Lasikengät helisevät - murhaava naisenergia
 |
| Kirjan kansi Sanna-Reeta Meilahti. Valokuva Ellen Karhulampi |
Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta - Lisäys seksuaaliteoriaan. Ruotsinkielinen alkuteos Drömfakulteten - Tillägg till sexualteorin, 2006. Suomennos Outi Menna. Päällys: Sanna-Reeta Meilahti. 390 s. Tammi, Keltainen kirjasto 489, 2018.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Annan sinulle muutaman hyvän neuvon, jos suret sitä, että tarina päättyy tähän. Kutsu kotiisi rähjäinen kerjäläistyttö joka tarvitsee ruokaa ja yösijaa. Kutsu kotiisi paperinkeräyslaatikoissa nukkuvat narkkaritytöt. Vie kotiisi joku pirihuora, kassialma, sekopäähullu. Jää metroon juttelemaan psyykkisesti sairaiden huorien kanssa. Älä lähde heti, kun tyhjänpäiväinen paasaus ja samojen asioiden jauhaminen alkaa. Kysele: mistä tulet, mitä tarvitset, kuinka voin auttaa, mitä olet kirjoittanut, jos kerran olet niin kiinnostunut auttamaan kuolevia narkkarihuoria. Käy asuntoloissa, mielisairaaloissa, huumekortteleissa, punaisten lyhtyjen alueilla, vankiloissa. Maailma on tuolla ulkona ja odottaa sinua, baby. Materiaalin nimi on HÄN ON KAIKKIALLA.
KERTOJA: En ole mikään idiootti.
VALERIE: Muttet myöskään erityisen fiksu."
Valerie Solanas tunnetaan radikaalifeministisen SCUM-manifestin (Society for Cutting Up Men) kirjoittajana ja naisena, joka ampui Andy Warholia.
Kun Sara Stridsberg tarttuu Solanasin elämään romaanissaan hänen kertojansa alleviivaa, ettei kirjoita (fiktiivistäkään) elämäkertaa. Hän myös mainitsee, että ei ole noudattanut tiedossaan olevia faktoja kirjan kohdehenkilön elämästä. Tämä lausuma on statement, jonka tulkitsen nousevan vahvasta osallisuudesta, jolla kertoja kirjoittaa itsensä Solanasin elämään. Minulle syntyi lukiessani tunne kuin kirja olisi ollut tarpeellista kirjoittaa, jotta Solanasin ei tarvitsisi kaiken kokemansa jälkeen kuolla yksin hotellihuoneessaan - Kertoja, joka kutsuu Solanasia unelmien tiedekunnakseen, on ollut hänen luonaan. Ja siitä tarina alkaa, kuolevasta Valerie Solanasista.
Käytän lukijan valtaa ja määrittelen teoksen vastoin nimenomaista kieltoa fiktiiviseksi elämäkerraksi tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseeni. Kirja on vieläpä hyvin mielenkiintoinen tämän lajin edustajana tarkasteltuna, koska se asettaa lajityypin kyseenalaiseksi ja heittäytyy Solanasin elämään raivolla ja intohimolla, tuoden tarkkailun ja keksimisen sijaan fokukseen yhteenkuuluvuuden ja samastumisen, vuorovaikutuksellisuuden. Kertoja nimeää teoksen kirjalliseksi fantasiaksi korostaen näin teoksen fiktiivisyyttä ohi sen todellisuuspohjan.
Pinnallisesti Valerie Solanasin elämäkerrallisiin tietoihin tutustuttuani minusta näyttää, että kirja kyllä pääosin seurailee todellisia tapahtumia, vaikkakin painotus on siinä, mitä Valerien mielessä tapahtuu.
Tunnustus: yleensä minussa herättää aivan päinvastaisia tunteita kuin kirjailija epäilemättä toivoo tuodessaan tekstissään esiin tunnesuhteensa kuvaamaansa eri aikana eläneeseen kohdehenkilöön. Stridsbergin romaani on ainoa lukemani esimerkki, jossa tällaisen tunnekoukun käyttö ei ole osittain pilannut hyvänkään teoksen kokonaisuutta. (Totta kai kirjailijalla/kertojalla on tunteita kohdehenkilöään kohtaan, miksi ihmeessä hän muuten tästä kirjoittaisi!)
Koin Stridsbergin heittäytyvän, kohdehenkilöään ihannoivan kerrontatyylin johdonmukaisen ohjelmallisena, hyvässä mielessä. Hänen kertojansa ikään kuin luo omaa manifestiaan Solanasin manifestin rinnalle. Manifestia, jossa myötätunto korostuu.
Valerie syntyy ei-toivottuna lapsena 1930-luvun loppupuolella. Hänen isänsä käyttää 7-vuotiasta Valerieta seksuaalisesti hyväkseen. Äiti katoaa usein huuruisiin miesseikkailuihin jättäen tyttären isänsä ja myöhemmin isäpuolensa hoiviin, palaten kotiin pahoinpideltynä. Silti äidin ja tyttären välillä on vahva ystävyyssuhde, jossa tytär on enemmän aikuisen roolissa kuin äiti. Valerie lähtee kotoa Ventorista, Georgiasta, vielä alaikäisenä ja päätyy ensin elämään rantahuorana Floridassa yhdessä samoin elantonsa hankkivan rakastettunsa Silkyboyn kanssa.
Terävänä ajattelijana Valerie suorittaa collegen epämääräisistä elinoloistaan huolimatta ja saa sen jälkeen 1950-luvulla täysstipendin Marylandin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, vaikka on prostituoitu ja suurimman osan ajasta huumeissa. Hän soittaa yliopistoon pääsystään äidilleen ja äiti iloitsee: "Tyttäreni on professori".
Valerie työskentelee laitoksen koe-eläinlaboratoriossa eläintenhoitajana opiskelijaystävänsä ja uuden rakastettunsa Cosmogirlin kanssa ja tutkinnon suoritettuaan hän haaveilee lasikattojen särkymisestä ja omasta tutkimusprojektista. Hänen ja Cosmogirlin projektissa etsittäisiin syytä miesten tuhoavalle seksuaalisuudelle ja selvitettäisiin, onko miessukupuoli biologisesti ylipäätään tarpeellinen. Valerie on varma, että pystyisi laboratorion hiirillä todistamaan, että naiset kykenevät lisääntymään keskenään.
"-- Miesten säilyttämisellä ei ole enää edes kyseenalaista lisääntymistarkoitusta. Mies on biologinen onnettomuus: Y-geeni on epätäydellinen X-geeni, eli sillä on epätäydellinen joukko kromosomeja. Toisin sanoen mies on epätäydellinen nainen, kävelevä surkastuma, geenitasolla tehty abortti. 'Olla mies' tarkoittaa olla vajavainen, tunteellisesti rajoittunut; miehuus on rajoittava sairaus ja miehet ovat emotionaalisesti rampoja."
Sekopäisten tapahtumien jälkeen Valerie ei onnistu rikkomaan lasikattoja, vaan saa potkut yliopistosta. Hän muuttaa New Yorkiin, jossa kokee elämänsä vasta todella alkavan.
"Ja kesä saapuu New Yorkiin toden teolla ja tuuli, ja sinä ravaat pitkin katuja ja amfetamiini kohisee suonissasi ja hämärässä illassa. Sydämesi lyö kuin Manhattanin kirkonkellot, ja kun heräät sammuttuasi haiyön jälkeen talon katolle, tuuli on vienyt kaikki paperisi ja joku hai on varastanut turkoosin Swintecisi."
Hän myy kirjoittamaansa SCUM-manifestia miessukupuolen haitallisuudesta ja pääsee taiteilijapiireihin Andy Warholin Tehtaassa. Kokiessaan kustantajansa ja Warholin antaneen itselleen valheellisia lupauksia ja tulleensa hyväksikäytetyksi Valerie menee Tehtaalle aseen kanssa ja ampuu Warholia. Hän pakenee paikalta, mutta ilmoittautuu hetken kuluttua liikennepoliisille kadulla. Warhol taistelee pitkään elämästään sairaalassa ja jää henkiin, vaikka luoti on vahingoittanut monia hänen sisäelimiään.
Vuoden 1968 pidätyksensä jälkeen Valerien elämä kuluu pitkään vankimielisairaalassa, hän saa diagnoosin paranoidisesta skitsofreniasta ja hänen elämänsä päättyy myöhemmin keuhkokuumeeseen äärimmäisessä köyhyydessä yksinäisessä hotellihuoneessa vuonna 1988.
"Paskahotellissa. Kuolevien huorien ja narkomaanien pääteasemalla. Viimeinen, ylivoimainen nöyryytys."
Surullisten elämän virstanpylväiden lisäksi Valerien elämään mahtuu syvää ystävyyttä ja ystävyyden traagisia päättymisiä, koska hän on kykenemätön kokemaan vastuuta läheisistään. Hänet tunnetaan ja häntä arvostetaankin joidenkin nuorempien radikaalien feministien piirissä, mutta hän ei koe kuuluvansa joukkoon ja pysyttelee heistä etäällä.
Elämäntapahtumiinsa pelkistettynä Valerie Solanasin elämä on esimerkki sukupolvien ketjun traumataakasta. Hänen äärimmäisten mielipiteidensä taustalla ovat äärimmäiset väkivaltakokemukset miehistä ja heidän yhteiskunnallisesta ylivallastaan, jota Andy Warhol tuli hänelle symboloimaan.
"Pano kympillä. Suihinotto viitosella. Kahdella taalalla käteenveto."
Solanas koki Warholin taiteen, erityisesti videotaiteen, jolla Solanaskin esiintyi, perustuvan prostituoiduilta ja narkomaaneilta ostettuihin tarinoihin heidän elämänsä kauheimmista hetkistä, joita Warhol hyödynsi taiteensa elementteinä etuoikeutetun varakkaista lähtökohdistaan käsin joutumatta asettamaan itseään millään tavoin alttiiksi.
Valerien elämänvaiheiden rinnalla kuohuvat Yhdysvaltojen muutosten vuodet sotineen, atomipommeineen, Rosenbergien oikeudenkäynteineen, Kennedyn ja Martin Luther Kingin ampumisineen ja pasifistisine mielenosoituksineen. Kuohuva on ehkä myös oikea termi käytettäväksi kirjan kerrontatyylistä kaikkine muutoksineen ja ajassa hyppimisineen. Välillä pysytellään tiukassa dialogissa kuin näytelmäkäsikirjoituksessa, välillä - useimmiten - ollaan Valerien sekavassa mielessä, joka täyttyy voimattomasta vihasta, kirouksista, huorapuheesta ja välillä taas ylitsevuotavista rakkaudentunteista. Runollisuus ja raakuus vaihtelevat, kerronta läikehtii ailahtelevan uuvuttavana luetteloiden, muistiinpanojen ja tapahtumien vuona - lukijalle tulee tunne, että haluaisi pois päästään Valerien huumeiden sekoittamat takovat ajatukset. Tämä lienee tarkoituskin.
Minulle Stridsbergin romaanin vaikuttavuus piilee ennen kaikkea siinä, miten se avaa radikalismin syitä ja vaikuttimia yhteiskunnallisen tason lisäksi henkilökohtaisen kokemuksen tasolla. Tässä se tuo mieleeni Hanif Kureishin Lontoon nuoria islamisteja kuvaavan Mustan albumin.
Kirja on rankka, raadollinen ja raaka kuvaus naisen kokemasta väkivallasta ja hänen reaktioistaan siihen. Valerie pyristelee irti kuristusotteesta, joka painaa häntä elämän pohjamutaan. Osittain hän onnistuu, suurimmaksi osaksi ei. Kummassakin tapauksessa hän tekee sen mitä tekee ylpeydellä.
Romaani voitti Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007. Sara Stridsberg on kääntänyt Velerie Solanasin SCUM-manifestin ruotsiksi. Stridsberg on useaan kertaan palkittu ruotsalainen kirjailija ja dramaturgi. Unelmien koulukunta oli hänen läpimurtoteoksensa kirjailijana.
Kirjan mottona on Emily Dickinsonin tunnetun runonsäkeen muunnos:
Hope was never a thing with weathers.
(Claudia Rankine)
Toivo ei ole sama kaikille.
Muualla:
Airi Vilhunen: Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta - fantasia naisen elämästä, joka olisi voinut mennä toisinkin. Kirsin kirjanurkka 19.7.2019
Riitta Vaismaa: Sieluani en myy. JYX 28.5.2028 (PDF-tiedosto)
Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta - Pyörremyrsky Valerie Solanas. Keltainen kirjasto -blogi 15.11.2029
Helmet-lukuhaasteessa 2025:
4. valvotaan yöllä
9. konflikti
19. Keltaisen kirjaston kirja
23. Pidän kirjan nimestä
24. laittomuuksia
38. elämäkertaromaani
42. päähenkilö tekee huonoja valintoja
44. hoidetaan ihmistä (vankimielisairaalassa)
45. isä ja tytär
Kommentit
Lähetä kommentti