Siirry pääsisältöön

Riina Katajavuori & Jani Ikonen: Einarin elokuu; Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee

Kirjoja eka- ja tokaluokkalaisille

Riina Katajavuori: Einarin elokuu. Kansi ja kuvitus Jani Ikonen. 86 s. Enostone 2023.

Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee. 69 numeroimatonta sivua. Enostone 2023.

Arvostelukappaleita kustantajalta, kiitokset.

Kuva: Ellen Karhulampi

Kuvakirjat eka- ja tokaluokkalaisten elämästä ovat varmaan koulujen juuri alettua mielenkiintoista luettavaa tai kuunneltavaa saman ikäisille. Jani Ikosen kuvitus yhdistää aihepiirin lisäksi näitä kahta kirjaa.

Ikosen kuvamaailma on kekseliäs ja humoristinen sekä avaa näkyväksi ajatuksia ja tuntemuksia, jotka ovat tarinassa läsnä. Eveliina Talvitien tarinassa Ai niin, minä olen muuten Lee on hehkuva värikuvitus ja Riina Katajavuoren Einarin elokuussa mustavalkoinen.

Einarin elokuussa eletään tokaluokalle menevän Einarin kesäloman viimeisiä hetkiä ja kouluun palatessa huomataan, ettei enää ollakaan koulun pienimpiä, vaan uudet ekaluokkalaiset saapuvat. Pelottaakohan heitä kovasti, myötätuntoinen Einari miettii. Einarin perheeseen kuuluvat isän ja äidin lisäksi isoveli ja pikkusisko. Mukana menossa ovat myös ainakin paras kaveri Voitto ja isoisä. 

Einarin päivät täyttyvät runsaan energiankulutuksen puuhista: uimahypyistä, riippumattoriidan leikkimisestä, etelämantereretkelle pukeutumisesta hellepäivänä, kuperkeikkojen opetuksesta pikkusiskolle jne. Välillä tapahtuu yllättäviä ja pelottaviakin asioita, kuten pikkusiskon katoaminen, mutta kaikki päättyy hyvin. Lyhyet, muutaman sivun tarinaepisodit kuvaavat sydämellisesti pienen pojan turvallista elämää.

Ai niin, minä olen muuten Lee -kirjan päähenkilö on erityislapsi. Hänellä on monia erityiskykyjä, hän esimerkiksi pystyy olemaan yhtä aikaa hereillä ja unessa, Uneillassa. Uneillan vartija on Läsnä-Olli, joka asuu Leen vaatekaapissa ja intoutuu satunnaisesti tykittämään räppiä. Lisäksi Lee on mestarinaamioituja, niin taitava, että isä kerran unohti hänet vaatekauppaan, koska Lee oli naamioitunut takiksi.

Huolimatta kaikista Leen erityiskyvyistä Leeltä puuttuu ystävä. Äitikin on Intiassa ja vaikka Lee voi puhua äidin kanssa videopuheluita ja tehdä isän kanssa kaikkea kivaa, hän silti tuntee itsensä joskus yksinäiseksi. Se tekee surulliseksi, koska kaikki kyselevät juuri ystävästä ja säälittelevät, ettei hänellä ole sellaista. Luokkakaverit eivät oikeastaan halua olla Leen ystäviä.

"Joku nimitti minua hörhöksi. Mikä se sellainenkin mahtaa olla? Ehkä hörhö viittaa hörhökorviin, joilla erottaa voikukkien puheen. Pysähdyinkin koulumatkalla hetkeksi, viritin hörhökorvani oikealle taajuudelle - ja totta tosiaan, kuulin voikukkien mumisevan maan uumenissa: Tulossa ollaan! Me on valloitettu nämä huudit, kun kesäloma parin viikon päästä alkaa!"

Eniten ystävätoiveita herättää muuan keltatakkinen kouluun kiiruhtaja aamuisin. Hän ja voikukat saattavat vielä muuttaa Leen kokemuksen siitä, että ikävän väri on keltainen.

Ai niin, minä olen muuten Lee on ensimmäinen osa alkavaa, uutta sarjaa Leestä ja hänen ystävästään. On mukavaa, että Leen tarina saa jatkoa. Tämän ikäisille kohdennetuissa kirjoissa harvoin päästään niin syvälle lapsen kokemusmaailmaan kuin Talvitie ja Ikonen ovat päässeet yhteistyössään. Plussaa tietenkin myös siitä, että erityislasten maailmaa kuvataan.

Jani Ikosen kuvitusta Eveliina Talvitien kirjaan Ai niin, minä olen muuten Lee.

Muualla:

Juuri ilmestyneestä kirjasta ei löytynyt vielä arvioita.


Helmet-lukuhaasteessa 2023 

kirjat sopivat ainakin kohtiin:

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

29. Kirjassa on minäkertoja

31. Kirjan kansikuvassa on taivas

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa (Ai niin, minä olen muuten Lee)

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika (Ai niin, minä olen muuten Lee)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Lapsuus kuoleman partaalla Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse . (Venäjänkielinen alkuteos   Похороните меня за плинтусом , 1995 )    Suom. Kirsti Era. 205 s.  Into 2014. "Sairastelin paljon, ja mummon ennusteiden mukaan minun oli määrä noin kuusitoistavuotiaana mädäntyä hengiltä ja päätyä tuonpuoleiseen. Kuvittelin tuonpuoleisen kutakuinkin keittiön roskakuilun tapaiseksi paikaksi: sinne joutuneiden esineiden olemassaolo päättyi. Kaikki, mikä putosi sen luukusta alas, katosi kammottavan peruuttamattomasti. Rikkoutuneen voi korjata, kadonneen voi löytää, mutta roskakuiluun viskatun saattoi vain muistaa tai unohtaa." Jotkut kirjat on suorastaan pakko lukea vaikka vain nimensä vuoksi. Yksi tällainen kirja on Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse ; siitäkin huolimatta, että se on odottanut minulla lukuvuoroon päätymistään lähemmäs kymmenen vuotta. Viimein kuitenkin lukemisen aika koitti, eikä kirja pettänyt nimensä antamia lupauksia mustasta huumorist

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua                                                                       Kuva: Ellen Karhulampi Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.   " Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää" Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa.  Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raj