Siirry pääsisältöön

Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri

Siirtokuntia ajassa





Emilia St. John Mandel: Rauhallisuuden meri. Alkuteos Sea of Tranquility, 2022. Suomennos Aleksi Milonoff. Kansi Anna Makkonen. 261 s. Tammi 2025, Keltainen kirjasto 557.


Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos.


"KAHDEKSANTOISTAVUOTIAS Edwin St. John St. Andrew tähyilee silmät sirrillä vastatuuleen höyrylaivan yläkannella kiskoessaan kaksoispyhitetyn nimensä taakkaa Atlantin toiselle puolelle. Hän odottaa malttamattomana, käsineisiin puetut kädet kaiteessa kiinni, että näkisi pilkahduksen tuntemattomasta, että erottaisi horisontissa jotain muuta kuin merta ja taivasta - mitä tahansa muuta! - mutta hän näkee vain loputtomasti harmaan eri sävyjä. Edwin on matkalla toiseen maailmaan. Hän on jotakuinkin Englannin ja Kanadan puolivälissä. Minut on ajettu maanpakoon, hän ajattelee ja tietää olevansa melodramaattinen, mutta ei hän täysin väärässäkään ole."


Emily St. John Mandelin teokset alkavat muodostaa aina vain kiehtovamman oman rihmastonsa. Ne koostuvat toistuvasti mukana olevista henkilöistä, hetkistä ja tapahtumista ja rakentavat uusimman kirjan myötä jo pitkälle tulevaisuuteen ja lähiavaruuteen kurkottavan tarinakudoksen.

Englantilaiset Intiassa ja Uudella mantereella rinnastuvat kuun siirtokuntiin, kun aikatasot leikkaavat toisiaan. Ihmiskunta hakee toistuvasti uusia mahdollisuuksia, yleensä kadotettuaan toisia jo aikaisemmin. Siirtokunnilla on historiansa ja aikansa. Vuonna 1912 tulossa olevasta sodasta tietämätön Vilhelm Valloittajan jälkeläisiin kuuluva Edwin sanoo Intiassa varttuneille vanhemmilleen: "He eivät halua meitä sinne." Hänen asenteensa herättää aatelisperheessä närkästystä ja saa isän määräämään hänelle karkotuksen kotoa. 

Ajankulussa tapahtuvat oudot häiriöt ovat Aikainstituutin tutkimuskohteena 2400-luvulla. Aikainstituutin tiukat säännöt olla puuttumatta kussakin ajassa käynnissä oleviin tapahtumiin herättävät Gaspery Robertsin kapinamielen, kun hänet valitaan aikamatkustuskoulutukseen ja lähetetään matkaan tutkimaan häiriöitä. Hänen on tarkoitus haastatella ihmisiä, jotka ovat häiriön kokeneet. Edwin on heistä yksi. 

Eniten Gasperyn mielessä pyörii tutkimusongelma: voivatko häiriöt ajassa olla todisteita simulaatioteorian paikkansapitävyydestä? Onko maailmamme ja todellisuutemme vain jonkun tai joidenkuiden (keiden?) ylläpitämä kulissi. Kysymyksenasettelu ei häikäise uutuudellaan, mutta St John Mandelin tapa kertoa häikäisee. Olen todellakin myyty hänen tavalleen käsitellä aikaa kerronnassaan.

Leikkaukset aikatasojen välillä on toteutettu niin, että lukijalle tulee tunne kuin hän olisi juuri oivaltamaisillaan jotakin, mikä sitten usein kuitenkin karkaa käsistä. Paitsi silloin, kun se avaa uuden näkymän tapahtumiin. Lukijan näyttää voivan koukuttaa helposti tuohon tunteeseen, minut ainakin.

Uusina henkilöinä tässä romaanissa tavataan jo mainittu Gaspery ja hänen sisarensa Zoey. Kun sisko on työskennellyt Aikainstituutissa jo vuosia salaisissa tehtävissä, veli ei ole oikein vielä löytänyt paikkaansa maailmassa. Kunnes pääsee vihille aikamatkailusta. Panttina on kyllä oma elämä, mutta kaikessahan on riskinsä. Gaspery ei ole koskaan ollut yhtä innostunut mistään työstä.

Robertsin sisarukset ovat eräänlainen tulevaisuuden vastine jo aikaisemmissa tarinoissa tutuksi tulleelle sisarusparille Vincentille ja Paulille, joilla myöskin on yhteistä työhistoriaa. Vincentin ja Paulin Lasihotellista tuttuun tarinaan palataan myöskin osana tätä kirjaa. Muitakin tuttuja tulee vastaan.

2200-luvulla eletään kuun siirtokunnissa ja tapaamme kirjailija Olive Llewellynin, jonka pandemiaa käsittelevä teos Marienbad puhuttaa parhaillaan maailmaa. Olive on työmatkalla Maassa ja kiertää ympäriinsä kertomassa kirjastaan ja pohtimassa pandemian ja maailmanlopun teemoja. Kotona odottavat hänen miehensä ja pieni tyttärensä. Eräänä päivänä häneltä kysytään haastattelussa outo kysymys, joka panee kaiken ylösalaisin.

Kaikkine eksyttävine aikahyppelyineen kirjasta tuskin muodostuu juoniromaaneista pitävän lukijan lempikirjaa. Sen sijaan se varmasti kiinnostaa erilaisista kertomisen tavoista kiinnostunutta lukijaa, joka haluaa pohtia ihmiskunnan historiaa ja etenkin tulevaisuutta. Ja siinä samalla pientä ihmistä ajan virrassa.

Aikaisemmissa suomennetuissa romaaneissaan St. John Mandel on kuvannut nopeasti etenevän suurpandemian, joka tuhoaa lähes täydellisesti maan asukaskunnan (Asema 11) ja pyramidihuijauksen (Lasihotelli) aiheuttamia romahduksia. Tässäkin kirjassa pysytellään maailmanlopun tunnelmissa. Kaikki suomennokset on tehnyt Aleksi Milonoff taidolla ja paneutumisella.

Kirjailijan kieli on kuulasta ja luo rauhallisella ilmaisullaan tasapainottavaa voimaa kirjojen kerronnallisen rakenteen taitoksiin ja rypytyksiin.

Kanadalaissyntyinen, New Yorkissa elävä Emily St. John Mandel on saanut monia palkintoja tuotannostaan. Häneltä aikaisemmin suomennetut teokset kannattaa lukea ennen tätä kirjaa.

" " - ja tarkoitan tällä sitä, että aina on jotain. Ehkä meille on lajina ominaista kuvitella, että elämme tarinan huippukohdassa. Se on eräänlaista narsismia. Haluamme ajatella, että olemme ainutlaatuisen tärkeitä, että elämme historian loppua ja että nyt, kaikkien väärien hälytysten jälkeen, joita vuosituhansien varrella on annettu, on vihdoinkin koittanut historian pahin vaihe, että maailmanloppu on viimeinkin käsillä. --- Mitä jos maailmanloppu onkin aina käsillä? --" "On nimittäin täysin perusteltua ajatella, että maailmanloppu on jatkuva, päättymätön prosessi." "


Muualla:


Juuri ilmestyneestä suomennoksesta ei ole vielä julkaistu arvosteluja.


Helmet-lukuhaasteessa 2025:

9. konflikti
14. Mikael Agricola-palkittu kääntäjä
18. kirjailijan nimessä enemmän kuin kaksi osaa
19. Keltaisen kirjaston kirja
20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
21. muusikko
23. pidän kirjan nimestä
24. tehdään laittomuuksia
29. kirjailijan viimeisin teos
31. päähenkilölle ura on tärkeä
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
49. julkaistu 2025

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...