Sietämätön luonto ja luonnottomuus
 |
| Kirjan kansi Ville Laihonen. Kuva Ellen Karhulampi |
Olga Tokarczuk: Empusion. Kauhua keuhkoparantolassa. Puolankielinen alkuteos Empuzjon. Horror przyrodoleczniczy, 2022. Suomennos puolan kielestä Tapani Kärkkäinen. Päällys Ville Laihonen. Valokuvia ja lehtileikkeitä kirjailijan omasta arkistosta. 368 s. Gummerus, 2024.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"-- hänet valtaa tuttu melankolian tunne, niin kovin tyypillinen niille, jotka ovat vakuuttuneita pian koittavasta kuolemasta. Hän tuntee, että ympärillä levittäytyvä maailma on paperille maalattu koriste ja hän voisi tökätä sormensa tuohon mahtavaan maisemaan ja tehdä siihen reiän, joka johtaisi suoraan olemattomuuteen. Ja että se, olemattomuus, alkaisi virrata reiästä kuin tulvavesi ja saavuttaisi lopulta hänetkin, tarraisi häntä kurkusta."
Olga Tokarczuk sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Empusion on hänen ensimmäinen palkinnon saannin jälkeen julkaistu teoksensa.
Romaanissa matkustetaan toisen Nobel-kirjailijan Thomas Mannin joskus päätyönäkin pidetyn Taikavuori-romaanin keskieurooppalaisille vuoristoseuduille, keuhkoparantolaan kuten Manninkin kirjassa. On vuosi 1913.
Mieczyslaw Wojnicz -niminen puolalainen insinööriopiskelija saapuu koulusaksoineen Görbersdorfin keuhkoparantolaan hoidattamaan tuberkuloosiaan isänsä kustantamana. Hän asettuu asumaan Herrainpensionaattiin ja havaitsee vuoristoseudun ilman hyvää tekeväksi niin kuin keuhkopotilaiden terveyden kohentamiseksi suunnitellut retkeilypolutkin. Hän aloittaa heti tohtori Semperweissin määräämät hoidot - kylvyt, kylmät suihkut ja iltapäivälevot hallissa. Saapumisen mielialaa kuitenkin laskee hiukan hänen ensimmäisenä aamupäivänään majapaikassa tapahtunut outo kuolemantapaus, johon suhtautuminen on hänen mielestään vielä oudompaa.
Muutenkin seudun yllä tuntuu lepäävän ahdistava ilmapiiri, joka ajoittain tekee itsensä selvästi aistittavaksi, mutta ajoittain myös unohtuu ja peittyy muihin asioihin. Käy ilmi, että oudot kuolemantapaukset eivät ole seudulla mitenkään harvinaisia, eivätkä ne liity keuhkosairauksiin.
"Kylä oli astia, jossa kypsyi jokin maailmalle vielä tuntematon ruoka."
Romaani uusintaa poleemisesti Mannin romaania, mutta Tokarczukin romaani on kaikkea, mitä Mannin romaani ei ole, ja sehän on oikeastaan jo itsessään lupaus.
Kirjan sanoin:
"Emme tämän enempää kuvaile potilaan pikku velvollisuuksia. Wojniczin niin vihaamaa aamuista raahautumista vesihoitoihin, pyyhkeitä, pukuhuoneita, rintaa vasten painettuja stetoskooppeja, kaikkea tätä, mikä täytti sankarimme päivät piripintaan. Emme kerro aina vain uusista kävelyretkistä promenadia pitkin --- Emmekä luettele kaikkia potilaita, joille Wojnicz matkalla nyökkäsi. Emme myöskään raportoi säästä - siitä vastasi observatorio --- emmekä sitoudu kertomaan kaikista aiheista, joista herrat kävelyillään puhelivat, emmekä laatimaan tiivistelmiä keskusteluista ---"
Romaani haastaa paitsi Mannin kerrontatyylin, myös länsimaista kulttuurieetosta luotaavan Taikavuoren ihmis- ja sivistyskäsitykset, mutta ennen kaikkea se haastaa Mannin luontokäsityksen, mikäli sellaisesta ylipäätään voidaan puhua Mannin yhteydessä. Taikavuoressa luonto on kulissi, mutta sitä se ei todellakaan ole Tokarczukin pohjaltaan vakavassa, joskin parodisesti uudelleenkerrotussa tarinassa. Parodiakin on lopulta vain pintaa tässä moniulotteisessa romaanissa.
Jo Tokarczukin aikaisemmassa suomennetussa teoksessa Aja aurasi vainajain luitten yli luonto nousi päärooliin lukijan yllättävällä tavalla; näin on myös tässä uudessa romaanissa. Avaamatta juonta sen enempää, asia tulee ilmi jo kirjan kerronnallisesta asetelmasta.
Kirjalla on monikollinen kertoja, joka ilmaantuu tekemään henkilöistä havaintoja, joita sävyttää ihmiselämän tarkkailu kuin vieraana elämänmuotona.
"Me katselemme heitä alhaaltapäin, kuten aina, näemme heidät valtaisina pylväinä, joiden laella on jokin pieni, puhuva uloke - pää. Heidän jalkateränsä runnovat konemaisesti metsänpohjaa, katkovat pieniä kasveja, raastavat rikki sammalta ja murskaavat pikku hyönteisiä, jotka eivät ole ehtineet paeta tuhoa enteilevää tärähtelyä. Heidän mentyään sienirihmasto värisee vielä hetken aikaa karikkeen alla; tuo laajalle levittäytynyt, valtava alkuäidillinen rakenne välittää joka suuntaa tietoa siitä, missä tunkeilijat nyt ovat ja mihin he suuntaavat askeleensa."
Miksipä ei tällaisen kirjan kirjoittaja tulisi maasta, jonka kielen pronominikäytäntö jakaa elolliset kahteen kategoriaan: miehiin ja kaikkiin muihin. Joista jälkimmäiseen siis sisältyvät esimerkiksi kasvit, naiset ja eläimet eli kaikki ei-miehet, kuten Tapani Kärkkäinen kääntäjän jälkisanoissaan kertoo. Pidän suorastaan mahdollisena, ettei tällaista kirjaa olisi koskaan syntynytkään ilman tätä kirjailijan äidinkielen jaottelua.
Kirjan henkilöt, pensionaatin asukkaat ja isäntä apupoikineen, ovat miehiä, jotka ovat varmoja sekä asemastaan yhteiskunnassa ja maailmassa että mielipiteistään. He käyvät loputtomia keskusteluja, etenkin otettuaan isännän erikoista madonlakeilla terästettyä yrttilikööriä Schwärmereitä. Sanatorion hoitoperiaatteissa alkoholin käyttöä ei pidetä pahana, vaan alkoholi toimii monessa tilanteessa lääkkeen osassa, ja kyllä sitä melko runsaasti herraseurueessa nautitaankin kielenkantojen irrottamiseksi. Kukin miehistä toistaa keskusteluissa omia käsityksiään eikä juuri minkäänlaista todellista vuorovaikutusta synny. Sitten keskustelu jossain vaiheessa haipuu ilmaan ja kaikki menettävät kiinnostuksensa siihen.
Uusin tulija, nuori Mieczyslaw tarkkailee ympäristöään ja sen ihmisiä viattoman ihmettelevin silmin. Muut ovat häntä vanhempaa ikäluokkaa, paitsi isännän keskenkasvuinen apupoika Raimund, ja pensionaatin asukkaista Thilo von Hahn, jonka kanssa hän ystävystyy. Sekä väitöskirjaansa maisemamaalauksesta ja Henri met de Blesistä tekevä Thilo että Mieczyslaw kokevat epämukavuutta miehen roolissa ja siihen liittyvissä vaatimuksissa, mutta pyrkivät parhaansa mukaan peittämään tämän muiden seurassa.
Mistä miehet sitten koolla ollessaan keskustelevat? Maailmanpolitiikasta, taiteesta, uskonnosta, filosofiasta - aloittivatpa he mistä aiheesta hyvänsä, lopulta keskustelu kuitenkin kääntyy naisiin. Naisiin, joita heidän mukaansa ei voida filosofisessa mielessä pitää tarkkarajaisina subjekteina kuten miehiä, sillä mies luo rajat naisen identiteetille. Myöskään naisen ruumis ei kuulu hänelle itselleen: koska nainen kykenee synnyttämään, naisen ruumis kuuluu koko ihmiskunnalle.
Tokarczuk ei kaihda asetelmallisuutta ja kärjistämistä tyylikeinoina. Niinpä kirjassa pian naisen puutteellisuuden perusteellisen pohdinnan jälkeen kuvataan naisenmuotoisia nukkeja, Tuntscheja, joita pitkällä miilunpolttorupeamalla kaukana ihmisistä olevat miehet ovat rakentaneet erilaisista luonnon aineksista metsään käydäkseen niiden syleilyssä tyydyttämässä itseään. Näin on kaikkialla maailmassa, missä miehet joutuvat viettämään aikaa ilman naisia, toteavat tarinan herrat ymmärtäväisesti, sillä miehen sukupuolivietti vaatii välitöntä purkautumista. Tyydyttämätön seksuaalivietti tekee sitä vastoin naisista mielipuolia.
"Siksi naiselle parittelu on välttämätöntä lääkettä. Vaikka hän ei itse tahtoisikaan, häntä on tällä tavoin hoidettava ja siten varjeltava tuolta hirveältä sairaudelta."
Herraseurueen monelle nykylukijalle epäilemättä käsittämättömän naisvihamielisten näkemysten lähteet - sellaiset suurmiehet kuin vaikkapa Charles Darwin, Sigmund Freud, Jean-Paul Sartre, John Milton, Platon jne. - on kirjailija erikseen listannut kirjan loppuun.
Sotia edeltävälle ajalle tyypilliset arvot ilmenevät ihmisten luokitteluina ensimmäisen ja toisen luokan väeksi paitsi sukupuolen mukaan, myös rodullisesti.
Tutustuminen Thiloon saa Mieczyslawin oppimaan uuden, syvemmälle näkemisen tavan. Vuoteenomaksi jouduttuaan Thilo lupaa vanhemmiltaan kotoa lähtiessään varastamansa de Blesin kiehtovan ja jatkuvasti uusia näkymiä kuvapintansa uumenista paljastavan maisematyön perinnöksi ystävälleen kuolemansa jälkeen. Meidän täytyy nähdä myös muilla aisteillamme, hän sanoo.
Uuden näkemisen tavan oppimisen lisäksi itsensä ja ruumiinsa epäkelvoksi aina kokenut Mieczyslaw kokee orastavan muutoksen itsessään ja suhteessaan itseensä, oivaltaa jotakin käytyjen keskustelujen polariteettien taakse jäävää, jonka aavistelulla on häneen vapauttava vaikutus. Hän vapautuu vihasta tuntematonta kohtaan, jonka polariteetit kätkevät sisäänsä.
"Hänessä oli käynnissä jonkinlaisia salaperäisiä prosesseja, kartat olivat muuttumassa, mantereet siirtymässä. Joet hylkäsivät uomansa, alangoista puhkesi vuoria. Tämä kaikki sitoi hänen energiaansa niin, että hän tunsi itsensä uneliaaksi ja heikoksi."
Tokarczukin luoma vuoristomaailma luonnonhenkineen kiehtoo mieltä. Tarinassa jännitys tiivistyy yhtä jalkaa hämmentyneen päähenkilön käsitteellisen ja omakohtaisen pohdinnan etenemisen kanssa.
Kirjan nimi viittaa kreikkalaisen jumaltaruston muodonmuuttajahenkiin empusoihin, yön jumalatar Hekaten seuralaisiin, joiden tapana oli pelotella matkalaisia. Vuoristokylän omassa tarustossa kerrotaan miestensä kaltoinkohtelua vuorille paenneista naisista, jotka edelleen elävät jossakin muodossa vuorilla ja tuntevat vihaa miehiä kohtaan.
Tokarczukin nautittavan persoonallista kerrontaa leimaavat yhtä aikaa tarinan yllä häälyvä kauhuelementti ja tiheään juuri ja juuri pintautuva satiirinen huumori, joka sai ainakin minut ajoittain naurahtelemaan ääneen - molemmat pitävät lukijan virkeänä keuhkoparantolan ankeassa, joskin ruokanautintoihin keskittyvässä maailmassa.
Kirjailijan omasta arkistosta peräisin olevat valokuvat ja lehtileikkeet muokkaavat tarinan todentuntua. Tapani Kärkkäisen käännös on hyvää ja elävää kieltä, puolankielisen kirjallisuuden kääntäjänä hän on aarre suomalaisessa kirjallisuuskentässä.
Edit: Tokarczukin toinen monikollisen kertojan teos on hänen uudelleenkertomansa sumerilaiseepos Anna In maailman hautakammioissa.
Muualla:
Kati-Annika Ansas: Empusa, mytologian naishirviö - arviossa Olga Togarczukin Empusion. Kulttuuritoimitus 4.11.2024
Risto Niemi-Pynttäri: Olga Tokarczuk (suom Tapani Kärkkäinen): Empusion. Maailmankirjat - käännöskirjallisuuden verkkolehti.
The Empusium by Olga Tokarczuk. The Bookish Elf 25.9.2024
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
2. tehdään taikoja
9. joku karkaa
13. rajattu tapahtumapaikka
14. harrastetaan
16. kirjassa on valokuvia
17. ärsyttävä henkilöhahmo
29. valehdellaan
33. muutetaan maalle
35. vietetään aikaa luonnossa
39. bi- tai panseksuaalinen henkilö
42. kirjan nimessä alaotsikko
49. kirja (käännös) julkaistu 2024
Kommentit
Lähetä kommentti