Siirry pääsisältöön

Markku Toivonen: Herra Plumin tuumat

Ajatusten jatkoaika




Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Kalervo Sammalvehrä.



Markku Toivonen: Herra Plumin tuumat. Kansi ja graafinen suunnittelu: Kalervo Sammalvehrä. 167 s. Enostone, 2024.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.


"On nautinnollista kehitellä päässään hirveyksiä, koska pahin ei ikinä tapahdu: todellisuudelta puuttuu mielikuvitus."


Markku Toivosen Herra Plum on yksinäinen tarkkailijahahmo, jota kirjan takakansitekstissä verrataan Henri Michaux'n Plume ('Höyhen') -hahmoon. Jostain syystä minulle kirjan lyhyitä tarinoita lukiessani tuli mieleen myös Hannu Mäkelän Herra Huu. Ei sillä, että Plum yrittäisi pelotella lapsia, mutta näitäkin herroja yhdistävän yksityisajattelun ja elämän ilmiöiden ihmettelyn vuoksi.

Plum jatkaa jokapäiväisissä tilanteissa mieleen juolahtavia ajatuksia vielä siitä, missä useimpien meistä mieli siirtyy jo uuteen asiaan. Joskus hänen ajatusretkeilynsä tuottaa yllättäviä tuloksia. Useimmiten vain - no, tuloksia.

Plum yrittää huijata peilikuvaansa, taistelee miehuustaisteluaan joka-aamuisen munan rikkomisen parissa ja kokee oman osansa riisuvan katseen tai näkymättömyyden luomissa sukupuolten välisissä valta-asetelmissa. Häntä pelottaa konsertissa, ettei hän pystyisi musiikkiin eläytyessään hillitsemään tunteitaan ja hän paheksuu suosikkipakinoitsijaansa, joka on antanut kuoleman toimia tekosyynä humoristin uran lopettamiselle. 

Herra Plumin pohdinnoissa tavoittaa kaikuja kirjallisuuden ja taiteen hahmoista sekä teemoista. Kaksoisolennoista, peilimaailmoista, sillalla huutajista ja Werthereistä androidmaailmassa. Plumin heuristiset aivot tavoittavat jälkiä yhteyksistä ajattelijoiden kesken työskennellessään uupumatta ontologisten ongelmien parissa. Aika ja paikka eivät rajoita hänen tiedonhaluaan, joka kohdistuu milloin magnetofonin historiaan, milloin vedensekoittajan keksimiseen tai ajan väriin.


"Onko lopultakin niin, että me kuvittelemme värit, jotka näemme? Jospa kaikkeus onkin mustavalkoinen - tai tarkemmin sanoen: vailla värejä. Plum ei pitäisi mahdottomana kuulemaansa ajatusta, että takaraivolohkossamme sykkii osa, joka yhtä mittaa värittää kuvat, jotka näkömme rekisteröi."


Lukijalle tulee mieleen muitakin vertailukohtia: Philippe Delermin lyhytproosa tai Katri Tapolan Ihmetyksiä. Tuumiskelu on tietenkin hyvin yleistä kirjallisuudessa, ja filosofiassa se on jo suorastaan riesana. Kaikkine mieleenjohtumineen kirjaa on hyvä lukea hitaasti, silloin tällöin nauttien, eikä pyrkiä räjäyttämään pajatsoa kerralla. Silloin rivit antavat tilaa myös huumorin satiirisille ja absurdeille vivahteille ja lukijan omille mieleenjohtumille. Lyyrisyyttäkin pilkahtelee esiin, ja eteen aukeaa surrealistisia maisemia, joista ei voi olla aivan varma, näkeekö niitä päänsä sisällä vai sen ulkopuolella.

Raskasmielisen Herra Plumin ihannoima yksinäisyys ja erillisyys kokevat eräänlaisen takaiskun kirjan onnellisessa lopussa, jossa eteisensä lattialla istuvan, mieluisan vieraan juuri hyvästelleen Plumin mieltä kohottavat muistot juuri päättyneestä kohtaamisesta.

Kirja on tamperelaisen Markku Toivosen yhdestoista. Hän on kirjoittanut useita runokokoelmia, kertomuksia ja satiireja sekä yhdessä runoilija Risto Ahdin kanssa luovan lukemisen ja kirjoittamisen oppaan Runouden kuntokoulu, 1988.

"Informaation tulva on niin musertava, että nykyihminen pysyy parhaiten tolkuissaan tahallisten väärinkäsitysten turvin. Arkijärkeä härnäävät, tarkoin harkitut haksahdukset suovat meille mahdollisuuden säilyä omaehtoisina, laumasta erottuvina yksilöinä."


Muualla: 




Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:

1. Kirjan nimessä on erisnimi
14. Kirjassa harrastetaan
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo
22. Kirjaa on suositellut kirjailija (runoilija Juha Siro arviossaan, johon linkki yllä)
49. Kirja on ilmestynyt vuonna 2024

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi