Siirry pääsisältöön

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella

Onnensoturi lumisessa kaupungissa



Kuva: Ellen Karhulampi


Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella. Alkuteos: Hiver à Sokcho, 2016. Suomennos Anu Partanen. Graafinen suunnittelu Luke Bird / Tuula Mäkiä. 148 s. Siltala 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset!

"Kynän rapina muuttui jatkuvaksi, hitaaksi kuin kehtolaulu. Ennen uneen vaipumista yritin takertua mielessäni syntyneisiin kuviin, en halunnut unohtaa niitä, sillä tiesin, ettei niitä löytyisi mistään kun seuraavana päivänä menisin hänen huoneeseensa."

Sokcho on lähellä Pohjois-Korean rajaa sijaitseva eteläkorealainen rantalomakaupunki, joka hiljenee talveksi. Kirjallisuuden ja ranskan kielen opintonsa Soulin yliopistossa päättänyt nuori nainen on palannut kotiseudulleen auttamaan pienessä pensionaatissa. Hänen äitinsä työskentelee kalanmyyjänä ja on huolissaan edelleen naimattomasta tyttärestään. Tyttärellä on komea, mallina työskentelevä miesystävä, mutta suhde on laimea.

Majapaikkaan saapuu normandialainen sarjakuvapiirtäjä, jota nuori nainen tarkkailee kasvavan kiinnostuksen vallassa. Mies on vähäpuheinen erakkoluonne, naisen on vaikea ymmärtää, miksi hän on tullut kaupunkiin tähän vuodenaikaan. Miehen arvoituksellisuus vetää naista puoleensa ja miehen huonetta siivotessaan nainen vakoilee tätä tutkien hänen piirroksiaan ja googlaten hänen uraansa.

Elisa Shua Dusapinin pienoisromaani on tiivistunnelmainen, niukkasanainen kuvaus kahden ihmisen välisestä vetovoimasta näyttämönään pelkistetty, lumen peittämä ja hiljentämä kaupunki. Miehen ja naisen välinen suhde kuvataan yhtä niukkana vuorovaikutuksena kuin värikkään lomakaupungin esiintyminen talvisen karussa asussaan. Suurin osa asioista tapahtuu pinnan alla. Pinta on valkoinen, kuin paperi, jolle miehen pitäisi piirtää jo ilmestyväksi luvattu uusi albuminsa.

Pinnan alla on muutakin kuin orastavaa kiinnostusta. Kaksi erilaista mannerta. Erilaiset historiat ja nykyhetket. Kalastajakaupungissa merestä kiskotaan pinnanalaisia olentoja, joita naisen äiti myy kalakojussaan ja tytär valmistaa niistä ruokaa pensionaatin asukkaille. Ranskalainen ei koskaan ilmaannu aterioille, vaikka on maksanut niistä. Hän ei pidä voimakkaasti maustetusta ruuasta.

"'Teidän rannoillanne on käyty sotaa ja siellä näkyy edelleen jälkiä siitä, mutta elämä jatkuu. Täkäläiset rannat odottavat yhä sodan loppumista, sitä on kestänyt niin kauan että viimein sen kuviteltiin kadonneen jonnekin, ja ruvettiin rakentamaan hotelleja ja ripustamaan valoköynnöksiä, mutta kaikki se on teeskentelyä, kuin kallioiden väliin olisi pingotettu nuora ja kulkisimme sillä unissakävijöinä tietämättä koskaan milloin se katkeaa, me elämme välitilassa, talvessa, joka ei ikinä pääty!'"

Koko romaani on kuvausta välitilasta. Nainen on välitilassa yliopistosta valmistumisensa ja oman uransa löytämisen suhteen, samoin mahdollisen avioliittoon siirtymisen, mies on välitilassa matkallaan, ennen itsensä näköisestä vaeltavasta sarjakuvasankarista kertovan albumisarjansa viimeisen osan tekoa. Pensionaatissa kasvoleikkauksesta toipuva nainen ilmentää ehkä kaikkein fyysisimmin välitilassa oloa. 

Kerronnassa on vahva kehollisuuden ja aistimuksellisuuden tuntu. Anoreksiaan taipuvainen päähenkilö kokee kehonsa eri tavoin kuin läheisensä ja potee usein vatsavaivoja, mikä muodostaa kontrastin hänen jokapäiväiselle, tarkoin kuvatulle ruuanlaitolleen ja merenelävien leikkelylleen.  

Kehollisuudessaan ja vähäeleisyydessään tarina tuo lukiessani toistuvasti mieleen Albert Camus'n Sivullisen, jonka kertoja myös kokee kehonsa häiritsevänä. Muitakin yhtymäkohtia näiden kirjojen välillä on, eikä kyse ole varmaankaan sattumasta ottaen huomioon päähenkilön ranskan ja kirjallisuuden opiskelun. Sivullisuus saa Dusapinin teoksessa yhden uuden ja tuoreen kuvauksen.

Vähäeleisen tarinan intensiteetti kasvaa loppua kohti ja loppuratkaisu avaa upeasti uuden näköalan aikaisempaan. Kaiken kaikkiaan romaani on pienimuotoisen, taidokkaan kerronnan juhlaa. Kerrassaan hieno esikoisromaani, joka on syystä saavuttanut kansainvälistä mainetta.

Anu Partanen on kääntänyt romaanin ranskan kielestä. Kirjan englanninnos nosti kirjan ja tekijän maailmanmaineeseen ja kirja palkittiin englantilaisen kielialueen National Book Awardilla parhaasta käännöksestä. Anu Partasen suomennos on tyylikkään hillitty. Joskin paikoitellen pronominien viittaussuhteet ovat horjuvia; seikka, joka usein osuu häiritsevästi silmiini erityisesti käännöskirjallisuudessa. 

"Sitten hän puhui sarjakuvan historiasta, eurooppalaisen sarjakuvan kukoistuskaudesta maailmansotien jälkeen, sankareista jotka olivat vaikuttaneet häneen. Filemon. Jonathan. Corto Maltese. Maailmankiertäjiä. Yksinäisiä kulkijoita.

'Olisin kai halunnut", hän sanoi, "että sankarini olisi merimies. Mutta se oli mahdotonta, koska oli jo Corto Maltese.'

Kohautin olkapäitäni.

'En ole ikinä kuullut heistä. Minusta mereen mahtuisi enemmänkin sankareita.'"


Muualla:

Kirjaluotsi 20.4.2023 (blogiarviossa pieni virhe: kirjan kääntäjä on Anu Partanen)

Arttu Seppänen: Elisa Shua Dusapinin esikoisromaani on kuin luotu elokuvaksi. HS 31.3.2023. Päivitetty 2.4.2023

Helmi Kekkonen: Sokcho talvella. 20.4.2023

Catherine Taylor: Winter in Sokcho Review - broodingly atmospheric. The Guardian 28.2.2020.

Elisha Shua Dusapinin haastattelu Helsinki Litissä on tilaajien katsottavissa Helsingin Sanomissa toukokuuhun 2024 saakka. 


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirja sopii seuraaviin kohtiin:

16. Kirjassa kirjoitetaan (piirretään) kirjaa

29. Kirjassa on minäkertoja

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (saanut National Book Awardin)

31. Kirjan kansikuvassa on taivas

40. Kirjassa hylätään jotain

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

49. Kirja on julkaistu vuonna 2013  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie