Totuuden appelsiinit
 |
| Kirjan kansi Tuomo Parikka. Valokuva Ellen Karhulampi |
Markus Nummi: Käräjät. Kirjan kansi Tuomo Parikka. 575 s. Otava 2024.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Tarvajoki oli Karvosen mukaan kärsinyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kahdesta epidemian laajuisesta vitsauksesta. Toinen oli keuhkotauti ja toinen kommunismin basilli. Kumpaankin Karvonen ehdotti lääkkeeksi valistusta ja elinolojen parannusta."
Eteläpohjalaisella Tarvajoen kylällä käydään vuonna 1938 erikoinen oikeudenkäynti, tai oikeastaan oikeudenkäyntien vyyhti. Kymmeniä paikkakuntalaisia syytetään sikiönlähdetykseen liittyvistä rikoksista. Osa syytetyistä ja todistajista kiinnittyy myös sattumalta toiseen samaan aikaan vireillä olevaan syytteeseen alaikäisen väkisinmakuusta.
Kaikki on lähtenyt liikkeelle kylän opettajan Frans Nevan höperönä pidetyn vanhapiikasisaren Vilja-tädin puheista, jotka päätyvät Vaasasta paikalle lähetetyn lääninetsivä Iivosen korviin. Etsivä ei päästä Vilja-tädin puheita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin kuin muut ovat paikkakunnalla tottuneet tekemään. Jutusta ja siihen liittyvistä kuulusteluista paisuu Suomen oloissa harvinaisen laaja rikostapaus.
Kylässä elää muutamien silmäätekevien lisäksi joukko köyhää väkeä. Perheiden lapsiluku on suuri ja elanto on kovan työn takana. Kaikilla ei ole omia maita, joilta korjata satoa, tai ammattiakaan. Naiset ovat suuren lapsiluvun uuvuttamia, miehistä osa lääkitsee itseään alkoholilla ja toimii ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kirkossa pappi pitää tulikivenkatkuisia saarnoja ja uhkaa kadotuksella.
Kylän elämää kuulustelut ja niitä seuraavat oikeudenkäynnit hämmentävät perusteellisesti. Liikkuu huhupuheita ja asukkaat pitävät silmällä toistensa edesottamuksia tavallistakin uteliaampina. Tätä kaikkea katselee Luoman koulun opettajan asunnon vintti-ikkunastaan Vilja-täti. Hänen tarkkailevaan katseeseensa on kylällä jo totuttu.
Vilja-täti ei ole uskaltanut poistua koulun pihapiiristä minnekään vuosikymmeniin. Hän ei ole liikkunut kylällä sen koommin, kun lähti juuri ripille päässeenä ensimmäisiin tansseihinsa. Pahuus, joka hänet paluumatkalla kotiin tavoitti, pirstoi hänen mielensä eikä hänen suustaan ole sen koommin kuultu järjellisiä sanoja. Jos jotkut epäilevätkin joskus kuulleensa, epäilevät he havaintoaan heti sen tehtyään. Yhä vieläkin kauhu ja pelko valtaavat Vilja-tädin mielen joskus ylivoimaisina. Hän puhuu vain raamatunlausein, joiden suhde kulloiseenkin tilanteeseen jää yleensä arvoitukseksi.
Kirja avaa lukijalle paikkakunnan elämää useiden vuosikymmenten ajalta. Kyläläisten pyrkimykset ja kohtalot tutkimuksen toimittamisen ajoilta, sotavuodet ja niiden jälkeinen aika ja osittain muistoina koetut takautumat aikaisemmille ajoille. Elämän raamit ja ihmisten hauraus ja kovuus.
Kulkutaudit, kuten tuberkuloosi ja kurkkumätä, koettelevat kylää. Terveyden- ja sairaanhoito ovat puutteellisia. Naiset yrittävät turhaan saada ehkäisyä ja laillisia raskaudenkeskeytyksiä, ne ovat heidän ulottumattomissaan. Löytyy kuitenkin joku, joka on valmis auttamaan pulassa. Silloin, kun raskauksia on suurilapsisessa perheessä ollut viime vuosina enemmänkin kuin yksi vuodessa tai nuori piikatyttö on raiskattu.
Etsivä Iivonen katselee tätä kaikkea lain näkökulmasta. Hän on ylpeä uudenaikaisista kuulustelutaidoistaan ja saa helposti oppimattomat kyläläiset puhumaan sivu suunsa kuulusteluissa. Hän ajattelee itsetietoisesti, että lain toteutuminen merkitsee oikeutta niille, jotka ovat toimineet väärin tai joita on kohdeltu väärin. Tapahtuuko näin? Siitä kirjassa on kyse.
Naisen osa niin miesten kuin lain maailmassakin on kärsiä. Vai ovatko nuo maailmat samat?
"Kaikki eivät olleet maan yksinkertaisia joiden kohdalla tunnustuksen saamiseen riitti pieni töytäisy. Muutama sitkeä piti päänsä, miessukukuntaa tietysti. Se miten nainen oli asian hoitanut ei kuulunut heille eivätkä he myöntäneet siitä tienneensä. Mikäs oli ollessa varsinkin silloin kun nainen otti oitis kaiken syyn niskoilleen."
Tarina etenee etsivä Iivosen kuulustelumuistiinpanojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen pohjalta. Välillä olemme Vilja-tädin kaoottisessa mielessä, jossa sanat ja tapahtumat ovat sekaisin ja niiden tilalla hallitsemattomat muistikuvat, tunnevyöryt ja toisiinsa liittymättömät havainnot. Siinä kohtaa, missä ei pysty ymmärtämään asiaa tai tavoittamaan etsimäänsä sanaa Vilja käyttää sanaa, johon on ihastunut heti ensi kertaa eksoottisen hedelmän kohdatessaan: appelsiini.
"Vilja-täti kurkottaa maailmaan yhdellä kädellä, toisella työntää maailmaa pois. Etsii vastauksia, sanoja ja sitten peittää sanoja sanoilla. Appelsiini, appelsiineja."
Yksi appelsiineista on arka ja mieleltään järkkynyt Inkeri-tyttö, johon Vilja-tädin katse kiinnittyy ja tunnistaa jotakin Vilja-neitoakin aikoinaan järkyttänyttä. Myös Inkerillä on omat appelsiininsa.
"Vilja-täti värähtää. Tytön varovaisessa askelluksessa ja kumarassa asennossa on jotakin jonka Vilja-täti tunnistaa. Vilja-täti kurottaa lähemmäksi ikkunaa, ruudussa vilahtaa oma peilikuva ja kuvan läpi välähdys kaukaa. Noin asettaa askelensa lapsi, joka ei tiedä voiko jalkoihin luottaa, voiko uskoa siihen maankamaraan, johon askel painuu."
Mutta kuka on kolmas minäkertoja, joka ei paljasta itseään ennen kuin tarinan lopussa?
Kirjan rakenne ja juoni on taitavasti punottu. Lukija tempautuu mukaan tapahtumien selvitykseen, vaikka se eteneekin hitaasti ja kerronnan rytmi on verkkainen. Yhtä tärkeää kuin rikosten selvittely on kyläläisten välinen suhdeverkko, joka avautuu samalla, kun tutkimukset etenevät. Henkilöiden välisten suhteiden kautta puolestaan avautuvat hahmotettaviksi yhteiskunnalliset ja historialliset suhteet asioiden välillä.
Monen kyläläisen askelet johtavat Luoman koululle, kysymään neuvoa opettajalta ja saamaan myötätuntoa tämän ystävälliseltä vaimolta. Mutta kuka tietää, ehkä eniten kyläläisiä vetääkin koululle siellä aina odottava, hiljainen Vilja-täti, joka on aina valmis kuuntelemaan eikä koskaan tuomitse. Hänelle uskoutuvat elämästään ja vaikeuksistaan monissa asioissa niin nuoret kuin vanhatkin.
Kyläyhteisön kuvauksena romaani hakee vertaistaan. Sitäkin vaikuttavampana lukijan mieleen jää juuri Vilja-tädin henkilökuva.
Nummi on käyttänyt kirjan lähteinä eteläpohjalaisia maakuntahistorioita, arkistoaineistoja, lehtiartikkeleita, tutkimuksia ja perinnetietoja. Hän on myös haastatellut useita ihmisiä kuvaamastaan aikakaudesta. Käyttämänsä lähteet hän on luetellut kirjan lopussa samoin kuin kertonut kirjan syntyvaiheista. Historiallisen romaanin kohdalla tällainen avoimuus kirjan syntyprosessin ja siihen vaikuttaneiden tiedonlähteiden osalta tuntuu nykyisin jo ihan välttämättömältä.
Nummi tähdentää, että vaikka kirjan pohjana on dokumentoitua tietoa, kirja on fiktiivinen kertomus.
"'Totuutta on helpompi toistella kuin valhetta?'
Mistä etsivä-komisario näitä viisauksia kaivelee?
Usein on aivan päinvastoin. Riittää kun katsoo Vilja-tätiä. Joskus totuus on niin kipeä, ettei sitä pysty sanomaan ääneen edes yhtä kertaa. Toistelusta puhumattakaan."
Muita tarkkanäköisiä yhteisökuvauksia Suomen historian vuosikymmenten varrelta etsivälle lukija suosittaa Asko Sahlbergin romaania Marraskuun mies.
Muualla:
Taika Dahlblom: Nautinnollinen suurteos suorittaa suomalaisen häpeähistorian ruumiinavauksen. HS 24.9.2024
Tommi Melender: Romaanitaiteen riemuvoitto. SK 27.10.2024
Markus Nummi: Käräjät. Kulttuuri kukoistaa 20.10.2024
Helmet-lukuhaasteessa 2025
kirja sijoittuu kohtiin:
4. valvotaan yöllä
6. kirjassa on prologi
9. kirjassa on konflikti
16. sukupuu tai hahmoluettelo
20. kirjasta tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
24. tehdään laittomuuksia
29. kirjailijan viimeisin
30. häät tai hautajaiset
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
44. hoidetaan ihmistä
Kommentit
Lähetä kommentti