Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Ilmestyskirja

Ritarit Luultavasti ja Todennäköisesti



Kirjan kannen graafinen suunnittelu Elina Warsta, kannen valokuva Pirjo Honkasalo. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi



Pirkko Saisio: Ilmestyskirja. Kannen kuvat Pirjo Honkasalo, graafinen suunnittelu Elina Warsta. 299 s. Siltala 2026.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos. 


"Arvaamattomuus on maailman luonne. 
Ja tämä on asia johon ihminen ei totu.
Luultavasti tämä tottumattomuus, suostumattomuus, on asia joka erottaa ihmisen muista nisäkkäistä.

Luultavasti se on asia, joka on kaiken kärsimyksen perimmäinen syy."


Pirkko Saision (1949 -) juuri ilmestynyt Ilmestyskirja vie elämänpituiselle matkalle. Matkalle, jota tarkastellaan silloin, kun sen jatkuminen on käynyt epävarmaksi. Ajatukset liikkuvat siinä mitä on ollut, mikä on ollut tärkeää tai jokapäiväistä tai muuttanut elämän suuntaa. Nykyhetkessä on kokemuksia, ilmestyksiä lähes, jotka alleviivaavat elämän kauneutta ja kipeyttä. 

Näihin asioihin liittyvistä episodeista ja mietteistä kirja koostuu. Teksti on ladottu ilmavasti ja se vie kevyesti eteenpäin, kevyesti siltikin, vaikka syöpädiagnoosi on nykyhetken polttopisteessä. Lauseet ja niiden jatkuminen toisissa lauseissa luovat etenevää, pitkäkaarteista rytmiä ja melodiaa, kuin elämän jatkumoa. Saisio kertoo sanoneensa haastattelussa, ettei kuoltuaan välitä siitä, miten hänestä puhutaan, hänellähän ei ole korvia. Hän myöntää valehdelleensa, kyllä hän välittää. Sitten, ehkä vähän itseironisesti, hän kehottaa sanomistensa muistamisessa kiinnittämään huomiota lauseiden rytmiin. Rytmi on tärkein.

Hän kertoo miten sairaus todetaan, tutkimuksista, patologin lausunnosta, loputtoman tuntuisesta odotuksesta ja epävarmuudesta. Siirtymisestä julkisen sairaanhoidon labyrinttiin, samastuttavasti ja suorasti. Tarina muuttuu hänen käsissään pieniksi kohtauksiksi menneisyydessä ja nykyisyyden odotus- ja sairashuoneissa ja ylipäätään elämässä yhdessä Etsityn, elämänkumppanin, kanssa. Kohtauksista ei puutu huumoria, ne ovat sattumuksia. Kun kirjoitan näin, huomaan että ne ovat sattumuksia kahdessakin mielessä. Niihin on osunut sekä inhimillisen vuorovaikutuksen huvittavia että kipeää tekeviä puolia.

Hän muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, maailmankuvaa, joka tuntuu tarinalta, ja onkin. Hän kertoo siitä äänenpainoin, jotka tuovat mieleen tsekkiläisen Patrik Ouředníkin 20. vuosisadan lyhyen historian Europeanan hirtehiset tiivistykset.

"Amerikan ja Neuvostoliiton huonoja välejä kutsutaan kylmäksi sodaksi.
Verrattuna oikeaan sotaan kylmä sota on siitä hyvä, ettei se oikein näy eikä tunnu missään.

Olemme turvassa hämärästi valaistuissa, tupakanhajuisissa luokkahuoneissa, eikä meitä oikeastaan haittaa, että opettajat ovat arvaamattomia ja suorapuheisia, eivät peittele ajatuksiaan eivätkä tunnetilojaan, sellaiset aikuiset meitä kotonakin odottavat."

Sodassa rikkoutuneita aikuisia on kaikkialla, opettajat saavat raivokohtauksia ja kaduilla kerjääviä puliukkoja kutsutaan sodan käyneiksi miehiksi. Puliukkoja ei saa kiusata, mutta sodassa miehensä tai kunniansa menettäneitä puliakkoja saa, sillä he eivät ole olleet sodassa. Maailmankaikkeus on staattinen, aina ollut ja aina oleva. Kunnes se ei enää ole sitä.

Hän pohtii myös mennyttä, joka ulottuu kauemmaksi kuin oma elämä, tai omaa elämää laajempana kuin sitä yleensä ajatellaan. Kaukaista esiäitiä, jonka ote kirpoaa hänen puussa nukkuessaan ja saamme häneltä geeneissämme perinnöksi unessa säpsähtämisen reaktion. Erilaisia vuosisatojen varrella koettuja kuolemia, jotka samalla tavoin ovat meissä, syystä tai toisesta. Teurastettavan eläimen tuskaa ja hätää, joka sekin on meissä niin kuin yhdeksän kuukauden aikana läpikäymämme evolutiivinen muodonmuutos yksisoluisesta nisäkkääksikin.

On ehkä klisee sanoa, että kirjan luettuani tunnen kiitollisuutta, mutta niin minä tunnen. Elämästä ja siitä kaikesta, mikä meitä yhdistää silläkin hetkellä, kun elämä muuttuu epävarmuudeksi. Kun kaksi ritaria, Todennäköisesti ja Luultavasti, seisovat vierellämme portilla.

"Meillä ei ollut mitään tullessamme, emme pystyneet hankkimaan mitään pysyvää elämässämme, palaamme ikuisuuteen tyhjin käsin.

Se on kaunista.
    Se on kirkasta ja lumoavaa."



Muualla:

Juuri ilmestyneestä kirjasta ei vielä löytynyt muita arvioita.



Helmet-lukuhaasteessa 2026:

10. leikataan

29. tapahtumat sijoittuvat useammalle eri vuosikymmenelle

33. päähenkilö on yli 60-vuotias

36. kirja, josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

41. kirjan kansi on mielestäni kaunis

43. uusin kirja yhdeltä lempikirjailijoistani

49. kirja on julkaistu 2026











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Janne Saarikivi: Hankalat sanat

Hankaluuksien synnystä Janne Saarikivi: Hankalat sanat. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti. 207 s. Teos, 2. painos 2023. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. Sanat ovat hankalia. Hankalan kantasana on 'hanka', joka tarkoittaa oksantynkää, ja viittaa myös hankaamiseen. Suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kielihistoriaan erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi tarkastelee kirjassaan monien nykyajassa paljon mielleyhtymiä sisältävien sanojen etymologiaa. Kyse on sellaisista sanoista kuin 'fasismi', 'usko', 'yksityisauto', 'sivistys', 'etuoikeus', 'toksinen maskuliinisuus'; mutta myös sellaisista kuin 'uupumus' ja 'uni'. Kirjan hankaluutta lisää - ilmeisen ohjelmallisesti, heh - se, että siitä puuttuu sisällysluettelo käsitellyistä sanoista. Lähdeluettelosta nyt puhumattakaan. Ei kuin selaamaan siis. Osa kirjan pakina- tai kolumnimaisista luvuista on julkaistu jo kertaalleen aikaisemmin lehdissä. Sanojen ety...

Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva

Perintönä häpeä ja sota maailmaa vastaan Kirjan kansi Pauliina Mäkelä. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva. 245 s. Kansi Pauliina Mäkelä. Teos 2025. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Kun se lähti, se varmasti pikkuhiljaa unohti sen, että jos täällä joskus saa vaihtoehdon, on käsissä harvinaisjuttu, aivan tapaus. Se sulautui kaupunkiin ja unohti. Se sulautui siihen valevaihtoehtojen liejuun ja alkoi uskoa, että aina voi valita mitä. Eikä voi. Se sai yhden kerran, melkein kukaan ei saa sitäkään." Onnekseni satuin saamaan kirjaston varausjonoista yhtä aikaa luettavakseni ranskalaisen Didier Eribonin Paluun Reimsiin ja tämän Marjo Niemen (1978 -) Pienen budjetin sotaelokuvan . Nämä nimittäin liittyvät toisiinsa, vahvasti. Kumpikin käsittelee stigmatisoivaa lapsuutta ja sen paikkaa, entistä kotikaupunkia, joka oli joskus teollisuuspaikkakunta, nyt kuolioon vaipunut epäpaikka, ainakin Niemen versiossa. Eribonin entinen kotikaupunki e...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...