Siirry pääsisältöön

J. L. Carr: A Month in the Country

Rauhan päiviä


Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kannen kuva: National Railway Museum, copyright Brendan King.




J. L. Carr: A Month in the Country. With an introduction by Penelope Fitzgerald. Alkuperäinen ilmestymisaika 1980. 104 s. Penguin Modern Classics, 2000.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

    "The marvelous thing was coming into this haven of calm water and, for a season, not having to worry my head with anything but uncovering their wall-painting for them. And, afterwards, perhaps I could make a new start, forget what the War and the rows with Vinny had done to me and begin where I'd left off. This is what I need, I thought - a new start and, afterwards, maybe I won't be a casualty anymore.
    Well, we live by hope."

On vuosi 1920. Tom Birkin palaa "sieltä jostakin" takaisin elämäänsä. Hänen kasvojensa toinen puoli nykii tahdottomasti hermoihin aiheutuneen sotavamman seurauksena, mikä on myös tehnyt hänestä änkyttäjän. Hän on rahaton ja hänen vaimonsa Lontoossa on kadonnut toisen miehen matkaan. Hän on kuitenkin saanut työn, josta iloitsee, mahdollisuuden näyttää osaamisensa, johon on saanut myös koulutuksen.  

Tom on palkattu kuorimaan esiin ja restauroimaan Oxgodbyn kylän keskiajalta peräisin olevan kivikirkon kauan sitten päälle maalattu seinämaalaus.

Hän saapuu kaupunkiin junalla kaatosateessa kantaen mukanaan koko vähäistä omaisuuttaan. Hän ei pane pahakseen palkkansa pienuutta eikä vaatimatonta majoitusta, hän on itse pyytänyt saada majoittua kirkon tornihuoneeseen. Huoneen lattian läpi kulkevat kirkonkellojen soittoköydetkään eivät häntä häiritse. Ensimmäisen aamunsa kesäauringossa hän näkee torninsa ikkunasta viehättävän maalaismaiseman, josta tulee saamaan nauttia koko kylässä viettämänsä ajan.

Huolimatta kirkkoherra J. K. Keachin virkaintoisesta pikkumaisuudesta työntekijää kohtaan, joka on palkattu vastoin hänen tahtoaan, muut kyläläiset ottavat Tomin lämpimästi vastaan. Alkaen asemanvartijan perheestä, joka jo saapumisiltana kutsuu häntä aterialle sateesta. Myös kirkkoherran vaimo Alice Keach ottaa tavakseen käydä tervehtimässä häntä työssään ja jäädä hetkeksi juttelemaan. Kirkkomaalla työskentelee yritys Moon Bros, joka osoittautuu herra Mooniksi, yksikössä, arkeologiksi, joka työskentelee toisen toimeksiannon parissa ja etsii merkitsemätöntä, tärkeää hautaa.

Herra Moonista ja Tomista tulee ystävät, vähän kuin työtoverit. He syövät aamiaista yhdessä ja jakavat tiedot töidensä edistymisistä. Molemmat ovat olleet sodassa eivätkä he tarvitse paljon sanoja ymmärtääkseen toisiaan.

Päivät toistuvat lähes toistensa kaltaisina. Loppukesä on kuuma ja kaunis, Tom tutustuu vähitellen kyläläisiin ja huomaa näiden arvostavan hänen silmäänsä käyttöesineille ja tietämystään vanhoista esineistä. Hän tuntuu nauttivan saadessaan tutkia vanhojen arkiesineiden toimintaa, kuten vaikkapa kirkon patentoitua Bankdam-Crowther -koksilämmitintä, kirkkoherran arkkivihollista, joka tämän sanojen mukaan pöllyttelee savua ja lieskoja talvisten sunnuntaipalvelusten aikaan ohjaten kuulijoiden huomion pois hänen saarnoistaan.
 
Jo peitetyn maalauksen paikka kirkon suurimmalla seinällä kertoo kirkkomaalauksiin perehtyneelle Tomille, että kätketty maalaus esittää viimeistä tuomiota. Se on näyttävin ja vaikuttavin keskiaikaisten kirkkomaalausten aihe, ja samalla tilaa vaativin. Työhön ryhtyessään hän huomaa maalauksen tekijän olleen epätavallisen taitava ja käyttäneen luultavasti kuninkaallisista toimeksiannoista peräisin olleita kalliita väriaineita eikä niiden korvikkeita, kuten useissa tavanomaisemmissa maalauksissa tehtiin. Työskennellessään hän pohdiskelee maalaria ja päätyy ajan oloon yllättäviin havaintoihin. 

Tom huomaa haluavansa viivytellä työnsä loppuun saattamisessa, hänethän on palkattu urakkapalkalla, eikä häntä haittaa viipyillä mielelleen hyvää tekevässä maaseudun rauhassa pitempäänkin. Osasyynä saattaa olla myös Alice Keach, jonka kauneutta hän mielessään vertaa Botticellin Kevääseen.


"And this steady rhythm of living and working got into me, so that I felt part of it and had my place, a foot in both the present and past; I was utterly content. But I didn't know this until, one day, Alice Keach said: 'You're happy, Mr Birkin. You're not on edge any more. Is it because the work is going well?'"


Tuosta kesästä tulee hänelle onnen kausi elämässään, aika johon hän silloin tällöin palaa, kuten muistojaan paperille kirjoittaessaan kymmeniä vuosia myöhemmin. Aika, jolloin kaikki tuntui olevan mahdollista.

Tämä englantilaisen nykykirjallisuuden klassikkona pidetty ajaton pienoisromaani on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1980. Ikävä kyllä sitä ei ole vieläkään  suomennettu. 

Nautin kirjan kerronnasta, tavasta jolla se sulki lukijansa kesäisten päivien kiireettömään syleilyyn ja maalaisyhteisön hyväntahtoiseen huolenpitoon. 

Kirja avaa päähenkilönsä mieltä ja tunteita yhtä luontevasti ja vähäeleisesti mutta vakuuttavasti kuin artesaani paljastaa restauroimaansa maalausta. Viimeistä tuomiota esittävää maalausta esiin työstäessään Tom Birkin työstää myös omaa helvettikokemustaan, jolle hänellä ei ole sanoja. 

Kirjasta on tehty samanniminen elokuva. Sen on ohjannut Pat O'Connor, 1987.

Kirjaa lukiessani nousi tietenkin mieleeni muutaman vuoden takainen menestysteos, Anneli Kannon romaani Rottien pyhimys, jossa kuvataan Hattulan keskiaikaisen kivikirkon maalausten tekoa. Aiheiden kohtaamisen lisäksi kirjoilla ei ole kovin paljoa yhtäläistä. Kannon kirjoitustyyli on runsaan, jopa ylenpalttisen kuvailevaa, kun taas Carr on kiteyttäjämestari, joka kuitenkin onnistuu taikomaan kirjaansa viipyilevän, ajan juoksun ulkopuolella olevan tunnelman ja hiljaista huumoria.

Kirja toi mieleeni myös Laurie Leen 1930-luvun kesäisistä vaelluspäivistä alkavan omaelämäkerrallisen romaanin As I Walked Out One Midsummer Morning, 1969 (Niin minä lähdin maailmalle keskikesän aamuna, suom. Kersti Juva, 1982). Leen kirja on tapahtumiltaan dramaattisempi, mutta Englannin maaseudun keskikesän täyteyden kuvaus kutsui sen mieleeni.


"Am I making too much of this? Perhaps. But there are times when man and earth are one, when the pulse of living beats strong, when life is brimming with promise and the future stretches confidently ahead like that road to the hills. Well, I was young..." 


Muualla:





Helmet-lukuhaaste 2024:ssä
kirja sopii kohtiin:

6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle
7. Kirjassa rakastutaan
11. Kirjan nimessä tai kannessa on yksi neljästä elementistä
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja
31. Kirjassa on vammainen henkilö
33. Kirjassa muutetaan maalle




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...