Siirry pääsisältöön

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

Sotaa ja posliinienkeleitä


Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Laura Noponen.



Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut. Ukrainankielinen alkuteos Drabyna. Suomentanut Eero Balk. Kansi Laura Noponen. 204 s. Aula & Co, 2024.

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos.


"Tolikista oli jostain syystä epämukavaa katsoa flipperiä. Se muistutti yhdessä vihreän jääkaapin kanssa häntä siitä unelmaelämästä, joka tuntui nyt saavuttamattomalta. Unelmat jääkoneesta, design-sisustuksesta ja omasta talosta. Ja nyt tästä talosta teki mieli paeta. Hän huomasi ajattelevansa, että häntä ei niinkään harmittanut se, että kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, vaan se, että nuo unelmat olivat olleet niin mitättömiä."


Kun Tolik muutti Ukrainasta Espanjan Aurinkorannikolle hän ajatteli toteuttavansa unelmansa itsenäisestä elämästä, johon eivät kuulu asioihin sekaantuvat äiti, sisko ja suku. Hän oli juuri ennättänyt ostaa muokattavaksi sopivan talon vuorelta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Talo sai jäädä alkuperäiseen asuunsa, kun äiti ja sukulaiset saapuivat sinne sotaa pakoon. 

Elämä keskellä talon aikaisemmin omistaneen vanhan rouvan makrameetöitä, saksanhirviryijyjä, madonnankuvia ja posliinienkeleitä muuttuu ahtaahkoksi ja nuoresta Tolikista tulee käytännössä suvun patriarkka, koska hän ottaa muut elättääkseen. Velvollisuudentunnostaan huolimatta Tolik ei varsinaisesti nauti uudesta roolistaan. Etenkään tavasta, jolla sukulaiset kommentoivat hänen tapojaan, olemustaan ja tekemisiään.

Lopulta hän päätyy ostamaan ja piilottamaan seinustan köynnösten sekaan tikapuut. Niitä pitkin hän pääsee huoneeseensa ja sieltä pois joutumatta kohtaamaan joka kerta kaikkia sukulaisiaan ja heidän kommenttejaan. Kaikki huomaavat tikapuut, mutta teeskentelevät, etteivät ole huomanneet.

Jevhenija Kuznjetsovan aikaisempi suomeksi käännetty teos Kysykää Mialta oli lämmin kuvaus lähes satavuotiaasta suvun matriarkasta ja hänen perheensä naisista yhden kesän ajalta aikaan ennen sodan syttymistä. Asetelmissa on siis samankaltaisuutta ja kirjailija on omimmillaan kuvatessaan sosiaalisia suhteita ja ihmisten erilaisuutta.

Vaikka sota kauhuineen on läsnä tässä uudessa romaanissa, tyylilajina on ehkä vähän yllättäen komedia. Uutisia kotimaasta odotetaan järkytyksellä ja vähän väliä pommitukset ja hyökkäykset osuvat seuduille, joilla asuu sukulaisia tai ystäviä. Mieltä kalvaa syyllisyys siitä, että suurimmat omalle kohdalle sattuvat kärsimykset ovat yhdessä Tolikin luona asumisen pienet, arkiset hankaluudet sekä se, löytääkö Tolik Espanjassa tyttöystävää vai ei. Yksi ja toinen ajattelee mielessään sankaritekoja, joita suorittamassa pitäisi olla Ukrainassa.

"Kävi ilmi, että pelolla oli tuhansia sävyjä - raivoisa tai ärtynyt pelko, jopa rakkaudensekainen pelko. Ja kun sota tuli lähemmäs tuhoten naapuriasuntoja, vieden tuttuja, tuli adrenaliinin makuinen toivottomuuden tunne, kuin olisi istunut vuoristoradan lähtöpaikalla. Adrenaliinitunne, jolla Irusja näytti työtoverinsa tuhottua asuntoa, rupesi sitten hävettämään. Adrenaliini haihtui, jäi vain tylsä kauhu."

Tilannetta kärjistävät vielä Tolikin varakkaan esimiehen järjestämät solidaarisuustapahtumat Ukrainan pakolaisille. Niiden yhteydessä koomisuus kerronnassa ottaa lisää kierroksia. Kirjassa irvaillaan tasapuolisesti sekä ukrainalaisille että kirjassa eurooppalaisiksi vain ylipäätään kutsutuille muille henkilöille tilanteessa, jossa on tahto auttaa ja tarve apuun, mutta puuttuu tietoa, mikä lopultakaan olisi avuksi. Ainakaan hyväntekeväisyystuoton osan kohdentaminen venäläisille ei osoittaudu hyväksi ideaksi.

Näistä aineksista syntyy kohellusta ja sanailua, jotka muistuttavat, että ihmiset ovat kriisitilanteissakin vain ihmisiä ja heidän olemuksissaan ylevyys vie melko vähän tilaa päivittäin.   

Pakolaisten joukko elää melko sisäänlämpiävää elämää keskenään. Siksipä tapahtumapaikka voisi olla melkein mikä hyvänsä paikka Euroopassa, jollei mainintoja lämpimistä säistä, veneistä ja vuorista oteta lukuun. Henkilöiden huomio on omassa maassa ja sen tilanteessa, ei uudessa ympäristössään. Halu palata kotiin käy yhä suuremmaksi, olipa tilanne siellä kuinka vaarallinen tahansa.

Itsekin Espanjassa nykyisin asuva Kuznjetsova kuvaa henkilöitään ja heidän keskinäisiä suhteitaan lempeästi. Sotatilan läpi katsottuna huumori saa vivahteita, joissa voimattomuus sodan edessä käy tuskallisen selväksi siitäkin huolimatta, että henkilöt pitävät kiinni arjen selviytymiskeinoistaan ihailtavalla sinnikkyydellä.

Eero Balkin käännös ukrainasta on hänelle tyypillisesti erinomainen.

Laura Noponen on tehnyt raikkaan ja tunnelmallisen kannen myös tähän toiseen kirjailijalta käännettyyn romaaniin, kuten edelliseenkin.

" 'Tuskinpa', hän ajatteli, 'ihmiset, jotka osaavat kuvitella sodan, tajuavat, miten heitä raivostuttaa eno, joka tonkii pensaikossa etsimässä toimimatonta kaapelia, tai täti fiikuksineen.' " 


Muualla:

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut. Kirjaluotsi 5.7.2024



Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:

7. Kirjassa rakastutaan
9. Kirjassa joku karkaa
11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
29. Kirjassa valehdellaan
31. Kirjassa on vammainen henkilö
33. Kirjassa muutetaan maalle
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja
45. Kirjassa pelataan
49. Kirja on julkaistu vuonna 2024



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie