Asunnottomien asema
 |
| Kansi Eva Monchecourt. Valokuva Ellen Karhulampi |
"Uenon aseman puiston puoleisesta uloskäynnistä poistuva matkustaja näki aina kodittomia istumassa suojatien toisella puolella neidonhiuspuiden alla. Siellä istuskellessani tunsin itseni pienenä orvoksi jääneeksi ainokaiseksi."
Jännittävää miten kirjavalinnoissa kirjojen temaattinen liittyminen toisiinsa joskus toteutuu ilman minkäänlaista ennakkosuunnittelua. Han Kangin Älä jätä hyvästejä -romaanin jälkeen luettavakseni tuli kirjaston varausjonon kautta Yu Mirin Uenon asema. Kirjaa lukiessani jonkinlainen tuttuuden tunne valtasi nopeasti mielen.
Havahduin siihen, että kirjan kertoja on kuollut mies. Eivätkä yhtäläisyydet Han Kangin teoksen kanssa pääty tähän, sillä vasta tuossa vaiheessa takakansitekstiä lukiessani tajusin, että Miri on korealaista alkuperää, vaikkakin Japanissa syntynyt ja asuva.
Kirjassa kuvataan jo kuolleen ihmisen tajunnan kautta hänen elämäänsä. En tiedä tarpeeksi Japanin tai Korean ehkä tyypillisistä uskonnollisista näkemyksistä, jotta voisin yhdistää kirjasta välittyvän henkisen mielenmaiseman mahdollisiin laajempiin yhteyksiinsä. Kirjan erinomainen kääntäjä Raisa Porrasmaa kuvaa kuitenkin kirjaa ja kirjailijaa käsittelevässä artikkelissaan japanilaisten suhdetta kuolleisiin näin:
"Japanilaisessa kulttuurissa on keskeistä muistaa oman suvun vainajia ja rukoilla heidän puolestaan. Olennaista on yhteyden (en) säilyminen, ja miltei kuolemaakin traagisempaa on päätyä unohdetuksi vainajaksi vailla muistajia, vailla yhteyttä (muenbotoke)."
Näin olen Han Kangin kirjojen pohjalta ymmärtänyt olevan myös Koreassa.
Miri kuvaa hyvin tarkasti puhtaan maan buddhalaisuuden traditioita ja vertaa niitä muihin buddhalaisuuden traditioihin Japanissa. Tämä, kuten Tokioon liittyvä paikallishistoriakin, on kirjan mielenkiintoista joskin hieman vaikeasti omaksuttavaa antia, kun tietämys Japanin historiasta on itselläni hyvin rajoittunutta. Kirja kuvaa päähenkilönsä elämänvaiheiden mukana Japania useita vuosikymmeniä taaksepäin.
Kirjan päähenkilö, vanha mies, elää Uenon aseman vieressä olevan puiston asunnottomien yhdyskunnassa. Paikkaan on kokoontunut elämän laskukauden sinne tuomaa asujaimistoa, he ovat kyhänneet nukkumapaikkansa roskista löytyneistä tarvikkeista. Keisarillinen perhe vierailee usein kuuluisissa museoissa, joiden alueelle kuljetaan puiston läpi. Jokaisen vierailun yhteydessä asunnottomat karkotetaan paikalta ja seutu siistitään. Asunnottomat joutuvat tämän vuoksi elämään jatkuvan karkotuksen uhan alla.
Miehellä on kyllä jäljellä omaisia, mutta hän on lähtenyt pysyvästi kotoaan ollakseen muodostumatta heille taakaksi. Hänen tavoitteenaan kotoa lähtiessä on vain kadota, mutta hän huomaa päätyneensä odottamaan katoamistaan puistossa. Elämä joka on aikaisemminkin ollut ponnistelua, jatkuu nyt erilaisena ponnisteluna. Yhteisössä kerätään tölkkejä, roskiin heitettyjä aikakaus- ja sarjakuvalehtiä ja muita myytäväksi kelpaavia poisheitettyjä tavaroita. Ruokaa kaikki kuitenkin saavat, sillä kaupungin ravintolat jättävät myymättä jääneet ruuat esille niin, että asunnottomat voivat käydä hakemassa niitä sulkemisajan jälkeen. Myös useat hyväntekeväisyysjärjestöt järjestävät säännöllisesti ruokatarjoiluja.
Asunnottomien yhteisön jäsenet suhtautuvat pidättyväisen kunnioittavasti toisiinsa. Menneistä ei juuri kysellä eikä kerrota. Silti juuri menneisyys on vahvimmin päähenkilölle läsnä. Hän elää sitä yhä uudelleen. Naimisiinmeno, lasten syntymät. Pojan kuolema, ja vaimon. Harvat yhteiset hetket jatkuvan työnteon ja kotoa poissaolon lomassa hänen työskennellessään Tokiossa ja perheen asuessa hänen kotikylässään.
Hetket menneisyydessä ja nykyisyydessä lomittuvat ympäristön tarkkailuun keskittyvässä elämässä. Ohikulkevat ihmiset ja heidän keskustelunsa korvaavat läheiset. Mies hämmästyy huomatessaan olevansa kuolemansa jälkeen yhä samalla tarkkailupaikalla, vaikka kukaan ei huomaakaan hänen läsnäoloaan.
"(--) Hortensiat kukkivat. Kukinnon keskiön pienempiä ja tummemman violetteja kukkia ympäröivät isommat ja vaaleammat kuin kehyksenä.
Tuollaiset seikat saivat minut tuntemaan itseni yksinäiseksi, kun vielä elin.
Äänet, maisemat ja tuoksut sekoittuivat ja haalistuivat asteittain, pienenivät. Tuntui kuin kaikki voisi kadota, jos vain ojentaisin sormen koskettaakseni, mutta eihän minulla ollut sormia, joilla koskettaa. Ei viittä sormea, jotka voisin ristiä toisten viiden kanssa.
Jos ei ole olemassa, ei voi myöskään kadota."
Pienoisromaanin mitoissa oleva teos hämmentää ja koskettaa kuvaamallaan todellisuudella ja sen ankaruudella. Päällimmäisenä on juhlien ja rituaalien kauneuden rinnalla koko elämän epätodellisen tuntuiseksi tekevä väsymys kaiken aikaa jatkuvasta työnteosta tai työnteon loppumisen jälkeen jatkuvasta varuillaanolosta.
Päähenkilö muistelee kuinka pikkupoikana pääsi isänsä kanssa seuraamaan Nomaoi-festivaalin samuraipukuisten ratsastajien kolmipäiväistä juhlaa. Muistelemattakin hän muistaa, ettei pystynyt tarjoamaan omalle pojalleen ainoalla heidän yhteisellä huviretkellään helikopteriajelua, jota poika kiihkeästi toivoi. Rahaa vain ei ollut.
On varmasti olemassa teoksia, jotka kertovat perusteellisemmin Japanin yhteiskunnasta ja japanilaisesta elämänmuodosta. Tätä romaania lukiessa kuitenkin tuntui kuin olisin elänyt pienen hetken ruumiittomana vierailijana jonkun toisen mielessä ympärilleni katsellen. Romaani heittää kuin pieniä valokeiloja päähenkilöä ympäröivään maailmaan.
Esineenä tämä kirja on hyvin kaunis sekä sidonnaltaan, ladonnaltaan, siellä täällä näkyviltä japanilaisilta kirjoitusmerkeiltään että alku- ja loppulehtien neidonhiuspuu-lehtikuivioiltaan. Kansista vastaa Eva Monchecourt. Niiden ainoa vika on, että ne ovat kirjan sisältöä huomattavasti idyllisemmät.
Kirja on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Kirjailija elää Fukushimassa; hänellä on siellä kirjakauppa, jonne kaikilla on mahdollisuus tulla säiltä turvaan.
Suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy ainakin yksi vastine Mirin tarinalle elävien joukossa liikkuvasta kuolleesta: Anna-Maria Eilittän Kun olen poissa.
Muualla:
Lukupiiri: Yo Miri - Uenon asema. Kirjamies 12.4.2024
Sara Savolainen: Elämää kirsikkapuiden alla. Maailmankirjat, käännöskirjallisuuden verkkolehti.
Pirjo-Riitta (Piki) Kuusikko: Uenon asema - erään kodittoman tarina. Unien silta -blogi. 15.7.2023
Raisa Porrasmaa: Uenon puiston maisemissa. Nuori Voima 27.9.2023 (Kääntäjä kertoo teoksen käännöstyöstä)
Vuoden 2025 Helmet-lukuhaasteessa
kirja sopii:
4. valvotaan yöllä
10. käydään elokuvissa
30. häät tai hautajaiset
33. ratsastetaan
34. tunnettu rakennus
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
Kommentit
Lähetä kommentti