Siirry pääsisältöön

Magdalena Hai: Sarvijumala

Kuoleman kosketus




Kirjan kansi: Karin Niemi



Magdalena Hai: Sarvijumala. 163 s. Kansi ja vinjettikuva Karin Niemi. Otava 2023.

E-arvostelukappale: Kirjamaa

"Peurakummajainen, sarvijumala, seisoo Lehtojen keittiössä. Se piirtyy varjona vasten ikkunan valkoista valoa. Se haisee mullalle ja madoille, sen olemus hohkaa kellarin kylmyyttä. Mun rinnan ympärillä tuntuu olevan vanne, joka kiristyy."


Lauri herää sairaalassa tuhoisan kolarin jälkeen. Hänellä on vain kaoottisia muistikuvia onnettomuudesta ja paluu elämään on tuskallinen. Äiti on kuollut ja isä tajuttomana teho-osastolla.

Äidin sisar Vanessa tulee Laurin kanssa samanikäisen teinipoikansa Nikon kanssa noutamaan Laurin heille toipumaan. Perhe, johon kuuluu myös isä Juho ja 12-vuotias tytär Tiuku, asuu maalla ja on Laurille hyvin tuttu, sillä Vanessa ja Laurin äiti ovat olleet sisaruksina läheisiä. Vaikka ympäristö on tuttu ja turvallinen ei kaikki ole kuitenkaan kohdallaan.

Laurin on kysyttävä lääkärikäynnillään, voivatko hänen vammojensa vuoksi tarvitsemansa voimakkaat kipulääkkeet aiheuttaa harhanäkyjä. Lääkäri vastaa, että eivät yleensä, mutta ihmisen mieli saattaa reagoida monin tavoin. Samalla kun Lauri tutustuu Nikon kavereihin, käy etäkoulua sen minkä jaksaa ja yrittää liikkua yhä enemmän kyynärsauvojen kanssa, hän herää öisin outoihin tapahtumiin, joista ei ole varma, ovatko ne unia vai näkyjä vai jotain vielä pelottavampaa. Ulkona seisoo tummaan viittaan verhoutunut olento, jolla on pään paikalla urospeuran kymmenhaaraisella sarvikruunulla varustettu kallo.

Lauri tapaa kauniin Vilja-Maarian, muutamaa vuotta vanhemman tytön, ja heidän välilleen syntyvä outo yhteys on paitsi kuumottava ja levottomuutta herättävä, myös pelottava. Vain Vilja-Maaria näkee saman minkä Laurikin: satunnaisesti näyttäytyviä kuolleita ja sarvijumalan. Vaikka surusilmäinen Vilja-Maaria vastaakin Laurin tunteisiin, kuolema tuntuu vetävän häntä puoleensa elämää enemmän.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon tänä vuonna voittanut romaani käynnistyy aavistelevasti ja kasvattaa fantasia- ja kauhuelementtejään vähitellen päättyen loppukohtauksen puhdasveriseen kauhuun. Magdalena Hai kirjoittaa nasevasti ja hallitsee fantasian ja kauhun rekisterit. Kirjan taustalla on surun, menetyksen ja syyllisyyden läpikäymisen vertauskuvallinen asetelma, jonka kautta päähenkilö kasvaa kohti aikuisuutta.

Pidän Hain kyvystä kiteyttää tarinansa ja mahduttaa oleellinen lähes pienoisromaanin mittoihin jäävään teokseen. Liian usein (IMHO) fantasiakirjallisuus sairastaa mammuttitautia ja kauhukirjallisuuskin on edennyt kauas vaikkapa esikuvansa Edgar Allan Poen tiivistunnelmaisista ja -sanaisista tarinoista.

Hai onnistuu kuvaamaan nuorten elämää arkisesti ja liittämään tähän realismiin unenomaista aavistelua ja näkyjä, jotka ammentavat alitajuisesta ja myyttisestä kuvastosta. 

Nuorten kuvaukseen ja kieleen Hai on käyttänyt kokemusasiantuntijoita esilukijoina, mikä on hieno juttu ja näkyy tekstin luontevuutena, myös ensimmäisen seksikokemuksen, rasismikokemusten ja itsetuhoisuuden käsittelyn osalta. Kirjan päähenkilö Lauri on suomalaisen naisen ja amerikkalaisen isän tummaihoinen poika, joten hänen kokemuksensa maailmasta on hiukan erilainen kuin keskimääräisen suomalaisen teini-ikäisen. 

Kirjassa on ytyä tarpeeksi aikuisellekin kauhun ystävälle. Siinä määrin, että se saattaa olla liikaakin ihan nuorimmille lukijoille. Tarinan loppuun jää joitakin roikkuvia langanpäitä, joiden perusteella voi aavistella, että tarinalle saattaa olla tulossa jatkoa.

Karin Niemen upea kansikuva johdattaa ja houkuttaa tarinaan juuri sopivan karmaisevalla ja mielikuvitusta kiehtovalla tavalla.


Muualla:
Niina Tolonen: Kirjat: Magdalena Hai: Sarvijumala. Tähtivaeltaja-blogi. Julkaistu alun perin Tähtivaeltaja-lehdessä 2/23

Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
2. tehdään taikoja
7. rakastutaan
30. ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja
31. vammainen  henkilö (juuri vammautunut vailla tietoa kuinka hyvin toipuu)
32. kirjoitettu kielellä, jolla korkeintaan 10 milj. puhujaa
33. muutetaan maalle
38. kannessa käsi tai kädet


Kommentit

  1. Tämä on varmasti nuorten lukijoiden mieleen. Itsekin olisin tykännyt nuorena, kun luin kauhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin uskon. Ja vaikka tämä sijoittuu nuorten maailmaan, ei ole mitään syytä, miksei aikuisempikin kauhufiktion ystävä tästä voisi pitää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi