Siirry pääsisältöön

Kaarina Griffiths: Meren syliin. Cornwall-mysteerit 1.

Idyllin takana




Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Anna Väänänen.



Kaarina Griffiths: Meren syliin. Cornwall-mysteeri, osa 1. Kansi: Anna Väänänen. 399 s. Otava, 2023 

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Nätti paikka, mutta liikaa turisteja sesonkiaikaan, jos häneltä kysyttiin. Toivathan ne tietty rahaa, mutta kohta ei kylän raitilla pääsisi taas edes kunnolla kävelemään ilman että turistit keilaisivat kumoon. Ja oli täällä kornilaisiakin vähän liikaa - tuolla hullulla nimellä paikalliset tosiaan kutsuivat itseään. Kornilaiset, outoa porukkaa, ja luulivat olevansa parempia kuin muut. Sanoivat muualta muuttaneita emmeteiksi - mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Ja kornilainen ei kuulemma voinut olla, jos ei ollut syntynyt Cornwallin kreivikunnassa."

Cornwallissa asuva suomalaistaustainen Kaarina Griffiths on sijoittanut dekkarinsa Cornwallin jylhiin ja maalauksellisiin maisemiin. Hänen päähenkilönsä, suomalainen Kaisla, on taiteilija, joka saatuaan apurahan vuokraa Cornwallista vanhan kivisen, merelle antavalla näköalalla varustetun mökin pikkukylä St Serenestä.

Kaisla tulee Cornwalliin maalatakseen. Hän yllättyy siitä, kuinka kyläläisten ystävällisyys ja seurallisuus saavat hänet tulemaan ulos introvertista kuorestaan ja kuinka nopeasti hän kylässä tutustuu ihmisiin. Hän on vuokrannut merenrannan mökkinsä paikalliselta pubinpitäjäpariskunnalta ja alkaa käydä Mermaid's Inn:issa päivittäin kuulemassa paikkakunnan kuulumisia. 

Kuultavaa ja nähtävää alkaa ollakin varsin nopeasti, sillä samaan aikaan hänen saapumisensa kanssa baarin tarjoilijana työskentelevä Amanda on kadonnut. Kun tapaus muuttuu murhatutkinnaksi alkaa paikallisella poliisiasemalla tutkinta rikostarkastaja Paul Digginsin johdolla. Digginsin harmiksi paikkakunnalla asuva perheensä naisten turvallisuudesta huolestunut ylähuoneen jäsen järjestää tutkintaan mukaan myös konsulttifirman kautta profiloijana työskentelevän Antti Honkosen. Diggins ja Honkonen eivät ole aikaisemman yhteisen tutkintansa jälkeen kovin hyvissä väleissä, mutta yhdessä heidän on työskenneltävä.

Murha tuo vanavedessään kylän täyteen mediaväkeä, joka leiriytyy seuraamaan murhatutkintaa. Paikalla on myös Evening Standardin rikostoimittaja Emma Patel, jonka kanssa Kaisla ystävystyy mutkattomasti ja kutsuu tämän alivuokralaisekseen mökkiin, koska kylän kaikki majoituspaikat ovat täyttyneet.

Tämä juonesta, ettei mene spoileriksi. Griffithsin juonenkuljetus on kohtalaisen sujuvaa, vaikkei kliseisiltäkään juonenkäänteiltä vältytä. Henkilöhahmoissa on kiinnostavaa tarttumapintaa. Kylän elämä ja Cornwallin luonto sekä paikalliset tarinat ja uskomukset raamittavat tarinaa mielenkiintoisella tavalla. Keskiössä on paikkakunnalle tärkeä uskomushahmo merenneito.

Juuri halu kokea Cornwalliin sijoittuva tarina sai minut tarttumaan kirjaan, enkä pettynyt tässä suhteessa. Cornwall oli kirjassa kaltaisensa ja kirjan lukeminen kävi hyvästä nojatuolimatkasta noille minutkin lumonneille seuduille.

Poliisin työskentelytapojen kuvaus ei ole kirjan vahvuuksia ja tähän liittyykin kirjan ajoittainen käväiseminen uskottavuuden rajoilla, mutta toki tämä on aika yleistä dekkareissa yleensäkin. (En kyllä kuvittele olevani tässä minkään tason asiantuntija.) 

Kun olin kiinnittänyt tähän huomiota, herkistyin kirjan muillekin pienille asiavirheille. Esimerkkinä niistä vaikka pakistanilaisten kuvaaminen kuin intialaisina tai rikostarkastajan puutarhassa yhtä aikaa kukkivat kesän eri vaiheiden kukat. Myöskin residenssi-termin käyttö kirjassa ärsyttää pikkutarkkaa lukijaa: sillä tarkoitetaan yleensä nimen omaan taiteilijoita varten varattua työskentelypaikkaa, jossa oleskelua haetaan apurahan tavoin mesenaatilta. Kaisla Aalto on saanut apurahan ja vuokrannut sen turvin mökin, mutta residenssistä ei silloin ole kyse. Mikään näistä pikkuvirheistä ei kuitenkaan pilaa tarinan kuljetusta.

Tarina on kiinni ajassa ja siinä sivutaan yhteiskunnallisia ongelmia, eniten ympäristötuhoa ja sitä vastustavia liikkeitä. Myös ympäristöajattelun ihmisiä yhdistävä voima käy hyvin ilmi kirjan henkilösuhteista. 

Romantiikalla on sijansa tämän cosy crime -dekkarin tapahtumissa ja tulevia romanttisia tapahtumia pedataan tässä ykkösosassa, jossa toki jo tässäkin on oma rakkaustarinansa. Rantatyrskyissä suurella valkoisella hevosellaan ratsastava kartanonisäntä Antti Honkonen lienee eniten tässä suhteessa tulevaisuudentoiveita herättävä hahmo, vaikka myös värittömän, ikääntyvän rikostarkastajan hillitty charmi puree. 

Kirja on ensimmäinen osa Cornwallin mysteereihin keskittyvästä rikosromaanisarjasta. Toinen osa, Lintumies, on juuri ilmestynyt.


Muualla:
Kaarina Griffiths: Meren syliin. Kirsin kirjanurkka 3.9.2023. (Postaus sisältää tietoa Griffithsin aiemmista teoksista.)

Muissa kirjaan liittyvissä blogipostauksissa on mielestäni liikaa juonipaljastuksia. 


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
7. kirjassa rakastutaan
9. kirjassa joku karkaa
11. kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä
13. kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu
14. kirjassa harrastetaan
17. kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
19. Suomi mainittu
23. suomalainen dekkari
29. kirjassa valehdellaan
33. kirjassa muutetaan maalle
35. kirjassa vietetään aikaa luonnossa
36. kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja
39. kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie