Mustaa, mutta läpäisevää
 |
| Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iira Oivo. |
A. S. Byatt: Pieni musta kirja. Alkuteos: Little Black Book of Stories, 2003. Suomennos Kersti Juva. Kansi: Iira Oivo. 204 s. Teos, Baabel-sarja, 2012.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Lapset eivät tienneet, että nimettömyyden tarkoitus oli hämmentää ja johtaa harhaan mahdollisesti maahan tunkeutuvaa armeijaa. He kokivat - eivät he ajatelleet ajatusta loppuun, mutta jossakin sisällä se iti - että nimet oli sutattu heidän takiaan, koska heidän ei ollut määrä tietää, minne he olivat menossa, tai löytää tietä takaisin, kuten ei Hannun ja Kertunkaan. Tästä pelosta he eivät puhuneet toisilleen vaan alkoivat luetella lapsille ominaiseen tapaan kaikkea mitä erityisesti inhosivat, kaikkea mikä järkytti, inhotti tai pelotti."
En tiedä, mitä kirjailija lienee ajatellut nimetessään novellikokoelmansa mustaksi kirjaksi, mutta lukiessani mietin, mitä kaikkea musta tässä kirjassa edustaa. Onko kyseessä ihmisen tai todellisuuden pimeä puoli? Suru, synkkyys, kuolema?
Koin nämä novellit hyvin vahvoiksi ilmaisultaan ja maailmaltaan. Ne lähestyvät käsittämätöntä pelottomasti ja löytävät sanoja sanoittamattomalle. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin vaikuttavaa.
Minua ehkä eniten puhutteleva kokoelman avausnovelli Olio metsässä kuvaa kahta pientä tyttöä, jotka sota-aikaan lähetetään maaseudulle, pois Lontoon pommituksista. Heidän äitinsä eivät pysty selittämään heille tilannetta ja he tulkitsevat sen lasten tapaan johtuvan jostakin, mitä he ovat tehneet väärin, olevan rangaistus. Ennen sijoitusperheisiinsä päätymistä heidät majoitetaan vanhaan kartanoon muiden sotalasten kanssa. Kaupunkilaistytöt eivät ole koskaan käyneet metsässä ja salaa kartanon metsään pujahtaessaan he kokevat siellä jotakin selittämätöntä ja pelottavaa, josta he eivät koskaan voi puhua kenellekään.
Tyttöjen kohtaama metsän olento on paikallinen uskomusolento, jotakin, jonka minä lukijana olen kohdannut myös Max Porterin romaanissa Lanny.
Tyttöjen jaettu kokemus toisaalta yhdistää heitä, toisaalta erottaa. Kun he sattumalta aikuisina tapaavat toisensa uudelleen, he ovat sekä helpottuneita että kauhuissaan siitä, että todellakin ovat kumpikin kokeneet saman. Olento on ikään kuin imenyt heidän elämänsä tyhjiin edes huomaamatta tapahtunutta, kuten se imee itseensä kaiken kuolleen ja irrallisen roskan.
Novellissa Kivinainen äitinsä kanssa tämän kuolemaan saakka yhdessä asunut nainen sairastuu ja kokee itsessään oudon muutoksen. Hän elää metamorfoosia, jossa hänen kehoonsa kasvaa yhä lisää kivettyneitä osia, mitä erilaisimpia mineraaleja. Ihmiskehon metamorfooseista on kyse myös novellissa Kehotaidetta, jossa luetteloidaan lääketieteellistä kauhukabinettia.
"Häntä hämmästytti fatalismi, jolla hän alistui vain kauhistuneena vilkuilemaan transformaatiotaan. Oli kuin suuren osan ajasta niin ajatukset kuin tunteet olisivat hidastuneet kivitahtiin, reagoimattomaan, ilmeettömään. Tuli yhä useammin päiviä, jolloin uusi uteliaisuus sysi kauhua syvemmälle."
Eräänlaisissa kauhukabineteissa elävät myös novellien Materiaalia ja Pinkki nauha henkilöt. Materiaalia-novelli avautuu alkuun ironisena kuvauksena kirjoittamisesta ja sen opettamisesta. Kirjailija-opettaja toistaa oppilailleen vuodesta toiseen, ettei heidän tulisi kirjoittaa melodraamaa, vaan sitä mikä on tuttua ikään kuin se olisi uutta. Hänen ainoa lahjakas oppilaansa, 82-vuotias naimaton nainen, on kuuro ja antautuu harvoin keskusteluille. Hänen arkisista toimista mielenkiintoisia ulottuvuuksia löytävät kirjoituksensa herättävät opettajankin nuupahtaneet kirjoitushalut, mutta synnyttävät muussa ryhmässä väheksyvää aggressiota. Kun muut kuvaavat omaan elämäänsä sovitettuja kuviteltuja kauhuja, nainen osoittautuukin eläneen todellisten kauhujen keskellä arkisen jokapäiväisiä tekstejään kirjoittaessaan.
Pinkki nauha kuvaa iäkästä avioparia, jonka vaimo on dementoitunut kyvyttömäksi suoriutumaan pienimmistäkään arkitoimista tai ilmaisemaan itseään. Samaan aikaan pariskunnan asunnon täyttävät menneisyydestä peräisin olevat ihmiset, joita vaimo puhuttelee enemmän kuin miestään, jota ei vaikuta enää tuntevan. Sitten mieskin saa vieraan.
Novelleissa tarkkaillaan ihmisiä ja heidän reaktioitaan käsittämättömien asioiden äärellä. Kyse ei minusta ole kauhukirjallisuudesta, vaikka kauhua hipaistaankin. Käsittämätön muuttaa ihmistä, ja tätä muutosta novelleissa tutkitaan, siihen liittyvää sisäisen merkityksenannon prosessia, jolla ihminen ottaa haltuunsa tuntematonta. Juuri tämä prosessi tekee novelleista kiinnostavia, tyhjentymättömiä.
Jollakin merkillisellä tavalla nämä novellit paljastavat ihmisyydestä jotain syvällä olevaa, samaan aikaan kiehtovaa ja pelottavaa. Kerronta on klassisen tyylikästä, toteavaa; itse tapahtumissa on niin paljon yllättävää, ettei tyylillisiä tehokeinoja tarvita.
Kersti Juva on enemmänkin kuin sopiva kääntäjä näille maagissävyisille tarinoille: hänen kääntäminään tekstit elävät suomeksi niin, että lukija voi rauhassa unohtaa edes lukevansa käännöstä.
A. S. Byatt on merkittävä englantilainen kirjailija ja kriitikko, joka on varsin tunnettu kansainvälisestikin monien teostensa käännösten ja Booker-palkinnon saajana. Hänen uransa on alkanut jo 1960-luvulla.
Iira Oivon kansi piirtää osuvasti rajanvetoa maagisen ja kauhistuttavan yhteensulautumisesta.
Muualla:
A. S. Byatt: Pieni musta kirja. Lumiomena-blogi 13.11.2012
A. s. Byatt: Pieni musta kirja. P.S. Rakastan kirjoja -blogi 9.11.2012
Anuirmeli Sallamo-Lavi: A. S. Byatt: Pieni musta kirja. Keskisuomalainen 12.11.2012
A. S. Byatt: Pieni musta kirja. 17.2.2015 Kirjavinkit, vinkkaaja Hannu.
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
9. Kirjassa joku karkaa
11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä
26. Kirjan nimessä on sana kirja
29. Kirjassa valehdellaan
33. Kirjassa muutetaan maalle
35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
41. Kirjassa syntyy lapsi
46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta
Kommentit
Lähetä kommentti