Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä

Yön hengitys on valoa

Kirjan kansi Anna-Mari Tenhunen. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi

Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä. Japaninkielinen alkuteos Subute mayonaka no koibitotachi, 2011. Suomentanut Markus Juslin. Kirjan päällys Anna-Mari Tenhunen. 259 s. Tammi 2025. Tammen Keltainen kirjasto 560.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Kuulokkeet täyttävät korvani, niistä soljuva musiikki täyttää minut, ja siitä tulee kaikki. Kehtolaulu. Kaunis pianolla soitettu kehtolaulu. Onpa ihana kappale. Niin onkin. Se on suosikkini Chopinilta. Pidätkö sinäkin siitä, Fuyuko-san? Joo. Se on kuin yön hengitystä. Kuin se soisi sulatettua valoa.

Yön valo on näet erityistä, sillä päivän suuri paiste on kaikonnut ja jäljelle jäänyt puolikas loistaa täysin voimin.

Niinpä, Mitsutsuka-san. On niin kaunista, että itkettää ilman mitään syytäkään."

Mieko Kawakamin (1976 -) ensimmäinen suomennettu romaani Kaikki rakastavaiset yössä onnistuu kerronnallaan luomaan pianosonaattimaisen kuulaan vaikutelman, joka viipyilee mielessä jälkikuvan kaltaisena läsnäolona vielä lukemisen jälkeen. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kirja sanoo paljon.

Kawakami on kansainvälisesti menestynyt japanilainen kirjailija, jonka romaaneja on käännetty 40 kielelle. Hän aloitti runoilijana ja novellistina, ja tämä onkin helppo havaita hänen ajoittain hienoihin ja osuviin kiteytyksiin taipuvasta tekstistään. Kustantajan takakansitietojen mukaan hänet tunnetaan myös yhteiskunnallisista ja feministisistä teemoistaan. 

Jäin hetkeksi miettimään tuota viimeisintä lausumaa. Minulle ei nimittäin olisi tullut mieleen kuvata lukemaani kirjaa yhteiskunnallisena. Korkeintaan niin, että Tokion kaupunkielämä muodostaa kirjan taustan, josta ajoittain nousee joitakin seikkoja esiin, vähän kuin valoja yöstä. Yksinäisyyttä, yhteenkuuluvuutta, kohtaamisia, joita joku voi havainnoida hyvin pienistä asioista, niin kuin tässä kirjassa päähenkilö havainnoi.

Irie Fuyuko työskentelee freelance-oikolukijana suurelle kustantamolle. Päälle kolmikymppisenä hän on yrityksen käyttämistä oikolukijoista pätevimpiä ja pystyy oikolukemaan nopeasti ja huolella minkä tahansa alan tekstiä siinä kuin kaunokirjallisuuttakin. Hän on äärimmäisen huolellinen ja tekee tarkistuksia sanakirjoista ja erilaisista kirjan aihealueen lähdeteoksista, joita hänen työpöydällään on pinoittain aina työn kestäessä. Kuvaus oikolukijan työstä on kirjan mielenkiintoista antia - ammatti, joka tuntuu kustantajien markkinaosuuskilpailussa karsiutuvan vähitellen olemattomiin ainakin täällä meillä.

Työ muodostaa lähes koko Fuyukon elämänsisällön, sillä hän elää hyvin eristäytyneenä eikä juuri tutustu kehenkään lapsuudessa ja nuoruudessa koulun ja aikuisuudessa työn ulkopuolella. Hän käy lähikaupassa ja kirjastossa lainaamassa ja palauttamassa työssään tarvitsemiaan kirjoja. Muuten hän ei lue, eikä kuuntele musiikkiakaan tai käy missään.

Tilanne muuttuu hiukan, kun Ishigawa Hijiri, jättimäisen kustantamon freelance-oikolukijoiden yhteyshenkilö, houkuttelee Fuyukon edustamansa kustantamon palkkalistoille pienemmästä yrityksestä, jossa Fuyuko on joutunut työskentelemään toimistossa, jossa ei ole viihtynyt. Hijiri alkaa soitella uudelle työntekijälle silloin tällöin iltaisin kapakoista ja kutsua häntä juttelemaan naisten kesken. Hyvin jännittyneenä toinen menee ja saa hädin tuskin silloin tällöin jonkin sanan suustaan, mutta kuuntelijana hän on verraton. Niin verraton, että Hijiri soittaa yhä useammin ja lopulta Fuyuko joutuu turvautumaan salassa juomiseen pystyäkseen käymässä ulkona.

"Tunteet loittonivat mutteivat niin kauas, että ne olisi unohtanut, jännitys laukesi ja olo tuntui poissaolevalta ja siltä, että minun ja muun maailman väliin tuli lasilevy. Ääriviivani ohenivat nopeasti ja kaikki, mikä koski minua, alkoi tuntua siltä kuin se olisikin koskenut jotakuta toista. Pää suoristui kumarasta. Ja tuli jotenkin miellyttävä olo."

Siitä alkaa tie alaspäin ja yhä suurempaan itsetunnon laskuun ja huonouden tunteisiin. Matkalla, naisten välisissä keskusteluissa ja päähenkilön havainnoissa, kosketellaan naisena Japanissa elämistä. Fuyuko palaa myös mielessään ensimmäiseen ja ainoaan seksikokemukseensa, jonka väkivaltaisuus ja nöyryyttävyys on tuhonnut sen vähäisenkin rohkeuden, jota hänellä ehkä olisi ollut toisen sukupuolen lähestymiseen.

Sitten hän sattumalta tapaa Mitsutsuka-sanin, miehen joka tuntuu kuin sattumalta läpäisevän hänen suojakilpensä. Tutustumisen haparoivat ensitahdit johtavat yhteisen melodian vahvistumiseen ja Mitsutsuka-san avaa myös kirjallisuuden ja musiikin maailmat uudelle ystävälleen. He tapaavat aina samassa kahvilassa ja keskustelevat - valosta. Oudolla tavalla sanojen tunnesisällön tavoittamattomissa elävä Fuyuko herää eläytymiskyvyltään ja sisäiseltä maailmaltaan rikkaaseen todellisuuteen - tähän heräämiseen liittyvän riemun ja syvälle käyvän muutoksen kirjailija kuvaa eleettömän hienosti.

"Aina, jos jalkamme törmäsivät pöydän alla, me pyytelimme toisiltamme anteeksi kuin kilpaa ja vaivuimme sen jälkeen joksikin aikaa hiljaisuuteen. Kaikki se oli ehkä yhdentekevää, mutta vähän kerrallaan me vaihtelimme hitusia, jotka rakensivat meidät toinen toisillemme, ja minusta tuntui, että upotin varpaitani pehmeästi hänen muistoihinsa."

Yksinäisyys, eristyneisyys, ihmissuhteiden itsepetoksellisuus, erimuotoinen hyväksikäyttö ja naamiot nousevat kirjan tematiikasta vahvimmin esiin. Niiden vastapainona aidolta tuntuva ihmissuhde, joka avaa näkemään muidenkin ihmissuhteiden luonteen ja saa pitämään kiinni omista rajoista. Japanilainen lukija ehkä näkee tämän teoksen eri tavoin kuin japanilaisen kulttuurin ulkopuolinen, joka ei tajua kaikkea, mikä liittyy kasvojen säilyttämiseen tai menettämiseen.

Alun apeus tuo mieleen Samuel Beckettin novellin Ensi rakkaus, mutta jossakin kohtaa tarina aukeaa kuin salamekanismilla varustettu rasia kauneudeksi.

Kerrontaa ei voi kuin kehua. Näennäinen tapahtumattomuus vetää samastumaan samanlaisina toistuviin hetkiin, asioita ei alleviivata, toistella tai ylikuvailla. Lukijan havaintokyky valpastuu, ja siihen luotetaan. Kirjailija rikkoo erästä kerronnan sääntöä suorastaan nerokkaalla tavalla, ja jollei mikään jo aikaisemmin kirjassa koettu, niin viimeistään tämä seikka ja sen merkitys tarinalle, tekee minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Markus Juslinin käännös on vaivattoman ja sujuvan tuntuinen ja jään odottamaan ilolla ja jännityksellä, että hän jatkaisi Kawakamin teosten suomentamista. Syksyn aikana pitäisikin ilmestyä Keltainen talo.

Irie Fuyukon hahmo liittyy minulla maailmankirjallisuuden sivullisten hahmojen seuraan, mutta täysin omanlaisenaan persoonana.

" 'Eikö pelkkää valoa voi nähdä?'

'Ei voi", Mutsutsuka-san sanoi. 'Näemme asioita siksi, että niihin osuu valoa. Jopa tyhjältä näyttävissä paikoissa, kuten vaikkapa ilmakehässä, on molekyylejä. Yksinkertaisesti sanottuna se, mitä me pidämme valona, on heijastumia niistä.'

'Ai', minä sanoin."

Muualla:

Pirjo-Riitta (Piki) Kuusikko: Kaikki rakastavaiset yössä - kirja yksinäisyydestä ja valosta. Unien silta 9.2.2026

Leena Reikko: Hämmentävä lukukokemus - arviossa Kaikki rakastavaiset yössä. Kulttuuritoimitus 23.10.2015

Helmet-lukuhaasteessa 2026:

13. syntymäpäivät

31. mainitaan jokin biisi

36. haluaisin keskustella kirjasta muiden kanssa lukemisen jälkeen

39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin