Siirry pääsisältöön

Tiia Ahola: Susi joka pelkäsi pimeää



Tiia Ahola: Susi joka pelkäsi pimeää. Basam Books 2021. 237 s. 

Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos siitä!

"Horisontista huomaa, miten harmaa alkaa vallata alaa. Hetkeksi. Sysimusta odottaa, ja kun näkymätön käsi siirtää kelloa tunnin taaksepäin, se alkaa."

Tartuin Tiia Aholan toiseen romaaniin juuri päivänä, jolloin siirryttiin kesäajasta talviaikaan. Hieman hämmentyneenä seurasin kertojaa, burnoutista toipuvaa rikoskonstaapeli Eriniä, keskiaikaiseen retriittiin, jossa osallistujat ensimmäiseksi pantiin raatamaan aamunkoitosta iltahämärään nauriinkorjuussa ja muissa vanhan tilan töissä pelkän ohravellin ja piimän voimalla.

Retriitti sisältää ison annoksen mystifioitua keskiaikaa ja yksinkertaistettua terapiaistuntoa. Jälkimmäinen saa oloni tuntumaan vähän kiusaantuneelta. Onneksi Erinillä on retriitissään mukana jo kuolleen äitinsä päiväkirjat, joita hän ei ole aiemmin uskaltanut lukea. Hän alkaa tutkia päiväkirjoja yhdessä retriitissä tapaamansa mielenkiintoisen miehen, Mikun, kanssa, ja tarina nytkähtää liikkeelle vankemmalla maaperällä kuin alkuosa.

Päiväkirjoissa Erinin äiti Selja kertoo Erinin syntymän ajoista ja kaipuusta omaa äitiään, puoliksi islantilaista Saagaa, kohtaan. Saagan kohtalosta on vaiettu perheessä, Erin muistaa. Saaga on kadonnut Islantiin mentyään osallistumaan siellä luonnonkatastrofin pelastustoimiin. Myöskin poliisina toimineen Seljan varhaisesta kuolemasta tulee mysteeri, josta ei puhuta.

Tarinassa on kyse kolmen naissukupolven tarinasta. Siihen nivoutuu Saagan kautta pohjoista, islantilaista mytologiaa, sillä Saaga on ollut pohjoismaisten kielten ja mytologian tutkija ja katsellut maailmaa pohjoisen mytologian yhdeksän maailman kautta.

"Tämä on kuin otos fantasiaelokuvasta, jossa minä esitän pääroolia. Naista, joka kohtaa äitinsä tämän kirjoittamien riimujen välityksellä Hämeen Härkätiellä. Naispoliisia, joka tutkii ihmisten kuolemia, mutta liikuttuu kanalinnun hyvin eletystä elämästä."

Yhteys vuodenkiertoon sekä myyttinen susi Fenrir, on muodossa tai toisessa läsnä kaikkien kolmen naisen elämän kriiseissä. Saagaa on tutkijana kiinnostanut suden ja sen mytologisen kuvan suhde, ja se miksi susi esiintyy myös islantilaisessa mytologiassa, vaikka maassa ei susia olekaan.

"Susi on syönyt auringon, susi, joka ajettiin pois ihmisten maailmasta, mutta joka pakeni maan sisuksista ja tuli kostamaan. Susi, jonka jumalat sitoivat painavilla ketjuilla, mutta joka puri ketjut rikki. Sanotaan, että jokainen, joka näkee Fenrir-suden, kokee kuoleman. Sateenkaari muuttuu kiveksi ja tuhkaksi."

Erinin on selvitettävä äitinsä kuolemaan liittyvät epäselvät yksityiskohdat, ja poliisina hän myös pystyy siihen. Samalla hänelle selviää jotain elintärkeää omastakin elämästään.

Sen verran kirjassa sekoitetaan lajityyppejä, ettei lukija aina tarkalleen tiedä mitä odottaa kerronnan etenemiseltä. Ajoittain tämä latistaa tarinaa, mutta ajoittain myös lisää kiinnostavuutta. Runsaat mytologiset elementit synnyttivät ainakin minussa enemmän odotuksia tarinan fantasiapuolta kohtaan kuin mitä tarina lopulta tarjosi.

Aholan kerronnassa fantasia ja realistinen arkielämän kuvaus yhdistyvätkin tavoitellen psykologisen todellisuuden vertauskuvallisuuden ilmentämistä. Kokonaisuudessa on myös jännitystarinan aineksia ja kuvausta poliisityöstä 90-luvun Itä-Helsingissä ja nykyhetkessä. Itsekin kirjailija Tiia Ahola toimii vanhempana rikoskonstaapelina Helsingissä, joten hän tuntee tämän aihepiirin hyvin, mikä ei ole ollenkaan huono asia tarinalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkko Saisio: Passio

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulu

Eilispäivä ei kuole

Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole - Spekulatiivisen fiktion novellikokoelma. Basam Books 2019. 177 s.  Esikoiskirjan novellien maailma yllättää. Painajaismainen tai sadunomainen todellisuuden osa valtaa niissä alaa, kunnes vähitellen täyttää koko näyttämön. Näsin teksti ironisoi ja tuottaa hyperbolista todellisuuskuvausta nykyhetken ja kuvitellun tulevaisuuden elämänpiiristä.  Ikuisen unen parfyymia vanhuksille, kapitalistidodoja, metsän maahisasukkien loputtomia kauneusleikkauksia ihmiseksi muuttumista varten, entinen kettutyttö sivettikissojen kasvattajana pakkosyöttämässä kissoille kahvinpapuja luksuskahvin valmistamiseksi kissojen ulosteista... Personal shopperit auttavat asiakkaat valitsemaan kaikkein kalleimmat ja ylellisimmät valtion luomutuotteet. Työllistäminen vaatii jokaisen panosta valtiollisten sloganien mukaan, ja panos on kuluttaminen. "Samaan aikaan toisaalla" luonto iskee takaisin. Norsumatriarkan muisti ja kosto ulottuvat yli kuoleman. Lapset havaitsevat näkym

Takaisin lapsuuden kauhuihin: Jag for ner till bror / Lähdin veljen luo

      Karin Smirnoff:  Jag for ner till bror (2018). Lähdin veljen luo. Tammi 2021. 294 s. Suom. Outi Menna.  Smirnoffin kirjan alkuasetelma muistuttaa vähän Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys -kirjaa. Päähenkilö, nuorehko nainen, matkustaa hyvin pitkän ajan jälkeen entiselle, syrjäiselle kotiseudulleen Västerbottenin Smalångerin kylään. Siihen yhtäläisyydet melkein päättyvätkin, sillä siinä, missä Karilan tarina alkaa tästä kehkeytyä ja laveta kohti mielikuvituksellista seikkailua, Smirnoffin tarina kapenee ja tarkentuu kohti tuskallisia muistoja lapsuuden tapahtumista.  Henkilöiden keskustelut kuitenkin sukeutuvat samaan malliin sekä Karilalla että Smirnoffilla. Lauseet ovat yksisanaisia, keskeytyvät; ääneen lausuttuihin kysymyksiin ei tule vastauksia, mutta joskus niitä tulee lausumattomiin kysymyksiin. Kun Karilan syrjäseutujen outoudesta nouseva huumori on veijariromaanimaista ja kansanperinteen fantasiamaailmoista nousevaa, Smirnoffin huumori on sysisynkkää kuten myös tarina,