Siirtokuntia ajassa
Emilia St. John Mandel: Rauhallisuuden meri. Alkuteos Sea of Tranquility, 2022. Suomennos Aleksi Milonoff. Kansi Anna Makkonen. 261 s. Tammi 2025, Keltainen kirjasto 557.
Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos.
"KAHDEKSANTOISTAVUOTIAS Edwin St. John St. Andrew tähyilee silmät sirrillä vastatuuleen höyrylaivan yläkannella kiskoessaan kaksoispyhitetyn nimensä taakkaa Atlantin toiselle puolelle. Hän odottaa malttamattomana, käsineisiin puetut kädet kaiteessa kiinni, että näkisi pilkahduksen tuntemattomasta, että erottaisi horisontissa jotain muuta kuin merta ja taivasta - mitä tahansa muuta! - mutta hän näkee vain loputtomasti harmaan eri sävyjä. Edwin on matkalla toiseen maailmaan. Hän on jotakuinkin Englannin ja Kanadan puolivälissä. Minut on ajettu maanpakoon, hän ajattelee ja tietää olevansa melodramaattinen, mutta ei hän täysin väärässäkään ole."
Emily St. John Mandelin teokset alkavat muodostaa aina vain kiehtovamman oman rihmastonsa. Ne koostuvat toistuvasti mukana olevista henkilöistä, hetkistä ja tapahtumista ja rakentavat uusimman kirjan myötä jo pitkälle tulevaisuuteen ja lähiavaruuteen kurkottavan tarinakudoksen.
Englantilaiset Intiassa ja Uudella mantereella rinnastuvat kuun siirtokuntiin, kun aikatasot leikkaavat toisiaan. Ihmiskunta hakee toistuvasti uusia mahdollisuuksia, yleensä kadotettuaan toisia jo aikaisemmin. Siirtokunnilla on historiansa ja aikansa. Vuonna 1912 tulossa olevasta sodasta tietämätön Vilhelm Valloittajan jälkeläisiin kuuluva Edwin sanoo Intiassa varttuneille vanhemmilleen: "He eivät halua meitä sinne." Hänen asenteensa herättää aatelisperheessä närkästystä ja saa isän määräämään hänelle karkotuksen kotoa.
Ajankulussa tapahtuvat oudot häiriöt ovat Aikainstituutin tutkimuskohteena 2400-luvulla. Aikainstituutin tiukat säännöt olla puuttumatta kussakin ajassa käynnissä oleviin tapahtumiin herättävät Gaspery Robertsin kapinamielen, kun hänet valitaan aikamatkustuskoulutukseen ja lähetetään matkaan tutkimaan häiriöitä. Hänen on tarkoitus haastatella ihmisiä, jotka ovat häiriön kokeneet. Edwin on heistä yksi.
Eniten Gasperyn mielessä pyörii tutkimusongelma: voivatko häiriöt ajassa olla todisteita simulaatioteorian paikkansapitävyydestä? Onko maailmamme ja todellisuutemme vain jonkun tai joidenkuiden (keiden?) ylläpitämä kulissi. Kysymyksenasettelu ei häikäise uutuudellaan, mutta St John Mandelin tapa kertoa häikäisee. Olen todellakin myyty hänen tavalleen käsitellä aikaa kerronnassaan.
Leikkaukset aikatasojen välillä on toteutettu niin, että lukijalle tulee tunne kuin hän olisi juuri oivaltamaisillaan jotakin, mikä sitten usein kuitenkin karkaa käsistä. Paitsi silloin, kun se avaa uuden näkymän tapahtumiin. Lukijan näyttää voivan koukuttaa helposti tuohon tunteeseen, minut ainakin.
Uusina henkilöinä tässä romaanissa tavataan jo mainittu Gaspery ja hänen sisarensa Zoey. Kun sisko on työskennellyt Aikainstituutissa jo vuosia salaisissa tehtävissä, veli ei ole oikein vielä löytänyt paikkaansa maailmassa. Kunnes pääsee vihille aikamatkailusta. Panttina on kyllä oma elämä, mutta kaikessahan on riskinsä. Gaspery ei ole koskaan ollut yhtä innostunut mistään työstä.
Robertsin sisarukset ovat eräänlainen tulevaisuuden vastine jo aikaisemmissa tarinoissa tutuksi tulleelle sisarusparille Vincentille ja Paulille, joilla myöskin on yhteistä työhistoriaa. Vincentin ja Paulin Lasihotellista tuttuun tarinaan palataan myöskin osana tätä kirjaa. Muitakin tuttuja tulee vastaan.
2200-luvulla eletään kuun siirtokunnissa ja tapaamme kirjailija Olive Llewellynin, jonka pandemiaa käsittelevä teos Marienbad puhuttaa parhaillaan maailmaa. Olive on työmatkalla Maassa ja kiertää ympäriinsä kertomassa kirjastaan ja pohtimassa pandemian ja maailmanlopun teemoja. Kotona odottavat hänen miehensä ja pieni tyttärensä. Eräänä päivänä häneltä kysytään haastattelussa outo kysymys, joka panee kaiken ylösalaisin.
Kaikkine eksyttävine aikahyppelyineen kirjasta tuskin muodostuu juoniromaaneista pitävän lukijan lempikirjaa. Sen sijaan se varmasti kiinnostaa erilaisista kertomisen tavoista kiinnostunutta lukijaa, joka haluaa pohtia ihmiskunnan historiaa ja etenkin tulevaisuutta. Ja siinä samalla pientä ihmistä ajan virrassa.
Aikaisemmissa suomennetuissa romaaneissaan St. John Mandel on kuvannut nopeasti etenevän suurpandemian, joka tuhoaa lähes täydellisesti maan asukaskunnan (Asema 11) ja pyramidihuijauksen (Lasihotelli) aiheuttamia romahduksia. Tässäkin kirjassa pysytellään maailmanlopun tunnelmissa. Kaikki suomennokset on tehnyt Aleksi Milonoff taidolla ja paneutumisella.
Kirjailijan kieli on kuulasta ja luo rauhallisella ilmaisullaan tasapainottavaa voimaa kirjojen kerronnallisen rakenteen taitoksiin ja rypytyksiin.
Kanadalaissyntyinen, New Yorkissa elävä Emily St. John Mandel on saanut monia palkintoja tuotannostaan. Häneltä aikaisemmin suomennetut teokset kannattaa lukea ennen tätä kirjaa.
" " - ja tarkoitan tällä sitä, että aina on jotain. Ehkä meille on lajina ominaista kuvitella, että elämme tarinan huippukohdassa. Se on eräänlaista narsismia. Haluamme ajatella, että olemme ainutlaatuisen tärkeitä, että elämme historian loppua ja että nyt, kaikkien väärien hälytysten jälkeen, joita vuosituhansien varrella on annettu, on vihdoinkin koittanut historian pahin vaihe, että maailmanloppu on viimeinkin käsillä. --- Mitä jos maailmanloppu onkin aina käsillä? --" "On nimittäin täysin perusteltua ajatella, että maailmanloppu on jatkuva, päättymätön prosessi." "
Muualla:
Laird Hunt: A Dazzling New Foray into Speculative Fiction by Emily S. John Mandel. New York Times 30.3.2022
Juuri ilmestyneestä suomennoksesta ei ole vielä julkaistu arvosteluja.
Helmet-lukuhaasteessa 2025:
9. konflikti
14. Mikael Agricola-palkittu kääntäjä
18. kirjailijan nimessä enemmän kuin kaksi osaa
19. Keltaisen kirjaston kirja
20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
21. muusikko
23. pidän kirjan nimestä
24. tehdään laittomuuksia
29. kirjailijan viimeisin teos
31. päähenkilölle ura on tärkeä
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
49. julkaistu 2025
Kommentit
Lähetä kommentti