Kun kovapintaisesta juristista tulee takaa-ajettu
Kristina Ohlsson: Mion blues. (Ruotsinkielinen alkuteos Mios blues, 2015) Suom. Pekka Marjamäki. 363 s. WSOY 2016. Martin Benner -sarja, osa 2.
Kannen tekijän tiedot peittää kirjan takakannessa kirjaston tarra.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Kuinka usein ihmisen täytyy pelätä aikuisiällä? Aika harvoin. Lähinnä kai siksi, ettei kovin moni asia tunnu enää yhtä pelottavalta kuin lapsena. Aikuiset tietävät, että vaikeisiinkin ongelmiin löytyy yleensä ratkaisu ja ettei pikkuasioista kannata turhaan huolestua. On todella huojentavaa, ettei aikuisena tarvitse kärsiä lapsuusaikojen älyttömistä peloista, vaan asiat on mahdollista nähdä oikeassa perspektiivissä. Ainoa varjopuoli on se, että kun saamme vapautuksen turhista huolista, meistä tulee piinallisen tietoisia siitä, mikä on oikeasti kauhistuttavaa."
Ruotsissa tunnetun dekkaristin Kristina Ohlssonin minulle ennestään tuntemattoman Martin Benner -sarjan toinen osa aukeaa ensimmäistä osaa lukemattakin, mutta vaikuttaa luultavasti alkuun vähän sekavammalta kuin vaikuttaisi, jos tuntisi ensimmäisen osan tapahtumat.
Martin Benner on menestyvä, hyvin ansaitseva tukholmalainen asianajaja, joka on ylpeä hyvästä maustaan niin vaatteiden, autojen kuin naistenkin suhteen. Nämä kaikki ovat myös hänen heikkouksiaan ja ainakin seksi myös hänen pakkomielteensä. Benner on suorittanut yhteiskuntaloikan päätyessään vaatimattomista oloista ensin poliisiksi ja sen jälkeen juristiksi.
Päähenkilöä vainoaa kuitenkin huono onni, sillä hänen ympärillään kuolee ihmisiä. Käydessään toistuvasti poliisin kuultavana hän on vakuuttunut, että häntä lavastetaan syylliseksi yhä uusiin kuolemantapauksiin. Hänen juristikollegansa, liiketoverinsa ja naisystävänsä Lucy on tarpeellinen tuki kaikissa asioissa.
Edellisen osan tapahtumat tulevat kerratuiksi vähitellen juonen yhteydessä, mutta samalla tapahtuu uusia asioita hengästyttävään vauhtiin. Martin on ottanut asianajajana selvittääkseen useasta murhasta tuomitun Texasin Saraksi julkisuudessa ristityn nuoren naisen tapausta, joka on päättynyt naisen itsemurhaan. Samaan aikaan naisen pieni poika Mio on kadonnut.
Asiaan liittyy kylmäverisenä rikollisena tunnettu, itseään Luciferiksi kutsuva texasilainen rikollisjengin johtaja. Hän vaatii Martinia etsimään Mion, jos tämä haluaa päästä irti satimesta, johon on joutunut. Martin ei omasta mielestään pääse asiassa puusta pitkään ennen kuin selvittää, kuka Lucifer on ja mitä tällä on häntä vastaan. Tämä tehtävä vie hänet lopulta Texasiin, jossa hän on aiemmin toiminut poliisina.
Martinin on vaikeaa yhdistää kaikkia asiaan liittyviä ihmisiä ja tapahtumia kokonaisuudeksi, ja niin on kyllä lukijankin. Martinin hermot reistailevat ja hän näkee öisin painajaisia siitä, miten hänet haudataan elävältä. Hän pelkää Lucyn ja Bellen puolesta.
Tarina etenee kovaksikeitetyn trillerin tyyliin. Benner ei ylimielisyydessään ainakaan aluksi erityisesti herätä sympatiaa, mutta sitäkin alkaa herua hänen paniikkinsa kasvaessa ja hänen törmäillessään paikasta toiseen etsiessään epätoivoisesti mitä tahansa tietoja, jotka voisivat johdattaa häntä eteenpäin ja pelastaa taas turvallisen arjen piiriin.
Juoni on yllättävä, vaikkakin koin jotkut sen käänteet myös ennalta arvattavina.
Tarina jakautuu päähenkilön näkökulmasta kerrottuihin jaksoihin ja niiden väliin sijoittuviin puhtaaksikirjoitettuihin haastattelunpätkiin, joissa toimittaja haastattelee Benneriä. Toimittaja on saanut haltuunsa kirjallisen aineiston Bennerin aikaisemmista vaiheista ja haluaa kirjoittaa kirjan siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu aineistoon kirjatun jälkeen. Haastattelunpätkissä saatetaan ennakoida juonen tapahtumia tai ainakin vihjata niihin sisältyvistä uhkista.
Kirja pysyy koossa ja yhä lisääntyvän jännityksen syrjässä hyvin. Lukija on nopeasti koukutettu. Bonuksia voi kirjalle laskea siitä, että sen musta päähenkilö katselee Ruotsia hiukan erilaisesta ylemmän keskiluokan vinkkelistä kuin tavallisesti dekkareissa. Hedonistisen ja sitoutumiskammoisen Bennerin taistelua pienen lapsen adoptoineena yksinhuoltajana on psykologisesti mielenkiintoista seurata, vaikkakin ongelman ratkaisu on perin vanhoillinen: uranainen, liikekumppani ja pitkäaikainen naisystäväehdokaskin, joka hoitaa lapsen työnsä ja päähenkilön juristina toimimisen lisäksi. Mutta kuinka pian Lucyn joustavuuden rajat mahtavat tulla vastaan?
Pekka Marjamäki on kääntänyt Kristina Ohlssonia ennenkin. Sujuvaksi käännöstä ei silti voi sanoa. Käännös onnahtelee paikoitellen siihen tapaan, että hyvä oikoluku olisi voinut pelastaa monilta pieniltä kömmähdyksiltä, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Lukija ei näet pysty heittäytymään tekstin vietäväksi vaan silmäilee sitä epäluuloisena väärästä syystä kuin dekkaria lukiessa on suotavaa.
En jäänyt kaipaamaan sarjan ensimmäisen osan lukemista sen enempää kakkososaa lukiessani kuin sen jälkeenkään. Pisteet kotiin siis kirjailijalle edellisen osan tärkeimpien ja tarpeellisimpien tietojen luontevasta siirtymisestä kakkososaan.
"Ilma oli kuuma kuin helvetissä. Aurinko ei osoittanut minkäänlaista armoa, vaan suorastaan korvensi minua elävältä. En voinut käsittää, minne olin matkalla. En voinut käsittää, miten menneisyys oli voinut saavuttaa minut niin brutaalilla tavalla? Enkö ollut elänyt riittävän hyvää elämää? Enkö ollut pelannut korttejani oikealla tavalla? Niin kuin silloin kun sisareni kuoli ja otin Bellen hoitaakseni. Tai kaikkina niinä kertoina kun olin auttanut vaikeuksiin joutuneita asiakkaitani."
Muualla:
Kristina Ohlsson: Mion blues. Kirjasähkökäyrä 22.10.2016
Kristina Ohlsson: Mion blues. Kirjat kertovat 6.9.2017
Helmet-lukuhaasteessa 2025:
4. valvotaan yöllä
9. konflikti
24. laittomuuksia
30. hautajaiset
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
42. päähenkilö tekee huonoja ratkaisuja
Minulla kirja menee hiukan kriteereitä venyttäen kohtaan
47.-48. Kaksi kirjaa, joissa samanniminen päähenkilö
yhdessä Johannes Anyurun romaanin Ixelles kanssa
Molemmissa kirjoissa on Mio-niminen juonelle keskeinen henkilö (ei päähenkilö), jota etsitään/muistellaan.
Kommentit
Lähetä kommentti