Siirry pääsisältöön

Liisa Näsi: Kovalla kädellä

Mummolasta maailmalle lapsikaapparin perässä suomalaisittain


Screenshot: Ellen Karhulampi.
Äänikirjan kannen tekijän tiedot puuttuvat kustantajan kirjatiedoista. 


Liisa Näsi. Kovalla kädellä. 320 s. Äänikirjan lukija: Lotta Merenmies. Äänikirjan kannen tekijä? Äänikirja ja e-kirja Saga Egmont, 2023. Paperikirja Basam Books, 2020. 

    "Kerran taas pitelin pakastehernepussia mustuvaa silmäkulmaani vasten, kun hän sanoi, että olen kuin raakatimantti. 'Sinua tulee hioa kovalla kädellä, jotta loistaisit.'
    Aina silloin tällöin yritän kerätä vähäiset voimani ja lempata hänet. Mutta sitten kelaan, ettei kukaan muu voi ymmärtää häntä. Ja kuka huolii minut, terapiaa tarvitsevan sekoilijan?
    Veritimanttikin on loppujen lopuksi timantti."

Liisa Näsin novellikokoelma Eilispäivä ei kuole edustaa minulle kotimaisen nykynovellin parhaimmistoa. Hänen aluevaltaukseensa jännityksen parissa olikin kiinnostavaa tarttua.

Kirja otti heti alusta saakka sisään maailmaansa. Tämä johtui varmaan siitä, että tapahtumapaikat - Jyväskylä ja Espanjan Fuengirola - ovat minulle hyvin tuttuja.

Päähenkilö Minna on akateemisesti koulutettu työtön, jolle ei pitkäksi venyneen opiskeluajan sekalaisten pätkätyösuhteiden jälkeen ole hänen valmistuttuaan löytynyt työtä keskisuomalaisessa kaupungissa. Hän on joutunut muuttamaan Airi-mummonsa rintamamiestalon vinttiasuntoon rahojen vähetessä ja elää mummonsa kanssa hieman kiusaantuneena mummon puuttumisesta elämäänsä. Hän keksii ilmoittaa Facebookissa yksityisen tutkijan palveluista ja odottelee saavansa jotakin sukututkimuksen tyyppistä projektia tehtäväkseen. Ilmoitukseen tarttuu kuitenkin asiakas, jolla on hieman erikoisempi tehtävä.

Nainen on paikkakunnan kuuluisuus Suvi Ekberg, yliopiston huippututkija ja vaikuttaja, joka on Minnalle entuudestaan tuttu mm lehtijutuista. Naisen 13-vuotias tytär ei ole palannut kesälomaltaan isänsä luota Espanjasta ja hän haluaa palkata Minnan varjostamaan tytärtään ja tämän isää. Samalla hän ilmaisee huolestuneisuutensa lapsensa elinoloista ja tilanteesta, jossa näyttää olevan lapsikaappauksen ainekset.

Minna ottaa hieman epäröiden enemmänkin yksityisetsivän työtehtävältä kuulostavan asian selvitettäväkseen ja matkustaa Fuengirolaan varjostamaan naisen ex-miestä Jarea ja heidän tytärtään Cassandraa.

Kirjan teemoja ovat perheväkivalta ja parisuhteiden sisäiset valta- ja alistamiskäytännöt, jotka saavat polttoainetta sekä selvitettävän tapauksen perhetilanteesta että Minnan omasta juuri päättyneestä miessuhteesta. Miksi fiksut naiset valitsevat väärin -tyyppisen ongelmanasettelun lisäksi kirjassa pohditaan väkivallan ja pelossa elämisen asteikkoa ylipäätään. Minnan ystävättären Jennan sosiaalityön näkökulmasta pohditaan paljon myös sitä, kuinka vaikeaa ulkopuolisten, ammattilaistenkaan, on saada oikeaa ja paikkansa pitävää tietoa perheen tilanteesta.

Näsin käyttämä kieli on tavattoman eloisaa erilaisten puhekielisten ilmaisujensa ja humorististen kielikuviensa ansiosta. Aika ajoin tosin tuntuu, että hauskat vertaukset melkein kompastelevat toisiinsa; hieman vähäisempikin tekstin maustaminen niillä olisi saattanut riittää. Nautin kuitenkin kielestä ja sen vivahteista suuresti.

Vaikka jotkut asiat jännitysjuonessa selvisivätkin minulle tarinan liian aikaisessa vaiheessa ja tunsin lievää tuskastuneisuutta päähenkilön pohdintojen verkkaisuudesta, jännitystä ja yllättäviä käänteitä oli tarinassa minulle riittävästi. Suomalaiskansallinen tapa käyttää alkoholia etelän lomakohteissa liittyy aloittelevan yksityistutkijan ajatusten hitauteen vahvasti, eikä sen todenmukaisuutta kannata käydä kiistämään. Kaikki ei mene ihan putkeen ammatillisesti.

Tarinan henkilöissä on riittävästi rosoa, että heidät voi kokea sympaattisina ja kiinnostavina. Siis niissä heistä, jotka ovat sympaattisia. Aloin lukiessani toivoa, että kirja olisi ensimmäinen osa sarjasta, jossa Minnasta kehkeytyy "oikea" yksityisetsivä, vaikka päähenkilö kiistääkin kirjan lopulla kiinnostuksensa tällaista uraa kohtaan. Aika näyttää.

Kirjaan sisältyy varmasti paljon taustatyötä perheväkivallan psyykkisistä vaikutuksista ja ilmenemismuodoista. Sosiaalityöntekijä-ystävättären kautta tätä tietoa jaetaan hyvin suoraan ja yleisessä muodossa, jopa niin paljon, että henkilö vaikuttaa vain tätä varten tarinaan luodulta, muilta ominaisuuksiltaan hajuttomalta ja mauttomalta aina tarvittaessa paikalla olevalta ihanneystävättäreltä. Tämä ei kovin paljoa haittaa, koska mukana on kuitenkin tarpeeksi muita elävän oloisia henkilöitä.

Myös Cassandran kokemusten avaaminen jää ohueksi. Sen sijaan parisuhdeväkivallan kohteen muistiinpanot kuvaavat kuristavan samaistuttavasti sitä pelkoa ja lamaannusta, jonka keskellä tämä elää.

Näsi on haastattelussa nimittänyt teostaan villasukkadekkariksi. Kun ottaa huomioon tarinan mummon talon miljöineen, luonnehdinta on minusta osuva, ja kyseessä on uusi mielenkiintoinen kotimainen cosy crime -teos, josta ei myöskään puutu painavampaa, pohdintoihin kutsuvaa sisältöä.

Äänikirjalla kuulin ensimmäisen kerran Lotta Merenmiestä lukijana. Pidin hänen tummasta äänestään, mutta aika paljon sanoihin kompastelua kerrontaan sisältyi.


Muualla:

Amatöörietsivän ankara oppiläksy Tainan ja Tommin aarrearkku -blogi 13.8.2020.



Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin: 

14. Kirjassa harrastetaan
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja
29. Kirjassa valehdellaan
38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet
46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi