Kaukana
 |
| Kirjan kansi Laila Heinemann. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Laila Heinemann: Kauas - pienoisromaani. Kannen suunnittelu: Laila Heinemann. 153 s. BoD 2026.
Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos.
"Ikkunasta avautui näkymä vuorille. Puitteet rajasivat maisemasta palasen, joka oli upeampi kuin mikään matkailujuliste. Taivas oli syvän sininen, maaston vihreä tummaa, mutta alkoi sekin sinertää rinne rinteeltä sitä mukaa kuin ne loittonivat kauemmas. Molemmat sävyt sulautuivat toisiinsa horisontissa."
Laila Heinemann on kirjoittanut neljä matkailua eri näkökulmista tarkastelevaa tietokirjaa. Tämä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa, mutta aihepiiri on edelleen sama. Kirja kuvaa suomalaisen opiskelijatytön puolen vuoden kehitysyhteistyöpestiä tarinassa nimettömäksi jäävässä maassa Kaakkois-Aasiassa.
Käynnin kohteena olevan maan nimettömyys painottaa tarinan ja sen tapahtumapaikan fiktiivisyyttä, mutta silti kerrotussa on omakohtaisen kokemuksen tuntua. Kirjan takakannessa on kuva tekijästä yhdessä aasialaisnaisen kanssa. Tarinaa voi suositella kehitysyhteistyöhön lähtemistä miettiville sekä sen realismin vuoksi että siksi, että kirjan päähenkilön sitoutuminen tehtäväänsä on pitkäjänteistä ja optimisminsa säilyttävää.
Olosuhteet vuoriston viidakkokylässä ovat alkeelliset ja alue joutuu ajoittain eristyksiin muusta maailmasta jatkuvien maanvyöryjen vuoksi. Myöskään kenttää teleyhteyksille ei ole, vaan yhteydet toimivat satunnaisesti vasta hiukan suuremmassa kylässä matkan päässä.
"Sekin kylä oli vain tienpätkä, jonka molemmin puolin seisoi rykelmä tyypillisiä paikallisia taloja, korkeiden puisten paalujen päälle pystytettyjä, kaikissa suuri avoin veranta edessä. Muutamissa oli yhä perinteinen lehväkatto, useimmissa sentään jo aaltopeltinen. Parilla keikkui satelliittiantenni.
Niiden keskellä oli kuitenkin oikea kauppa, josta sai lähes mitä vain sokerista sementtiin. Se toimi myös postitoimistona ja linja-auton pääteasemana, mikä teki paikasta tärkeämmän kuin muut kyläpahaset alueella."
Koulu on hyvin tärkeä kyläläisille ja he ovat siitä ylpeitä samoin kuin koulusta valmistuneista aikuisista lapsistaankin, jotka osaavat lukea ja laskea ja voivat toimia erilaisissa alueella tarpeellisissa ammateissa tämän vuoksi.
Päähenkilö Lilja tutustuu häntä lentokentältä noutamaan tulleeseen Gabrieliin jo useita päiviä kestävän ajomatkan aikana. Kaatosateet ja maanvyöryt katkaisevat heidän matkansa ja heidän on jäätävä odottamaan. He yöpyvät Gabrielin ystävän, alueelle pysyvästi jääneen antropologin Benin luona ja Lilja saa häneltä tietoa alueen kulttuurista ja elämästä. Gabriel puolestaan osoittautuu puoliksi suomalaiseksi, puoliksi sveitsiläiseksi.
Rinnakkain Liljan tarinan kanssa kerrotaan tarinaa suomalaisessa saaristokylässä kasvavasta Katarinasta, jonka elämässä pois lähtemisellä ja matkustamisessa on myös sijansa.
Tarinassa kuvataan nuorten vähittäistä tutustumista ja ystävystymistä, pientä kehitysyhteistyötä tekevää yhteisöä ja opetustyötä, jonka onnistumiset vahvistavat Liljan epävarmaa käsitystä työn sopivuudesta hänelle. Aikaisemman opiskelusuuntaan liittyvän epävarmuuden sijaan Lilja lähtee paluumatkalle selkeytynein näkemyksin siitä, mihin haluaa opiskelussaan keskittyä.
Luin kirjaa sekä matka- että kehitysyhteistyökuvauksena ja lisäksi vielä tarinana nuoruudessa maailmalla solmittujen ihmisissuhteiden ja kokemusten merkityksestä. Nykyhetkessä kirjan näkökulmahenkilöistä nuorempi Lilja saavuttaa samanlaisen tietoisuuden pyrkimyksistään elämässä kuin jo vanhempi Katarina on aikaisemmin saavuttanut tutkijanurallaan.
Kirja on nopealukuinen ja sen kerronta on konstailemattoman selkeää, silti se jättää mieleen vaikutelmia jostakin kaukaa. Ja pienen kaihertavan ajatuksen siitä, miten se kehitysyhteistyöpesti itsellä jäikin aikoinaan toteuttamatta... Mikä tietysti lisäsi kirjan kiinnostavuutta.
"Varsinainen tavoite kuitenkin oli, että he valmistuttuaan ryhtyisivät kehittämään omaa aluettaan ja parantamaan heimonsa oloja. Rakentamaan tänne parempia teitä tai perustamaan terveysasemia tai sairaaloita.
Mutta oli olemassa myös kauhuskenaario. Että he lähtisivät etsimään jotain olematonta onnelaa, Shangri-Lata, jossa olisi metroasemia."
Kirja toi mieleeni samantapaista aihetta käsittelevän Auli Leskisen romaani Talo Andien juurella. Siinä avustustyöntekijä työskentelee kriisiterapeuttina kolumbialaisessa naisten talossa.
Toisessa blogissani Ms Tati matkustaa on kirjoitettu aikaisemmin Laila Heinemannin matkaesseitä sisältävästä teoksesta Oi aikoja oi paikkoja.
Muualla:
Uudesta kirjasta ei vielä löytynyt arvioita.
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
20. haluaisin olla joku kirjan hahmoista
22. kirjan kannen pääväri on sininen
25. matkakertomus
28. tanssitaan
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
49. julkaistu 2026
Kommentit
Lähetä kommentti