Lintumiehen saarella
 |
| Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansikuva Anna Väänänen. |
Kaarina Griffiths: Lintumies. Cornwall-mysteerit 2. Kirjan kansi: Anna Väänänen. 384 s. Otava, 2024.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Se siunattu tutkinta, Diggins mietti. Vaikka eihän murha koskaan mukava ole, siitä huolimatta, että nykyään kirjoitettiin cosy crime -dekkareitakin. Tulisivat vain kirjailijat katsomaan, miten mukava siisteinkin murha oli. No ei ollut! Diggins luki mieluummin runoja. --
-- Sellaista tämä maallinen taival oli - yhteensattumia ja elämän ja kuoleman vuorovettä. Rikospoliisin elämässä kuoleman osuus tuntui joskus turhan suurelta, mutta jotenkin täällä Cornwallin peräkylillä piti leipänsä ansaita. Diggins oli kouluttautunut poliisiksi, koska halusi asua Cornwallissa. Hän oli todennut, että filosofin papereilla sai täällä pyyhkiä takalistonsa. Ei yksinkertaisesti ollut töitä tarjolla. Hän ei kuitenkaan ollut hylännyt intohimoaan filosofiaan ja ajatteluun. Niitä saattoi toki hyödyntää poliisinakin."
Kaarina Griffithsin Cornwall-mysteereiden toisessa osassa ollaan jälleen tekemisissä Cornwallin suullisen perinnetiedon inspiroiman rikoksen kanssa. Mawnan Smithin pikkukylässä elää tarina lintumiehestä, joka on nähty viimeksi 70-luvulla. Tuolloin hänen ilmestymisensä yhdistyi ihmisten mielissä samaan aikaan sattuneeseen kuolemantapaukseen. Nyt mies näyttäytyy jälleen. Mutta kuka hän on? Onko hän ihminen vai yliluonnollinen olento?
Pian on paikallisilla poliisivoimilla rikostarkastaja Paul Digginsin johdolla taas selvitettävänään kuolemantapaus. Henkilögalleria poliisin puolella on sama kuin edellisessäkin kirjassa, poliisille apuvoimiksi tulevaa profiloija Antti Honkasta myöten. Lisäksi tavataan joukko kyläläisiä.
Tapauksen selvittely johtaa alueen historian vaiettuihin tapahtumiin. Mukana on myös taidekytkentä, sillä kylään on tulossa taidefestivaali tavoitteenaan nostaa esiin Max Ernstin lintuhahmoaiheista surrealistista taidetta, jota tämän päivän näkökulmasta voidaan yksinkertaisesti nimittää naisvihamieliseksi ja naiseen kohdistuvaa väkivaltaa ihannoivaksi. Samaan aikaan murhaaja jättää rikospaikalle Ernstin teossarjaan Seitsemän tappavaa elementtiä viittaavia vihjeitä.
Pidän Griffithsin ajankohtaisteemoista. Edellisessä teoksessa ympäristöliike, tässä taidekytkentä, jolla tuodaan esiin muuttuvia arvoja ja valtasuhteita. Enemmänkin tästä kytkennästä olisi voinut saada irti, mutta se toimii myös teoksen lisämausteen roolissa.
Henkilösuhteet sarjan vakinaisten hahmojen kesken kehkeytyvät rikosten selvittelyn lomassa. Digginsin ja Honkasen ystävyys; Honkasen komean kartanon sisään kätkeytyvä tunnekylmä avioliitto ja Honkasen orastava ihastus; Digginsin ja suomalaisen Kaislan etäsuhde.
Tarina etenee varmaa tahtia. Kerronta on edellistä osaa sujuvampaa ja yllätyksellisempää, mutta juonikuvioissa ei tälläkään kertaa säästytä ammattilaisen huolettomalta antautumiselta vaaratilanteeseen ja sen seurauksilta. Voisiko ajatella, että tarinan lopussa tarvittavaa nousevaa dramatiikkaa ja jännitystä syntyisi muistakin elementeistä kuin poliisin huolimattomuudesta? Kysyn vaan... sillä tämän juonikuvion toistuminen alkaa ärsyttää minua dekkareissa.
Vahva paikallisväri on edelleen kirjan parhaita puolia. Kauniin ja jylhän seudun luonnontunnelmat välittyvät, samoin kuin asukkaiden monenlaiset ihmistyypitkin englantilaisuuden ja kornilaisuuden välimaastossa. Saarella lossiyhteyden päässä sijaitsevan kylän tunnelman voisi vaikka pyydystää elävänä pulloon, ja selvimmin se onkin aistittavissa myös tässä osassa juuri paikallisessa pubissa.
Jännityksen rakentamisessa pelataan taitavasti postikorttimaisemien ja kylässä piilevien synkkien aikeiden aavistelun välisellä ristiriidalla. Irtautuakseen jutun työpäiviinsä tuomasta kireydestä rikoskomisariokin hoitaa kylän parhaana cottage-puutarhana palkittua puutarhaansa nauttien alueen muuta Englantia leppeämmistä loppukesän säistä. Vaihteeksi onkin todella mukava lukea rikoskomisariosta, joka ei ole alkoholisoitunut, polta ketjussa tai rimpuile jossakin autismin kirjon oireistossa moniongelmaisena, vaan on ihan tavallinen, rauhallinen ja järkevä kansalainen.
Lintuteemaa on teoksessa pyöritelty minusta ansiokkaasti ja kiinnostavalla tavalla myös henkilöhahmoissa.
Anna Väänäsen kansikuvassa Cornwallin pimeä puoli näyttäytyy uteliaisuutta kutkuttavan pahaenteisenä.
Jään ilolla odottelemaan sarjan seuraavaa jaksoa.
Arvioni sarjan ensimmäisestä teoksesta Meren syliin.
Muualla:
Jätän tällä kertaa poikkeuksellisesti viittaamatta muualla ilmestyneisiin arvioihin, koska haluan välttää jännitystarinan juonen liikaa avaamista.
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
2. Kirjassa tehdään taikoja
9. Kirjassa joku karkaa
11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä
13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu (saari)
14. Kirjassa harrastetaan
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
19. Suomi mainittu
23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja
29. Kirjassa valehdellaan
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2024
Kommentit
Lähetä kommentti