Olga Tokarczuk: Anna In maailman hautakammioissa

Sumerilainen manalamyytti uudelleen tulkittuna

Kannen tekijän tiedot puuttuvat kirjasta. Valokuva Ellen Karhulampi 

Olga Tokarczuk: Anna In maailman hautakammioissa. Puolankielinen alkuteos Anna In w grobowcach swiata, 2006. Kirja sisältää kirjailijan jälkisanat. Kääntäjä Tapani Kärkkäinen. 169 s. Särötär, 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Sellaiset kuin Anna In, In Anna, näkevät kaiken elävänä - elävä on maailman jokainen pikku hammasratas, pieninkin esine; vain me, me vähäisimmät, emme osaa katsoa tuolla lailla. Me satumme katsomaan siten vain harvoin, ja silloinkin unohdamme kaiken nopeasti; siksi olemme kuolevaisia. Olemme syntymästä asti tottuneet elottomuuteen. Jos osaisimme nähdä maailman elävänä, alusta loppuun, emme osaisi kuolla, vaikka miten haluaisimme."

Olga Tokarczuk on tarttunut todella arkaaiseen ilmaisuun ottaessaan sumerilaisen Inanna-myytin tarinalliseen käsittelyynsä. Nuolenpääkirjoituksella pienille savitauluille kirjoitettu ja hajaltaan sieltä täältä hiekasta löydetty, edelleen puuttuvia osia sisältävä ja vain osittain tulkittu alkuperäistarina on peräisin Urukin kaupungista, jossa Inannaa palvottiin rakkauden ja sodan jumalattarena liki 4000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Hänet liitettiin ilta- ja aamutähteen, Venukseen.

Inanna-myytti on myytti jumalattaren laskeutumisesta kuolleiden valtakuntaan ja hänen paluustaan sieltä, millä teolla selitetään vuodenaikojen syntyä. Inanna-myytti muodostaa myös pohjan myöhemmin kerrotuille tarinoille kuoleman voittamisesta. Mahdollisesti toki sitä vanhempia myyttejä tästä aiheesta on olemassa, mutta ne eivät ole säilyneet kirjoitettuina.

Tapahtumapaikkana on suuri kaupunki, joka Tokarczukin tarinassa kantaa eri aikakerrostumiaan dystooppiseksi ympäristöksi muuntautuneena maailman vertauskuvana. Teknologia ja mielikuvitukselliset ratkaisut toimivat rinta rinnan ja kaupunki rinnastuu myös nuolenpääkirjoituksissa mainittuun kaupunkiin. Jumalat, isät, uurastavat työhönsä uppoutuneina kaupungin ylimmissä kerroksissa ihmisten yläpuolella. Reitit kaupungin eri osien välillä ovat tutkimattomia ja vain harvoilla on hallussaan täydellisiä karttoja - vain jumalilla.

Anna In, In Anna on pyynnöstään saanut kartan kaupungin alimpiin osiin vanhalta jumalattarelta Ninmalta, kaikkien jumalien äidiltä, sillä hän haluaa tavata kuoleman valtakuntaa hallitsevan kaksoissisarensa. Hän on käynyt sisarensa kanssa päättymätöntä keskustelua päänsä sisällä päivä- ja yökausia ja tuntee tämän kutsuvan itseään. Hän ei ole varma, onko kutsu kivunhuuto. Ninma on antanut kartan, sillä hän tietää, että mikään ei voi pysäyttää Anna Iniä, In Annaa, kun tämä on päättänyt jotakin. 

"Teen maailmasta jälleen ehyen, avaan hautakammiot, hän sanoi minulle ja pyysi karttaa."

Hänen aseenkantajansa ja ystävättärensä, tässä tarinassa matkalaukun vartijansa Nina Subur jää odottamaan häntä kuolleiden valtakunnan portin eteen. Hän odottaa kolme päivää ja kolme yötä, kuten häntä on pyydetty. Mutta Anna Iniä, In Annaa ei kuulu, sillä tämä on kuollut.

Jumalattaren ennen poistumistaan antamaa neuvoa seuraten Nina Subur kääntyy isien puoleen ja rukoilee heiltä apua Anna Inille, In Annalle. Isät suhtautuvat avuntarpeeseen välinpitämättömästi, ja Nina Suburin ainoaksi mahdollisuudeksi jää kääntyminen äitijumalatar Ninman puoleen. Kun hän vihdoin aikansa etsittyään löytää perille, äitijumalatar ei voisi olla erilaisempi kuin hän on kuvitellut.

Erilainen, sanallistamaton, on myös ikuisen äitijumalattaren apu, josta muodostuu kirjan kiehtovin osio. Apu on jotakin, mitä äitijumalatar kantaa korissa selässään kasvilavojaan viljellessään. Jotakin, minkä Nina Subur saa tehtäväkseen näyttää isille ja välittää samalla terveiset, että jolleivat isät auta, äitijumalatar lopettaa työnsä ja kaikki maailmassa kuolee. Kuinka ollakaan, asemansa unohtaneet isät muistavat äkkiä jälleen isälliset tunteensa ja tarinassa seuraa jännittävä pelastusoperaatio.

"Ennenkuulumatonta, kerrassaan ennenkuulumatonta", saa kuoleman valtakunnan portinvartija Neti jälleen aiheen sanoa. Mutta hautakammiot eivät luovuta mitään haltuunsa saamaansa ellei niille anneta jotakin vastineeksi. Mitä se tulee olemaan?

Tokarczuk kertoo ikivanhaa tarinaa sekä säilyttäen sen arkaaisen kerrontatavan että muuntaen sitä taitavasti. Vanhan kerrontatavan mukaan tarinan eri kohtien kertoja kertoo, kuka on. Tokarczuk käyttää monikollista kertojaa: "Minä Nina Subur, minä jokainen, joka kirjoitan --". Monikollinen kertoja kiinnostaa Tokarczukia, kirjassaan Empusion hän palaa monikolliseen kertojaan me-muotoista kertojaa käyttämällä.

Tokarczuk käyttää myös sadunkertojien tehokeinoja, kuten kolmen kertauksen sääntöä ja muutenkin kertausta erittäin toimivasti tyylikeinona ja tekstin rytmittäjänä, tietoisena siitä, että alkuperäisteksti pohjautuu oletettavasti aikaisempiin resitatiivisiin esityksiin, kuten vaikkapa meidän Kalevalamme. Resitaatiossa kertaus on tarinankertojan muistia tukevaa tekniikkaa ja helpottaa myös kuulijan tarinan hahmottamista.

Tokarczukin vahva myytintulkinta on niin merkityksistä tiheää tekstiä, että lukijan valtaa omistamisen himo: tämän kirjan pitäisi olla omassa kirjahyllyssä, jotta se olisi nopeasti saatavilla, kun tulee tarve. Tarve löytää hahmoa elämän mysteereille. Tarve nimetä ikuisia jatkuvuuksia. Tarve ilmaista kuolemattomuus ja kuolevaisuus, kuolema.

Teksti on kuvallisuudessaan ja rytmisessä kauneudessaan runollista ja toimii Tapani Kärkkäisen käännöksenä kauniisti.

Mieleen jäävin osa kertomusta on kuvaus Anna Innin kuolemasta, siitä miten elämä vähitellen jättää hänen ruumiinsa hautakammioiden pimeydessä ja kylmyydessä, miten hän muuntuu tarinassa nimeltä mainitsemattoman kaksoissisarensa kuvaksi.

"Pohjasta kasvaa märkiä, sammaleen peittämiä pylväitä. Siellä täällä vesi hohtaa punaisena, sen uneliaan pinnan alta nousee ilmakuplia, vedenalaista hikkaa. Osoitan hänelle pylväitä. Sammaleisessa pinnassa hän varmaan tunnistaa sisarensa kasvot, sisar on aina samanlainen, kivinen ja turvonnut; jopa marmori turpoaa tässä manalan vedessä, onneksi veistosten silmät ovat kiinni, muuten niiden kylmyys muuttaisi jokaisen ohikulkijan kiveksi, märäksi pylvääksi. Vaan mitä väliä sillä täällä olisi? Ei mitään. Parempi olla tunnotonta kiveä kuin elävä ihminen, elävä vailla toivoa paluusta."

Tarinan inhimillisimmästä ja humoristisimmasta osuudesta vastaa Neti, manalan portinvartija; vanhaan, alati purkautumassa olevaan villapaitaan sonnustautunut kalju, reumatismista kärsivä kuuliainen palvelija, jonka ajatukset vielä sentään poukkoilevat vapaina kuoleman valtakunnassakin. Siitäkin huolimatta, että hän on oppinut pitämään suunsa kiinni niin pitkään, että "aivot ovat mustelmilla", kuten hän tuumii, hänen äkkiarvaamatta ajatellessaan niin paljon Anna Inin, In Annan tempausta saapua sisarensa luo. Hän tuntee myötätuntoa tulijaa kohtaan eikä haluaisi päästää tätä sisään.

Tokarczukin kerronnallinen muuntautumiskyky ihastuttaa minua jo nykyisin suomennettujen teosten pohjalta, mutta kihisen odotuksesta saadakseni lisää tätä herkkua. Tämän kirjan osalta: kuten varmaan jokaisella tämän lukevalla, myös minulla on oma teoriani siitä, mitä ikuinen äiti Ninma kantaa selässään korissa ja mitä Nina Subur näyttää isille palauttaakseen heidät maailmanjärjestyksen ruotuun... Reikä tarinan keskellä, kuten tarinan kertoja asian ilmaisee, ei suinkaan jää tyhjäksi, vaan sitoo lukijan tiiviimmin tarinaan.

Myyttinen tarina sivuaa monien tulkintojen mukaan Ishtarin hahmoon liittyviä tarinoita, sillä Inannan arvellaan toimineen Ishtarin esikuvana tai ainakin näiden myyttien sulautuneen toisiinsa. Meitä länsimaisia ihmisiä lähimmäksi Inanna tulee sitä kautta, että jotkut tutkijat pitävät häntä kulttuurivaikutusten kautta myös kreikkalaisen Afroditen esikuvana.

Teosta hyvin valaisevissa jälkisanoissaan Olga Tokarczuk kertoo ryhtyneensä harjoittamaan eräänlaista kirjallista arkeologiaa, jossa hän pyrkii tarinan sirpaleista kirjoittamalla kokoamaan ehjää tarinaa, samaan tapaan kuin arkeologit voivat koota löytyneistä esineen sirpaleista esinettä, jonka tarkoitustakaan ei ehkä vielä löytöhetkellä tiedetä. Samalla hän tietysti tulee myös tulkinneeksi myytin oman aikakautemme läpi.

Myös Emmi Itäranta on kirjoittanut sumerilaisesta Inanna-myytistä romaanissaan Kuunpäivän kirjeet. Hän on sijoittanut toisen Inannaan liittyvän tarinan tulevaisuuden radikaalin ympäristöjärjestön viestintästrategian ytimeen.

"Mikään ei säilytä muotoaan. Jokainen järjestys osoittautuu pysymättömäksi - niin jumalallinen kuin inhimillinen. Lopulta kaupunki rapautuu, hajoaa pieniksi palasiksi, osiksi, mureniksi, joista ei enää voi nähdä kokonaisuutta; aavikoiden hiekka, tulevaisuuden miljardit siemenet peittävät ne.

    Ihmiset, jotka niistä nousevat idulle, solmivat uudelleen hellän riippuvuussuhteen maailmaan --"

Muualla:

The Electronic Text Corpus of Sumerian Literature. Oxford University. Nuolenpääkirjoitustauluista käännetty ja digitoitu laajin sumerilaisten tekstien kokoelma, Tokarczukin lähteenään käyttämä.

Risto Niemi-Pynttäri: Olga Tokarczuk (suom Tapani Kärkkäinen): Anna In, maailman hautakammioissa. Maailmankirjat.net  (Hyvä analyysi huolimatta Puutarhuriin liittyvästä sekaannuksesta: Puutarhuri on Anna Inin rakastaja, ei isä.)

Olga Tokarczuk: Anna In, maailman hautakammioissa. Ja taas kirja kädessä - Jorman lukunurkka 23.9.2024

Helmet-lukuhaasteessa 2025

kirja sopii kohtiin:

2. fantasiakirja

4. valvotaan yöllä

9. konflikti

12. ilkeä tai paha naishahmo

14. palkittu kääntäjä (Agricola-palkinto ja muita palkintoja)

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen

40. ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys

45. isä ja tytär