Siirry pääsisältöön

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat, osa 1

Ristisanoja ja murhavihjeitä


Robert Thorogood: Thamesjoen murhat (Alkuteos The Marlow Murder Club, 2021). Thamesjoen murhat -sarja, osa 1. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 335 s. Kansi Laura Noponen. Siltala 2022. 

"Saattaisi herättää huomiota, jos kaksi vanhaa naista marssisi ympäri Marlowia tikkaat mukanaan."
"Niin kai. Mitä me sitten voisimme tehdä?"
Judith ei keksinyt mitään. Vähään aikaan.
"Yksi asia meillä on puolellamme."
"Mikä sitten?"
"Olemme näkymättömiä."
"Mitä tarkoitat?"
"Juuri sitä mitä sanoin. Olemme vanhoja naisia. Kukaan ei kiinnitä huomiota naisiin, jotka ovat täyttäneet neljäkymmentä."

Kun aloitin Robert Thorogoodin dekkarisarjan lukemisen sen kakkososasta Kuolema kylässä, kaipailin lukiessani hieman päähenkilöiden syvempää esittelyä. Kaipaamani löytyikin, ei mitenkään yllättävästi, sarjan ykkösosasta, joka saattelee lukijan kolmen naisen ystävysporukan elämäntilanteisiin ja siihen, miksi murhien ratkominen saattaa tuntua heille houkuttelevalta lisäpiristeeltä elämään.

Yksinään suuressa talossaan viihtyvä Judith, 77, laatii ristisanatehtäviä Englannin arvostetuimpiin lehtiin. Isoäiti ja koiria työkseen ulkoiluttava Suzie, jonka perhe on surullisesti hajallaan. Paikkakunnan papin edustava puoliso, nelikymppinen Becky. He eivät ole kaikkein todennäköisimpiä henkilöitä ystävystymään keskenään. Kuitenkin näin käy varsin nopeasti, kun he tutustuvat toisiinsa naapurustossa tapahtuneen murhan tiimoilla. Murhaa ratkoessaan he löytävät sekä itsestään että tosistaan uusia, yllättäviä puolia, joille ei ole aiemmin juuri ollut käyttöä Marlowin kaltaisessa perienglantilaisessa ja uneliaassa pikkukaupungissa.

Thorogood kirjoittaa sujuvaa christiemäisesti vanhanaikaista viihdettä, jossa jännitys tiivistyy tarinan edetessä ja kylän henkilögalleria näyttelee pääroolia. Jotain jää kuitenkin puuttumaan, jotta tarina puraisisi. Liekö syynä nuivuuteeni flunssa, jonka kourissa kirjaan tartuin, vaiko vertailukohdaksi tuppautuva Richard Osmanin Torstain murhakerho -sarja, jossa samantapaisesta ikäihmisten murhaharrastuksesta saadaan esiin niin paljon enemmän särmää kuin Thorogoodin versiossa.

Jonkinlainen laimeus tuntuu vaivaavan kirjaa sen onnistuneesta alkuasetelmasta  huolimatta. Ehkä hieman liikaa luotetaan englantilaisten kylien idylliin ja sen rikkomisen taikaan. Tai ehkä päähenkilöt eivät vain ota ihan kunnolla herätäkseen henkiin, koska heitä katsellaan kuin matkan päästä ja vanhojen naisten toiminnan yllätyksellisyyden ihmettelyyn palataan tuon tuosta. Kirja on kuitenkin ilmestyessään saanut ihastuneen vastaanoton.

Niin tai näin, kiinnostukseni sarjan jatko-osia kohtaan taisi lopahtaa, vaikkei kuitenkaan niin täysin, ettenkö voisi sarjan kirjoihin joskus tarttua kevyttä luettavaa kaivatessani. Vaikkapa seuraavan flunssan iskiessä.

Kirjan on kääntänyt nautittavan sujuvaksi suomen kieleksi Hilkka Pekkanen.


Arvioni sarjan kakkososasta Kuolema kylässä.


Muualla:

Perinteinen dekkari pilke silmäkulmassa. Tuulevin lukublogi

The Marlow Murder Club by Robert Thorogood. Whispering Stories Blog 20.1.2021


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirjan voi sijoittaa vaikkapa kohtiin:

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna (ilmestyi 2022)

6. Kirjan kansikuvassa on vaate

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

12. Kirjan nimi liittyy veteen

18. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä

31. Kirjan kansikuvassa on taivas

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön (yhdessä sarjan kakkososan kanssa)


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie...
Lähetä kommentti
Lue lisää