Heikki Hietala: Tuhkat

Keski-ikäisen miehen rinkkaodysseia

Kirjan kansi Emma Graves. Valokuva Ellen Karhulampi

Heikki Hietala: Tuhkat. 319 s. Kannen design Emma Graves. Sitruuna Kustannus Oy 2023.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Tässä olikin kysymys, johon minulla ei ollut vastausta. Olin täällä siksi, että faijani sattui kuolemaan, en siksi, että tämä olisi lähtöpiste Afrikan tähteä vastaavalle reissupelille. Miksi ihmeessä lähtisin haahuilemaan ympäri Saksaa vain siitä riemusta, että joku seitsemästä H. Maierista saattaisi olla juuri se, jonka jälkeläinen olin itsekin suoraan alenevassa polvessa? Ja sekin otti kaaliin, että tiesin olevani faijan vihoviimeinen oljenkorsi, kun kukaan muu ei ollut matkalle suostunut."

Isän ja pojan välit eivät ole olleet hyvät. Urakeskeinen syyttäjän virassa toimiva viisikymppinen poika Pekka Haarakoski ei kiirehdi isänsä soittaessa espanjalaisesta sairaalasta ja pyytäessä poikaansa tulemaan pian, koska olisi keskusteltavaa. Isä ennättää kuolla ennen kuin poika saapuu Malagassa sijaitsevaan sairaalaan. 

Yhtä ja toista yllättävää alkaa välittömästi paljastua isän elämästä. Aurinkorannikolla tunnetaan erilainen mies kuin se, jonka poika isänään muistaa.

Matkan suunniteltuun kulkuun puuttuu tulivuori Islannissa. Isän siirtäminen arkussa lentoteitse Suomeen ei käy, sillä lentoliikenne tyrehtyy viikkokausiksi.

Lopulta Pekka huomaa olevansa matkalla pohjoiseen rinkan ja rinkkaan kiinni teipatun isänsä tuhkauurnan kanssa. Matka taittuu junilla ja busseilla. Ne ovat lentokatkon vuoksi niin ylikuormitettuja, että hidas matkaaminen paikallisvuoroilla on usein ainoa vaihtoehto. Agenda on mennyt uusiksi myös sillä tavoin, että hän ryhtyy vastentahtoisesti viemään päätökseen isänsä aloittamaa Rojektia saksalaisten sukujuurten selvittämisestä. 

Rojekti ja tuhkat, sekä uurnassa olevat että ne taivaalta satavat, saavat aikaan tauon Pekan vuosikymmeniä jatkuneessa työnarkomaniassa. Hän ei olekaan korvaamaton työpaikallaan. Tästä ja matkan varrella tavattujen ihmisten kautta käynnistyy myös sisäinen matka ja muutos, joka on vähintään yhtä mielenkiintoista seurattavaa kuin ulkoinen matkakertomuskin.

Hietalan letkeää, mutta täsmällistä kerrontaa lukee viihtyäkseen. Romaani taipuilee komedian lajityypin laitamilla, vaikka aihepiirit ovat vakaviakin. Huumoria ei koskaan pitäisi selittää, mutta takakansiliepeessä selitetään kuitenkin: "Hän (Hietala) tilasi MAD-lehden yhdentoista vuoden vaikutuksille alttiissa iässä, mikä varmaankin selittää aika monta asiaa."

Romaani on mukavalla tavalla perinteinen ja lämminhenkinen juoniromaani,  hiukan veijariromaanikin. Siinä kohdataan Aurinkorannikon suomalaisia sikäläisine elintapoineen, pohditaan isänä olemista ja isättömyyttä kokemuksena eri sukupolvien näkökulmasta. Avaudutaan myös hiukan eurooppalaisuuden seikkailulle ja kaikelle sille, mitä se voisi tuoda tullessaan, jos hiukan hellittäisi pakonomaisen tiukkaa otetta kotimaahan ja sen elämäntyyliin. Vaikka loppujen lopuksihan ihmiset ovat tietysti samankaltaisia eri maissa.

Vakavana juonteena tarinassa kulkee isä-poikasuhteiden lisäksi suhde sodanaikaisiin tapahtumiin. Kun isänisää etsitään Saksasta, oman maan historiaakin katsoo hiukan uudesta näkökulmasta. Päähenkilön takaraivossa on koko ajan ajatus, että tuskin saksalainen suku kaipaa tulla löydetyksi yhtä kiihkeästi kuin isä on kaivannut heidän löytämistään. 

Saksalaisten suhtautumista sodanaikaiseen Suomessa oloon olisin toivonut kirjan käsittelevän hiukan enemmän, mutta tämä on kuitenkin pohjimmiltaan kirja sovinnosta menneisyyden ja sen virheiden kanssa. Sinänsä hyvin tunnettuihin tapahtumiin sen syvemmälle kaivautuminen ei ehkä olisi palvellut kirjan päämäärää. 

    "Hymyilin itsekseni. Hyvähän se oli, että joku oli ottanut luulot pois faijalta, mutta minua kyllä harmitti vietävästi, että Reinolla oli minustakin sellainen kuva. Enhän minä ollut katkera tai kateellinen.

    No en ollut!

    Paitsi että olin katkera. Helvetti sentään. Tänne asti piti tulla, että joku sai sen sanotuksi minulle. Ehkä oli hyvä, että kuulin tästä päin näköä."

Yhtäläisyyksiä ja yhteisiä asioita isän ja pojan välillä alkaa nousta pintaan enimmän katkeruuden haihduttua. Yhteinen musiikkimaku ja siihen liittyvä huumori esimerkiksi - joka saa päähenkilön piilottamaan perikunnalta isän vanhanajan musiikkilaitteiston ja levykokoelman.

Isän Rojektin ohjailemaa matkaa käydäänkin sitten loppuvaiheissa jo eräänlaisen yhteisymmärryksen hengessä.

    "Kävi aina vain selvemmäksi, mistä tässä kaikessa oli kysymys ja kenelle minä tätä matkaa oikeasti tein.

    Itselleni minä sitä tein. Kukaan muu tässä maailmassa ei tiennyt kaikkea sitä, mitä minä tiesin Jaakosta ja minusta, hänen elämästään ja minun elämästäni. Tämä matka oli täydentänyt kuvaani faijasta, mutta ennen kaikkea olin tullut tutustuneeksi uudelleen meidän yhteiseen elämäämme. Kaikki se, mikä oli ollut välissämme vuosikymmenet, siirtyi keskeltä sivummalle, ja keskelle alkoi rakentua jotain aivan uutta. --"

Muualla:

Heikki Hietala: Tuhkat. Kirsin kirjanurkka 28.1.2024

Taina Joutsen: Kuinka paljon voi oikeasti tietää toisesta ihmisestä? - Klaukkalalaismies kirjoitti kolmannen romaaninsa. Nurmijärven Uutiset 4.7.2023 (henkilöhaastattelu)

Helmet-lukuhaasteessa 2025

kirja sopii kohtiin:

7. hyvän mielen kirja

9. konflikti

22. lomaillaan

24. tehdään laittomuuksia

29. kirjailijan viimeisin teos

30. hautajaiset

31. päähenkilölle ura on tärkeä

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen