Salman Rushdie: Voiton kaupunki

Jumalattaren kaupunki

Kirjan kansi @ gray 318. Taustalla oleva kirja: India 100 years ago - The beauty of old India illustrated by The Reverend W. Urwick, M.A. First pubhlished 1885. Valokuva Ellen Karhulampi.

Salman Rushdie: Voiton kaupunki. Alkuteos Victory City, 2023. Suomennos Maria Lyytinen. Lähdeluettelo, kirjailijaesittely. 425 s. Kansi @ gray 318. WSOY 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

    "Viimeisenä elinpäivänään, ollessaan kaksisataaneljäkymmentäseitsemänvuotias, sokea runoilija, ihmeidentekijä ja näkijä Pampa Kampana sai valmiiksi valtavan Bisnagan valtakunnasta kertovan runoelmansa ja hautasi sen vahalla sinetöidyssä saviruukussa keskelle tuhoutuneen kuninkaallisen palatsin raunioita viestiksi tuleville polville."

Ensin hiukan avautumista suhteestani Rushdien tuotantoon. Keskiyön lapset oli tarinoinnin juhlaa: se avasi eteeni koko suuren Intian lähimenneisyyden kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan ja oli todennäköisesti paras 80-luvulla lukemani kirja. Aika moni oli samaa mieltä kanssani päätellen siitä, että teos sai erikoispalkinnon vuonna 1993: se julistettiin koko Booker-palkinnon historian parhaaksi teokseksi. Tämän jälkeen Saatanalliset säkeet oli saatanallinen pettymys. Siitä joten kuten selvittyäni tartuin vielä johonkin Rushdien kirjaan, mutta kirja jäi kesken alkuunsa. Vaikka tunsin myötätuntoa kirjailijaa kohtaan hänelle Saatanallisten säkeiden vuoksi julistetun fatwan johdosta, en saanut tartuttua enää hänen teoksiinsa. Muut ovat kyllä tarttuneet, sillä Rushdie on saanut palkintoja ja kunnianosoituksia ehkä enemmän kuin kukaan muu kirjailija (ne on kaikki lueteltu kirjan lopun kirjailijaesittelyssä).

Avautumiseni, joka tietenkin kertoo enemmän minusta lukijana kuin Rushdiesta kirjailijana, on tarpeellinen johdanto tähän postaukseen siksi, että Voiton kaupunki palautti minut Keskiyön lasten tunnelmiin. Löysin siitä saman taikurimaisen kertojan ja hyppäsin hänen taikamatolleen jo etukäteen aavistaen, että tulisin kokemaan hämmästyttäviä asioita.

Kun mies kirjoittaa kirjan naisen noususta alistetusta asemastaan hän saa varautua siihen, että kirjaa katsotaan suurennuslasilla patriarkaalisia asennejäänteitä etsien. Minua hykerryttää, kuinka Rushdie on varmistanut selustansa satiirikon taidoillaan tekemällä naispäähenkilöstään jumalatarten veroisen viisaudessaan ja kauneudessaan ja kertojastaan (jonka sukupuolta ei mainita) "pelkän tarinaniskijän", joka kuvaa tapahtumia päähenkilön laatiman hindujen pyhän teoksen Ramayanan veroisen sanskritinkielisen runoelman pohjalta. 

Sydämellinen satiirikko - jos tällainen mahdoton kielikuva sallitaan - näyttäytyy monissa kohdin kerrontaa ja nostaa hymyn lukijan huulille. Hän kuvaa kuinka päähenkilö pitkän elämänsä aikana yhä uudelleen sukupolven välein lankeaa täsmälleen samannäköiseen punapartaiseen ja vihreäsilmäiseen eurooppalaismieheen, ovathan eurooppalaiset niin toistensa näköisiä. Ja hän saa paljon irti miesten itseään ja kykyjään koskevista suurista luuloista, etenkin kun on kyse jumaliksi itsensä nimittävistä hallitsijoista. Naiset hän kuvaa viisaiksi ja uskomattoman taitaviksi kaikessa, mistä kiinnostuvat - mutta tietenkin kauniiksi, kun miehet sen sijaan näyttäytyvät suurimmaksi osaksi enemmän tai vähemmän sammakkoprinsseinä, joista lähinnä vain naisten huolenpito ja rakkaus, jos sekään, saa puhkeamaan jotain hyvää.

Kirjan päähenkilö Pampa Kampana on alussa lapsi, 9-vuotias, kun hän katselee äitinsä liittyvän vallattua kaupunkiaan puolustaneiden miesten leskien joukkoon. Naiset astelevat joukkorovioon, jolla polttavat itsensä. Pampa Kampana ei voi koskaan haistaa kypsyvän lihan tuoksua muistamatta tuota kauheaa roviota.

Pampa saa autiomaan luolassa asuvalta erakkomunkilta suojaa, tai niin hän luulee munkin luolaan asettuessaan. Siitä, mitä luolassa öisin tapahtuu, munkki ja Pampa Kampana ovat myöhemmissä kertomuksissaan jyrkästi eri mieltä. Tuotakaan aikaa Pampa ei voi unohtaa. Hän viettää munkin luolassa yhdeksän vuotta eikä puhu niiden aikana sanaakaan. Ja munkilla on jatkossakin oma roolinsa sekä Pampan että kaupungin elämässä.

Mutta Pampa ei ole kuka hyvänsä tyttö. Itse Pampa-jumalatar, Krishnan Parvati-vaimon paikallinen nimimuunnos, jonka mukaan tyttökin on nimensä saanut, on puhunut hänelle naisten joukkorovion paikalla ja antanut hänelle voimansa yhdessä loitsunsa kanssa.

"Verestä ja tulesta", sanoi jumalatar, "syntyy elämää ja valtaa. Tälle samaiselle paikalle kohoaa mahtava kaupunki koko maailman ihmeteltäväksi, ja sen valtakunta kestää yli kaksi vuosisataa -- ja sinä elät juuri niin pitkään, että ehdit todistaa sekä onnistumisesi että tappiosi, nähdä sen kaiken ja kertoa siitä, vaikkakin kun saat kertomuksesi päätökseen, kuolet välittömästi, eikä kukaan muista sinua neljäänsataanviiteenkymmeneen vuoteen." 

Jumalattaren sanat toteutuvat. Pampa Kampanan jumalallisin voimin autiomaahan syntyy siemeniä kylväen kaupunki, jolle Pampa Kampana kuiskii öisin sen oman ja sen kaikkien ihmisten henkilökohtaisen historian. Kaupungin kuninkaiksi hän valitsee kaksi karjapaimenta. Hän on paikalla eri rooleissa jumalattaren antaman tehtävän mukaisesti nostamassa kaupunkia ennennäkemättömään sivistykseen, tasa-arvoon, suvaitsevuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, mutta kaupunki kohtaa historiansa aikana kaikki ne juonittelut, sodat, valloitukset ja katastrofit, jotka kaupunkeja kohdata saattavat. 

Pampa Kampana elää 247 vuotta, siitä pitkän aikaa maanpaossa kaupungista, mutta vanhenee tavattoman hitaasti jumalattaren loitsun vuoksi. Hän joutuu kokemaan, millaista on kun läheiset vanhenevat ja kuolevat, mutta hänen täytyy yhä jatkaa elämäänsä. Jumalten siunaus voi olla myös kirous.

Rushdien leikkisä kerronta ja kieli elävät tässä kirjassa, joka korostaa sitä, miten oleellisia kertomukset ja sanat ovat, lopulta vain ne jäävät kertomaan meistä ja menneistä tapahtumista. Maria Lyytisen käännös tekee oikeutta mestarilliselle tyylille vivahteineen.

Kaupungin tarina on kuin historian oppitunti, jossa huonot ja hyvät valtiomies- ja valtionaistaidot vuorottelevat. Ahneet ja vallanhaluiset syövät viisaat ja lempeät, hovin sisäinen ja kaupunkivaltioiden välinen juonittelu kukoistaa. 

    "Sellainen oli maailma siihen aikaan. Tragediat synnyttivät armeijoita, ja vertauskuvallista merkitystä, joka annettiin yksittäisten ihmisten tavalle kohdata onnettomuuksia - sydänsuruin, auliudella, pyörtymällä - piti koetella sotatantereella. Kaikessa nähtiin ennusmerkkejä, ja niitä voitiin tulkita monin tavoin, ja vain taistelukentällä, vain väkivalloin, voitiin selvittää mikä tulkinnoista osui lähimmäksi totuutta."

Tarinan kertoja sijoittaa tapahtumat alkaviksi 1300-luvulta jaa. Kaupunkivaltiolla voi olla esikuvansa, mutta kirjan nimiölehdellä korostetaan kertomuksen olevan kaunokirjallisuutta ja yhtymäkohtien todellisuuteen "sattumia", kuten elokuvienkin yhteydessä on usein tapana todeta. Silti kuvatulla aikakaudella olemassa ollut Vijayanagarin valtakunta tulee esiin kirjan lähteistössä. Fiktiivisyys ei kylläkään vähennä kirjan hallitsemiseen ja hallitsijoihin kohdistuvien havaintojen osuvuutta. Enimmäkseen minusta kirjassa on kuitenkin kyse elämän vertauskuvasta, siitä harhasta, jota elämämme on monien itämaisten käsitysten mukaan.

Bisnagan kaupunki Pampa Kampanan luomana ja hallitsemana on eräänlainen utopia tasa-arvossaan ja uskonnollisessa ja muussakin suvaitsevuudessaan. Kerran toisensa jälkeen ankara todellisuus kaappaa vallan ja Pampa Kampana joutuu puolustamaan luomustaan kaikin voimin ja välillä myös lähtemään maanpakoon ja odottamaan ajatuksilleen ja tavoitteilleen suopeamman ajan koittamista. 

    "Bukkan valtakauden toisella puoliskolla Pampa Kampana ryhtyi jatkokouluttamaan ihmisiä kuiskaamalla. Kuten saamme vielä nähdä, se ei onnistunut. Sillä tavoin Pampa sai oppia sen, mikä jokaisen luojan on opittava, jopa Jumalan. Kun oli hahmonsa luonut, piti heidän valintoihinsa sitoutua. Niitä ei enää voinut vapaasti muutella mielensä mukaan. Hahmot olisivat mitä olisivat, ja tekisivät mitä tekisivät.

    Sellaista oli 'vapaa tahto'. Hän ei voisi heitä muuttaa, jos he eivät itse halunneet muuttua."

Pampa Kampanan pakopaikka, metsän jumalattaren Aranyanin suojelema Naisten metsä, on maaginen paikka, jonne voivat astua sisään vain naiset, ja siellä elää luonnon antimista naisia, jotka ovat joutuneet etsimään pakopaikkaa heihin kohdistuvilta vainoilta. Erikoinen piirre tässä pakopaikassa on, että mikäli mies yrittää astua metsään, hän muuttuu samassa hetkessä naiseksi. Paitsi, jos tuntee itsensä ja tietää selvästi, kuka on sekä pystyy hallitsemaan yllykkeitään. Sellaisia miehiä on harvassa, mutta Pampa Kampanan ja hänen tyttäriensä pakoseurueessa sellaisia miehiä on kaksi.

Niin naisten aseman kuin kaikkinaisen suvaitsevuuden ja tasa-arvon kulttuurin puolustaminen ovat kirjan punaisia lankoja, joiden tärkeys ei suinkaan vähene vaan korostuu siitä, että ne aika ajoin ovat uhattuina ja tulevat tuhotuiksikin.

Runoelmassaan Pampa Kampana luo oman versionsa Buddhan muistisäännöistä:

"Luontoni määrää, että minä vanhenen. Sitä ei voi välttää.

Luontoni määrää, että minä sairastun. Sitä ei voi välttää.

Luontoni määrää, että minä kuolen. Sitä ei voi välttää.

Ei ole mitään keinoa välttää joutumasta eroon kaikista, joita rakastan, ja kaikesta minulle tärkeästä.

Tekoni ovat ainoa, mitä minulla aidosti on. Tekoni ovat maaperä, jolla minä seison."

Tämä jälleennäkeminen Rushdien kerronnan kanssa oli onnekas ja ilahduttava!  

Muualla:

Petri Hänninen: Salman Rushdien romaanissa Voiton kaupunki naiset kohotetaan miesten veroisiksi. Kulttuuritoimitus 30.1.2025

Arla Kanerva: Puukotuksesta selvinneen Salman Rushdien uutuus on valoisa kirja, täynnä ihmeitä ja naurua. HS 29.12.2024

Viimeistään nyt on aika hypätä Salman Rushdien kyytiin. Riippumaton tuumailija 12.1.2025

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

2. fantasia

4. valvotaan yöllä

9. konflikti

30. häät tai hautajaiset

33. ratsastetaan

37. kirjailija on maasta, jossa haluaisin käydä (uudestaan) (Intia)

40. ajalla tärkeä merkitys

44. hoidetaan ihmistä

45. isä ja tytär