Siirry pääsisältöön

Tarquin Hall: Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus

Herkut paikallisin maustein


Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Tuomo Parikka.
Kuvassa mukana hindujumaluus Ganesha rukouskelloineen.


Tarquin Hall: Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus. Suomennos Jaana Kapari-Jatta. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka. 377 s. Gummerus, 2015.

Kirja on oma ostos.

Kunnianarvoisan Mitä yksityisimpien yksityisetsivien etsivän herra Vish Purin tutkimuksien seuraaminen on minulla edennyt sarjan suomennettujen osien viimeiseen kirjaani. Kaksi suomentamatonta kirjaa on vielä olemassa, mutta ilmeisestikin suomalainen kustantaja Gummerus on päättänyt lopettaa sarjan julkaisemisen neljään jo julkaistuun.

Sarjan osia ei ole numeroitu, joten olen päässyt toteuttamaan luontaista taipumustani lukea sarjoja satunnaisessa järjestyksessä, viitsimättä tarkistaa niiden alkuperäistä ilmestymisjärjestystä. Vaikka kirjoissa on jonkin verran tapahtumien jatkumoa osasta toiseen, ne voikin hyvin lukea haluamassaan järjestyksessä. 

Luin tätä itselleni sarjan viimeistä osaa haikein mielin. Herra Vish Puri, jota myös Intian Hercule Poirotiksi kutsutaan, on mitä mainioin tuttavuus. Itse hän ei vertailua Poirotiin pidä kohteliaisuutena: mitä ihmeellistä on rikosten ratkaisemisessa Englannin kaltaisessa maassa? Intian olosuhteissa kyse on aivan eri asiasta.

"Pahimpia olivat ne, jotka lukivat sitä pahuksen Agatha Christietä. He kuvittelivat, että kun joku vanha memsahi jossain angrezi-kylässä, jossa on kahdeksantoista hengen väestö - enimmäkseen kristittyjä pappeja ja vanhoja tomppeleita ja sen sellaisia - pystyi ratkaisemaan murhan Earl Grey -kupposen ääressä, sama voisi tapahtua Intiassa. Intiassa, jossa on yli tuhatkuusisataa eri kieltä, lukemattomia ikivanhoja uskontoja, kasteja, alakasteja ja heimoja, viiden ja puolen tuhannen vuoden ikäinen kulttuuri - puhumattakaan yli miljardin hengen väestöstä ja suurkaupungeista, jotka laajenevat silmissä."

Herra Vish Purin tutkimusten seuraaminen onkin matka Intian yhteiskuntaan, elämäntapoihin ja kulttuureihin. Lontoossa syntynyt kirjailija Tarquin Hall on todellinen kosmopoliitti, joka on elänyt ja toiminut journalistina eri puolilla maailmaa, mm Intiassa, Pakistanissa, Keniassa ja Turkissa, ja matkustellut laajasti. Huolimatta siitä, että on oleskellut Intiassa uutistoimituksen päällikkönä vain kuusi vuotta, kirjailija vaikuttaa tuntevan monimutkaisen intialaisen todellisuuden kuin oman kotinsa. Kiitos kuuluu epäilemättä hänen ammatilleen.

Tällä kertaa kaikki saa alkunsa krikettipelistä. Tähtipelaajan isä kuolee myrkytettyyn voikana-annokseen pelin jälkeen järjestetyillä ylellisillä illallisilla. Asian selvittäminen johtaa Vish Purin syvälle uhkapelibisnekseen, jossa pyörii käsittämätön määrä korruptoituneen Intian yläluokan verottajaa kartellutta rahaa eikä ihmishengelle lasketa kovinkaan suurta arvoa. Ihan kuin tämä ei riittäisi, Vish Purilla on myös ratkaistavanaan Intian pisimpien viiksien omistajaan kohdistunut ryöstö - mutta kuka kumma haluaa varastaa valtaisat viikset?

Kirjan parhaita puolia ovat terävänäköinen yhteiskuntakritiikki, hersyvä huumori ja intialaisen elämän kuvaus värikkään mieleen jäävällä ja aistittavalla tavalla. Kirjoissa on jännitystä riittävästi, mutta ne eivät mässäile väkivallalla, pikemminkin herra Vish Puri kuuluu paitsi ulkonäkönsä, myös seikkailujensa kuvauksen puolesta pehmodekkarisarjaan.

Tässä osassa tutkimukset johtavat myös vihollismaan Pakistanin puolelle ja Vish Puri joutuu luopumaan periaatteestaan olla koskaan astumatta kyseisen maan kamaralle. Samalla katoavat jotkut hänen ennakkoluulonsakin. Hän tulee myös tietämään itselleen uusia asioita perheensä kokemuksista koko kansakuntaa järkyttäneessä Brittiläisen Intian valtiollisessa jaossa vuonna 1947, jossa Intia erotettiin Pakistanista ja hindut joutuivat jättämään Pakistanin puolelle jäävät kotinsa ja muslimit hinduvaltioon jäävät juurensa. Syntyneessä pakolaisaallossa koettiin paljon väkivaltaa ja inhimillisiä tragedioita. Erityisesti naiset olivat näiden tapahtumien pyörteissä suojattomia.

Sarjan muut osat on kääntänyt englannista erinomaisesti Tero Valkonen. Myös tämän osan suomentaja, palkittu ja mm Harry Potter -kääntäjänä kunnostautunut Jaana Kapari-Jatta tuottaa nautittavan luettavaa tekstiä. Muutamia pieniä oikoluvussa huomaamatta jääneitä virheellisyyksiä osui silmiini, mm hindujumaluus Ganesh, jolta rukoillaan siunausta matkaan lähtiessä, tunnetaan suomen kielellä kieliasussa Ganesha, ei Ganeshi.

Käännösten haasteina ovat lukuisat intialaisista kielistä peräisin olevat termit, vaikkakin alkuteokset ovat englanninkielisiä. Intialaisille sanoille on jokaisen kirjan lopussa selityksiä; tästä huolimatta sujuvan tekstin tuottaminen näiden paikallisten mausteiden kera on arvostettava suoritus sekä kääntäjältä että ajoittain myös lukijalta - tämän toki mahdollistaa alkutekstin onnistuminen tässä suhteessa. 

Kirjan lopusta puheen ollen, sieltä löytyy tämän kirjan tapauksessa myös muutama ruokailun iloista nauttivan herra Vish Purin oma resepti, mukaan lukien Vish Purin kohtalokkaan maittava voikana, ilman myrkkyannosta. Intialaisia reseptejä löytyy myös kirjan Vish Puri & lemmenkommandojen tapaus lopusta. Muutamassa kirjassa saamme lisäksi seurata herra Vish Purin gastronomista harrastusta, chilien viljelemistä talonsa kattoterassilla, missä puuhassa hän rentoutuu vastapainona kiivastempoiselle työlleen.

Sarjan kirjat käsittelevät monia intialaisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Lemmenkommandojen tapauksessa esimerkiksi päästään tutustumaan maassa vapaaehtoisperiaatteella toimiviin lemmenkommandoihin, joiden tehtävänä on auttaa jyrkän kastijärjestelmän ohittamisessa ja rakkausavioliittojen solmimisessa. Kadonneen palvelijattaren tapauksessa puolestaan kuvataan kastittomien oikeudetonta ja epävarmaa asemaa yhteiskunnassa ja Nauruun kuolleen miehen tapauksessa kurkistetaan uskonnolliseen elämään.

Tero Parikan kannet kirjasarjaan ovat värikkyydessään ja sarjan huumorin kuvastamisen kyvyssään todellinen silmän ilo!


Muualla:

Kirsi Ranin: Tarquin Hall ja lemmenkommandojen tapaus. Kirsin kirjanurkka -blogi 24.3.2015 (kuvaa yhden Vish Puri -kirjan lisäksi kirjailijan tapaamista ja hänen antamaansa taustatietoa sarjasta ja sen synnystä.)

Wish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus. Lukutoukan kulttuuriblogi 19.4.2013

Mal Warwick: Indian private eye Vish Puri is the best, he thinks. Mal Warwick on Books. (Postauksesta puuttuu päiväys.)


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (suurimmaksi osaksi: Delhi)
29. Kirjassa valehdellaan
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja
45. Kirjassa pelataan









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie