Hyvän onnen väri
Mieko Kawakami: Keltainen talo. Japaninkielinen alkueteos Kiiroi ie (Sisters in Yellow), 2023. Suomennos Markus Juslin. Päällys Anna-Mari Tenhunen. 579 s. Tammi 2026. Keltainen kirjasto 569.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
"On suurkaupunki kyllä ihmeellinen, mietin kävellessäni läpi kepeää tunnelmaa huokuvien katujen. Jokin täällä tuntui perustavanlaatuisesti erilaiselta kuin lapsuuteni lähiö ja sitä ympäröivät pienet paikalliskeskukset. Jos minusta tuntui tältä jo Sangenjayassa, millainen kuhina mahtoikaan käydä Tokion vilkkaimmissa keskuksissa, kuten Shinjukussa ja Shibuyassa?"
Mieko Kawakamin (1976 -) juuri ilmestynyt uusin käännös suomeksi on otteeltaan vahvemmin yhteiskuntakriittinen kuin hänen aikaisempi suomennoksensa Kaikki rakastavaiset yössä. Teos tarkastelee yhteiskuntaa turvaverkkojen (jotka Japanissa eivät todellakaan ole sellaisia kuin Suomessa) läpi pudonneiden näkökulmasta.
Päähenkilö Hana on kirjan alkupuolella vielä alaikäinen. Hänen äitinsä on kykenemätön huolehtimaan hänestä kunnolla ja perheen tilanteessa näkyy sukupolvesta toiseen jatkunut syrjäytyneisyys ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Hanan koulunkäynti ei onnistu hänen äitinsä katoillessa kaiken aikaa omille teilleen ja jättäessä tytön yksin heidän rapistuneeseen kotiinsa. Yhteiskunta ei tunnu tukevan tällaista perhettä mitenkään. Sitten Hana tapaa Kimikon, äitinsä aikuisen ystävän, joka pitää hänestä huolta erään äidin pitkän poissaolon aikana. Kimikon kanssa Hana tuntee olonsa iloiseksi ja turvalliseksi.
Tilanne kehittyy vähitellen siihen, että Hana ja Kimiko muuttavat asumaan yhdessä ja perustavat karaokekuppilan ilman että Hanalla on tarkkaa tietoa, miten tähän johtavat järjestelyt oikein on hoidettu. Mukaan liittyy vielä pari tyttöä Ran ja Momoko, joiden kanssa Hana ystävystyy kuppilan tiimoilla. Lopulta he kaikki asuvat yhdessä ja työskentelevät kuppilassa. Tyttöjen tehtävänä on juoda asiakkaiden seurana muun kahvilatyöskentelyn ohessa.
"Mitä jos tämä versio minusta, joka asui täällä Kimikon kanssa, olikin pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja todellisuudessa olin vieläkin siinä puukerrostalossa? Ehkä makasin nytkin telkkarihuoneessa ja tuijotin kattoon kykenemättä liikahtamaankaan. Ehkä olin vaipunut epätoivoon, kun Kimiko oli lähtenyt ja Taukkitoope varastanut kaikki säästöni, ja tämä täällä oleva minä olikin pelkkää haaveilua ja ajatusleikkiä siitä, miten asiat olisivat voineet mennä paremmin - sellainen järjetön tunne minut valtasi, ja minua alkoi pelottaa."
Tilanne pysyy jonkin aikaa hyvänä, vaikkakin työ on nuorille uuvuttavaa, mutta sitten alkavat ongelmat, jotka kietoutuvat vähitellen yhä enemmän järjestäytyneeseen rikollisuuteen eli Yakuzaan, Japanin mafiaan.
Tarina avaa mekanismia, jossa vaihtoehdot käyvät yhä vähäisemmiksi ja tulevaisuus kapenee, pois pääsyä eteen aukeavasta tunnelista ei ole. Prosessin kohtalonomaisuutta lisää se, että tarina lähtee liikkeelle uutisesta, jonka Hana näkee myöhemmin elämässään: Kimiko on ollut oikeudessa ja häntä on syytetty nuoren naisen vankina pitämisestä ja hänen vahingoittamisestaan. Miten siihen on päädytty? Uutinen käynnistää Hanassa menneiden muistelun ja luo tarinaan Hanan nykyelämään sijoittuvan kehystarinan kautta jännärimäisen asetelman.
Kaltaiselleni lukijalle, joka ei tiedä kovin paljon Japanin yhteiskunnasta, kirja näyttää kovan ja jakautuneen yhteiskunnan, jossa sosiaalisen avun ulkopuolella sinnittelee suuri osa ihmisistä. Tämä tuo mieleen Yu Mirin romaanin Uenon asema kodittomat - todellisuus, joka tuntuu koko ajan odottavan kulman takana myös Kawakamin henkilöitä, vaikka työtä tehdään niin paljon kuin jaksetaan ja ollaan säästäväisiä.
Kirjailijan New York Timesin haastattelussa esittämä toteamus: "Halusin tutkia, millainen Breaking bad -tyyppisestä tarinasta tulisi ilman kaikkea sitä machoilua." kuvaa mielenkiintoisesti kirjan lähtökohtia.
Tarinan kertominen nuoren tytön sisäisenä näkökulmana tuo esiin nuorten haavoittuvuutta enemmän kuin muuten olisi mahdollista. Viattomia unelmia ja iloja, halpakauppojen pikkumaskotteja, iskelmiä ja istuskelua McDonaldsilla: maailma jossa kirjakaupan elämäntaito-oppaat uniselityksineen ja fengshui-väriohjeineen muodostavat ainoan saavutettavan ohjauksen aikuisuuden tielle. Keltainen väri tuo taloudellista onnea, ja muusta ei ole juuri mahdollista haaveilla ennen kuin sitä on löytynyt. Siksi laitakaupungille perustettava, edellisen omistajan vanhoilla, kuluneilla kalusteilla sisustettu karaokekuppilakin saa nimekseen Lemon.
"'Raha on valtaa ja köyhyys on väkivaltaa", Vivi sanoi.
'Köyhät ihmiset nuijitaan maan rakoon jo lähtökuopissa, joten eihän ne edes tiedä, mitä nuijituksi tuleminen on. Niitä nuijitaan ja murjotaan, pannaan tuusan nuuskaksi, lyödään vaan jatkuvasti, ja siksi niiden pää ja ruumis tylsistyy. Se on lapsuudesta aikuisuuteen itsestäänselvä osa niiden elämää. --"
Kawakamin henkilöhahmot ovat moniulotteisia, yksinkertaistetulla hyvä - paha -akselilla ei ole tekoa romaanin kokonaiskuvassa. Tokio erilaisine kaupunginosineen elää tarinassa kiehtovalla tavalla, kuten myös japanilainen arki. Jotakin elokuvamaista kirjan kaupunkinäkymissä ja -tunnelmissa oli, niin että kirjaan tarttuessaan koki kuin siirtyvänsä Tokion kaduille.
Markus Juslinin käännös on hänelle tyypillisesti vaivattoman ja luontevan oloista kerrontaa. Anna-Mari Tenhusen kansi miellyttää minua kovasti ja tuo esiin tarinan unelmien haurauden.
"Minusta alkoi tuntua, että kenties me kaikki liikuimmekin tietämättämme määräysten mukaan tuossa samassa valossa, samassa kevään raukeassa lämmössä, noudattelimme vain jotakin jonkun muun luomaa. Sellainen vaikeasti hahmottuva tunne minut valtasi, aivan kuin olisin katsellut jotain hyvin kaukaista."
Muualla:
Uudesta kirjasta ei vielä löytynyt arvioita.
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
22. kannen pääväri on sininen
29. tapahtumat sijoittuvat usealle eri vuosikymmenelle
30. päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
31. soittolista tai mainitaan jokin biisi
36. kirja, josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
41. kansi ja nimi ovat mielestäni kauniit
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
45. kiusaamista
49. kirja (käännös) on ilmestynyt 2026

Kommentit
Lähetä kommentti