Siirry pääsisältöön

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Voitettujen itsepetos

Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Susanne Dean.


Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Englanninkielinen alkuteos The Sense of an Ending, 2011. Suomentanut Kersti Juva. Päällys Susanne Dean. 157 s. WSOY 2012. Aikamme kertojia -sarja.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Tässä saattaa olla yksi nuoruuden ja kypsän iän eroista: nuorena keksimme itsellemme vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, vanhana keksimme vaihtoehtoisia menneisyyksiä toisille."


Julian Barnes tunnetaan tyyliniekkana. Sellaisena muistan hänet vuosikymmeniä sitten lukemastani romaanista Flaubertin papukaija (1984), joka kertoi Gustave Flaubertin elämää Ranskan matkallaan metsästävästä eläkkeellä olevasta englantilaisesta kirjallisuuden harrastajasta. Barnes oli 80-luvulla  postmodernismin etujoukoissa, kirjan rakenne poikkesi suuresti totutusta romaanikerronnasta ja yhdisteli mielenkiintoisella tavalla faktaa ja fiktiota samalla, kun se myös loi erilaisia vaihtoehtoisia narratiiveja Flaubertista.

Siihen nähden kuinka paljon Barnesin kirjasta aikoinani pidin on oikeastaan hämmästyttävää, kuinka kauan minulta on mennyt tarttua johonkin toiseen hänen kirjaansa. Asia korjaantui nyt. Kuin jokin loppuisi sisältää joitakin yhtäläisyyksiä Flaubertin papukaijan kanssa. Molemmilla romaaneilla on vastikään eläkkeelle jäänyt päähenkilö. Ja molemmat päähenkilöt yrittävät omaan tapaansa rekonstruoida menneisyyden tapahtumia.

Tony Webster on koululaisena melko tavallinen, itseään älykkönä ja kapinallisena pitävä teinipoika. Hänen lähimpään, suljettuun ystäväpiiriinsä ilmaantuu neljänneksi koulun uusi oppilas Adrian Finn, jossa on erityistä se, ettei hän yritä tehdä vaikutusta kehenkään tai olla mieliksi kenellekään. Silti hänen älynsä tekee vaikutuksen sekä hänen vitsaileviin ja ylimielisiin tovereihinsa että koulun opettajiin. Tonyn ja Adrianin välit katkeavat yliopistoiässä seurauksena ihastumisesta samaan tyttöön, Veronicaan, ja ehkä myös hiukan siitä, että Adrian on ystäväporukan ainoa Cambridgeen päässyt. Tony kokee englantilaiselle luokkayhteiskunnalle tyypillistä sosioekonomista alemmuudentuntoa sekä Veronican että Adrianin edessä.

Suureksi hämmästyksekseen jo eläkkeellä oleva Tony saa merkillisen pienen perinnön, jonka jättäjä on Veronican äiti. Vielä kummallisemmaksi asia menee, kun Veronica käyttäytyy hyvin vihamielisesti Tonya kohtaan eikä osoita mitään halua luovuttaa Tonyn perimiä dokumentteja.

Tästä käynnistyvä tapahtumaketju pakottaa Tonyn arvioimaan sekä itseään että menneisyyttään uudelleen. Onko hän sellainen ihminen kuin on ajatellut olevansa? Entä Adrian ja Veronica ja hänen muut ystävänsä; hänen käsityksensä heistä? Voiko hän luottaa nuoruudenmuistoihinsa? Samalla tietysti lukija voi kysyä: voiko hän luottaa Tony Websteriin kertojana?

Kirjassa on kaksi osaa, nimettyinä ytimekkäästi Yksi ja Kaksi. Näistä ensimmäinen osa kuvaa Tonyn muistoja nuoruudestaan ja ystävistään ja toinen osa hänen nykyhetkeään ja tapahtumia, jotka seuraavat omituisen perinnön ilmaantumista. 

"Elämän ehtoopuolella ihminen odottaa saavansa levätä, eikö totta? Arvelee sen ansainneensa. Minä ainakin odotin. Mutta sitten alkaa pikkuhiljaa valjeta, että ei ole elämän asia palkita ansioista. 

-- Nuori ei tule kuvitelleeksi itseään johonkin tulevaisuuden hetkeen katsomaan taaksepäin. Oppimaan uusia tunteita, jotka aika tuo tullessaan. Tajuamaan, että oman elämän todistajat hupenevat, ja kun sille kuka minä olen tai olen ollut, löytyy yhä vähemmän varmennusta, se käy yhä kyseenalaisemmaksi. -- Kuinka kuuluikaan Adrianin toistelema sitaatti: 'Historia on varmuus, joka syntyy siinä missä muistin puutteet kohtaavat dokumentaation vaillinaisuuden.'" (Sitaatista on korjattu kirjaan jäänyt painovirhe.)

Barnes rakentaa tarinaa taitavasti ja vetää lukijan mukaan päättelyketjuun, joka on kuin jännitysromaanista. Päättelyketjuun, jota Tony ei voi ratkaista olemalla  vanha kunnon Tony.

Pienoisromaanin mittoihin jäävä romaani on taidokas ja filosofinen klassisella tavalla. Sellaisella, joka jo tuntuu nykyklassikolta ja samalla selkeydessään ja yllätyksellisen juonen puhtaalla ja tiiviillä kuljetuksellaan tuo mieleen vanhempien tyylikausien klassikot. Ei ihme, että teos palkittiin ilmestymisvuonnaan 2011 Booker -palkinnolla. Barnes oli ollut palkinnon saajaksi ehdolla sitä ennen jo useamman kerran.

Kirja pohtii muistin luotettavuutta ja tutkailee itsetuntemuksen ja itsepetoksen välistä rajaseutua. Sinänsä on hiukan ironista, että teoksen saamaa vastaanottoa lueskellessani huomasin joidenkin arvioijien pitäneen kirjaa epäuskottavana. Minun on vaikea välttyä ajatukselta, että epäuskoisuuden kokemus olisi juuri se, minkä tuottamiseen ja kuvaamiseen kirjailija on pyrkinytkin. 

Barnes ei pelkästään pohdiskele korkealentoisia filosofisia kysymyksiä. Hän on omalla älyllisellä tavallaan eloisa kertoja ja ihmistarkkailija, jolla on silmää arkiselle tilannekomiikalle. Hän viljelee englantilaisen kuivakkaa huumoria ja sarkasmia tavalla, jolla pystyy ampumaan omat filosofiset pohdintansa arkielämän tasolle hetkessä. 

Kirjan kuvauksessa 60-luvun englantilaisesta nuoruudesta itseironiaan taipuvainen Tony toteaa, että oikeastaan monet pääsivät 60-luvulle vasta 70-luvulla. Näin etenkin seksuaalisen vapautumisen suhteen. Tämä ei jää ainoaksi elämän tuomaksi pettymykseksi, jota tarina käsittelee. 

"Onhan niin, että aivan kuten poliittinen ja historiallinen muutos tuottaa lopulta pettymyksen, niin tuottaa myös aikuisuus. Ja elämä. Joskus minusta tuntuu, että elämän tarkoitus on uuvuttaa meidät suostumaan sen menettämiseen, todistaa, kuinka kauan siihen sitten meneekin, ettei elämä ihan vastaa mainoksia." (Sitaatista on korjattu kirjaan jäänyt painovirhe.)

Kersti Juva on taitava ja palkittu suomentaja, joka on mm saanut Suomi-palkinnon vuonna 1998 ansioistaan kääntäjänä. Sitäkin ikävämpää on, että kirjaan on jäänyt tavallista enemmän oikoluvussa havaitsemattomia virheitä. Ne eivät tuhoa onnistunutta käännöstä, mutta muodostavat kuitenkin häiritsevän kauneusvirheen.


Muualla:

Justine Jordan: The Sense of an Ending by Julian Barnes - a review. Guardian 26. Jul 2011.

Christian House: The Sense of an Ending by Julian Barnes. A Dark Alley just off Memory Lane. The Independent 7 of August 2011

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Kirjainten virrassa -blogi 8.10.2012


Helmet-lukuhaasteessa 2024

kirjaa voi sovitella seuraaviin kohtiin:

3. Booker tai Pulitzer -palkinnon voittanut kirja

5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi

7. Kirjassa rakastutaan

11. Kirjan kannessa on yksi neljästä elementistä

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (Lontoo)

29. Kirjassa valehdellaan

41. Kirjassa syntyy lapsi






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi