Maarit Verronen: Varjonainen

Kameleontti vailla papereita

Maarit Verronen: Varjonainen. 219 s.  Graafinen suunnittelija: Markko Taina. Tammi 2013.

Ihmiset kuolivat ennen aikojaan raskaiden töiden, raa'an ilmaston, huonon ruoan, kehnojen asuntojen, puutteellisen terveydenhoidon ja ehkä vähän toivottomuudenkin murtamina. Jälkeenpäin ajatellen juuri se luultavasti oli minun onneni: jos sukulaisiani olisi elänyt, olisin jäänyt surkeaan, pieneen korjakialaiskylään. Nyt liftasin isoäitieni kuoltua Palanaan, mikä ei tiettömällä, soisella, harvaan asutulla tundralla kulkulupasäädösten rasittamassa maassa ollut aivan yksinkertaista, mutta onnistui lopulta.

Maarit Verrosen romaani Varjonainen alkaa henkeäsalpaavissa tunnelmissa Itämeren merionnettomuudessa, jonka piirteillä on paljon yhteistä Estonian onnettomuuden kanssa, vaikkei onnettomuutta olekaan kirjassa nimetty. Onnettomuuden eloonjääneiden joukossa on nainen, joka oli laivalla salamatkustajana. 

Tästä käynnistyy hämmentävä muuntautumisleikki, jossa Korjakian autonomisesta tasavallasta alun perin paennut nainen muuttuu kameleontin tavoin suomalaiseksi ja tuntee epämääräistä säälin kaltaista tunnetta naiiveja, pahuutta ja turvattomuutta kokemattomia suomalaisia kohdatessaan. He voivat kuvitella, että hänen kotiseudultaan joku olisi onnistunut pakenemaan tappamatta tai huoraamatta, hän miettii. Hänellä on salattu suomalainen sukutausta, mikä osittain mahdollistaa hänen vähittäisen ujuttautumisensa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Verrosen tarina on ilman muuta jännityskertomus, joten ei sen enempää spoilereita juonesta.

Palkittu ja laajan tuotannon julkaissut Verronen on tunnettu erityisesti maagisen realismin ja scifin edustajana, joten siinä mielessä tämä romaani poikkeaa hänen tuotantonsa yleisilmeestä. 

Kymmenessä vuodessa kirjan kirjoittamisen jälkeen maailma ja Suomi ovat muuttuneet, vuoden 2015 suuri pakolaistulvakin oli vielä kokematta kirjan kirjoittamisen aikaan. Estonian onnettomuuden ajoittumisen perusteella kirja sijoittuu lähinnä 1990-luvulle, jonka alussa presidentti Mauno Koivisto myös toivotti suomalaisia sukujuuria omaavat inkeriläiset tervetulleiksi Suomeen paluumuuttajina. 

Verronen kuvaa romaanissaan maahanmuuton sitä puolta, jossa aidot henkilöllisyysasiakirjat ja selkeät, dokumentoidut ja jäljitettävissä olevat elämänvaiheet ovat vain unelmia ja kuvitelmia naapurimaamme yksinkertaistetusta todellisuudesta, eikä yksikään niihin uskova pääse perille asti.

"Noissa ihmisissä oli suojattua elämää viettäneiden kepeyttä ja pientä kärsimättömyyttä kaikkien pitkäaikaisten ongelmien edessä."

Kirjassa on kovaksikeitetyn tarinan makua. Se kuvaa psykologista soluttautumista muiden elämään ja nopeita, selkäytimellä tehtyjä päätöksiä vaaratilanteissa. Päähenkilön luonne ei juuri syvene tapahtumien edetessä eikä tapahtumien uskottavuuskaan oikein kanna juonen loppuun saakka.

Henkilökuvan ohuutta voidaan kuitenkin perustella sillä, että ihminen, joka on pakotettu luopumaan juuristaan ja elämään oikeudentuntonsa vastaisessa maailmassa, saattaakin muuttua eräänlaiseksi valeminuudeksi, itsensä varjoksi, kuten kirjan nimi Varjonainen antaisi olettaa. 

Päähenkilö on kuin virtaa kiveltä kivelle siirtyen ylittävä matkaaja: edellinen hyppy johtaa aina automaattisesti seuraavaan. Tai näin hän ainakin itselleen selittää. Liikkeellä pitävänä voimana päähenkilöllä on tarve löytää paikka ja elämä, jossa hän voisi olla turvallisesti. 

Tunne epäuskottavuudesta syntyy lähinnä siitä helppoudesta ja neuvokkuudesta, jolla päähenkilö ujuttautuu minne haluaa ja omaksuu uusia taitoja. Tuo helppous tietenkin myös herättää kysymyksiä tuon hetkisestä suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen sinisilmäisyydestä. 

Vaikka koin kirjan ennen muuta jännitystarinaksi, se ei kuitenkaan ole mitenkään tyypillisesti genreromaani. Mielenkiintoinen vertailukohta romaanille voisi olla Julia Phillipsin viime vuonna ilmestynyt jännitystarinan genrerajoja rikkova romaani Katoava maa, joka kuvaa elämää Kamtsatkan niemimaalla, jossa Korjakiakin osittain sijaitsee.

Muualla:

Koko lailla kirjallisesti -blogi 27.22013

Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirjan voisi sijoittaa vaikkapa kohtiin:

5. Kirjassa ollaan maan alla (kuvaannollisesti)

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Helsinki, Tallinna)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

29. Kirjassa on minäkertoja

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

40. Kirjassa hylätään jotain

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin (Helsinki)