Siirry pääsisältöön

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta

Todellisuuden syrjässä


Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys Martti Ruokonen.


Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta. Novelleja. 218 s. Kansi Martti Ruokonen. WSOY 2012.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Miten oireen voi erottaa tavallisesta elämästä? Missä kulkee normaalin ja epänormaalin raja? Montako kertaa viikossa voi tuntea itsensä kuolemanväsyneeksi, tyhmäksi ja tyhjäksi, ennen kuin sen saa luokitella sairaudeksi?"


Tämä ensikosketukseni Tiina Laitila Kälvemarkin teoksiin on hänen esikoisteoksensa, joka on novellikokoelma. 

Laitila Kälvemarkilla on kyky luonnostella elävä henkilö muutamin niin vangitsevin vedoin, että lukija siirtyy hänen nahkoihinsa nopeasti. Silti novellit ovat tunnelmiltaan ja kulultaan novelleiksi aika viipyileviä, eivät niinkään äärimmäiseen tiivistämiseen pyrkiviä.

Kokoelman nimi- ja avausnovelli Kadonnut ranta muistuttaa Film noir -elokuvaa takaumineen ja nopeine leikkauksineen menneiden tapahtumien ja ahdistavan nykyhetken välillä. Miehen vaimo on kadonnut häämatkalla ja paikallinen poliisi kuulustelee häntä.  

Muissa novelleissa ollaan samantapaisissa tunnelmissa, mutta tapahtumat kuvataan enemmän sordiinolla kuin ensimmäisessä, teräväreunaisessa ja kirkasvaloisessa tarinassa. 

Ollaan kuormittavan arjen piirissä ja tapahtumissa; pizzeriassa, ostoksilla, viemässä lapsenlasta ratsastamaan. Arki taittuu jossakin tapahtumassa tai oivalluksessa, pienesti, mutta merkittävästi. Tai ollaan eräänlaisessa välitilassa, surussa, sairauskohtauksen tai luonnonkatastrofin jälkeen, toipumisen prosessissa, vierauden tilassa, jossa todellisuus ottaa uudenlaisia muotoja ja ihminen tekee yllättäviä tekoja, päätöksiä ja tulkintoja.

Useammassa novellissa näkökulma on maahanmuuttajan, alkuperältään joko suomalaisen tai muunmaalaisen Ruotsissa asuvan. Tämä ei ole ihme, sillä kirjailija on itse muuttanut Suomesta Ruotsiin ja asuu Tukholmassa. Maahanmuuttajan elämässä välitila on enemmän tai vähemmän pysyvä olotila, jossa uuden asuinpaikan vieraus sekoittuu entisen asuinpaikan yhä lisääntyvään vierauteen. Ruotsinlaivalla on käynyt moni tunteiden myrsky kotimaan ja asuinmaan välillä matkustettaessa, kuten novellissa Neljän hengen hytti.

Novellissa Jänis eläin toimii johtimena tunteille, jotka eivät muuten löydä purkautumistaan. Aika monessa novellissa ollaankin ilmaisemattomien ja ääneen lausumattomien tunteiden äärellä. 

"Istuin aidalla niin kauan, että ilta vaihtui yöksi ja hämärä pimeäksi. En nähnyt enää jänistä, mutta tunsin selvästi sen läheisyyden. Jos pidätin hengitystä, saatoin kuulla sen sydämenlyönnit. Kopiti kop, kopiti kop, pieni sydän laukkaa."

Kokoelma on tyylikäs ja herkkä tavalla, josta pidän.

Helmet-lukuhaasteen 2024 kohta "22. Kirjaa on suositellut kirjailija" sai minut oikeastaan tarttumaan tähän kirjaan. Tätä oli suositellut Liisa Näsi, erinomainen novellisti, ja lisäksi myös kustannustoimittaja ja kirjoittamisen opettaja. 


Muualla: 

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta. Kirjat kertovat -blogi 30.7.2012


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii seuraaviin kohtiin:

9. Kirjassa joku karkaa
14. Kirjassa harrastetaan
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
22. Kirjaa on suositellut kirjailija
29. Kirjassa valehdellaan
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist
Lähetä kommentti
Lue lisää

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie
Lähetä kommentti
Lue lisää