Siirry pääsisältöön

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Voitettujen itsepetos

Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Susanne Dean.


Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Englanninkielinen alkuteos The Sense of an Ending, 2011. Suomentanut Kersti Juva. Päällys Susanne Dean. 157 s. WSOY 2012. Aikamme kertojia -sarja.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Tässä saattaa olla yksi nuoruuden ja kypsän iän eroista: nuorena keksimme itsellemme vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, vanhana keksimme vaihtoehtoisia menneisyyksiä toisille."


Julian Barnes tunnetaan tyyliniekkana. Sellaisena muistan hänet vuosikymmeniä sitten lukemastani romaanista Flaubertin papukaija (1984), joka kertoi Gustave Flaubertin elämää Ranskan matkallaan metsästävästä eläkkeellä olevasta englantilaisesta kirjallisuuden harrastajasta. Barnes oli 80-luvulla  postmodernismin etujoukoissa, kirjan rakenne poikkesi suuresti totutusta romaanikerronnasta ja yhdisteli mielenkiintoisella tavalla faktaa ja fiktiota samalla, kun se myös loi erilaisia vaihtoehtoisia narratiiveja Flaubertista.

Siihen nähden kuinka paljon Barnesin kirjasta aikoinani pidin on oikeastaan hämmästyttävää, kuinka kauan minulta on mennyt tarttua johonkin toiseen hänen kirjaansa. Asia korjaantui nyt. Kuin jokin loppuisi sisältää joitakin yhtäläisyyksiä Flaubertin papukaijan kanssa. Molemmilla romaaneilla on vastikään eläkkeelle jäänyt päähenkilö. Ja molemmat päähenkilöt yrittävät omaan tapaansa rekonstruoida menneisyyden tapahtumia.

Tony Webster on koululaisena melko tavallinen, itseään älykkönä ja kapinallisena pitävä teinipoika. Hänen lähimpään, suljettuun ystäväpiiriinsä ilmaantuu neljänneksi koulun uusi oppilas Adrian Finn, jossa on erityistä se, ettei hän yritä tehdä vaikutusta kehenkään tai olla mieliksi kenellekään. Silti hänen älynsä tekee vaikutuksen sekä hänen vitsaileviin ja ylimielisiin tovereihinsa että koulun opettajiin. Tonyn ja Adrianin välit katkeavat yliopistoiässä seurauksena ihastumisesta samaan tyttöön, Veronicaan, ja ehkä myös hiukan siitä, että Adrian on ystäväporukan ainoa Cambridgeen päässyt. Tony kokee englantilaiselle luokkayhteiskunnalle tyypillistä sosioekonomista alemmuudentuntoa sekä Veronican että Adrianin edessä.

Suureksi hämmästyksekseen jo eläkkeellä oleva Tony saa merkillisen pienen perinnön, jonka jättäjä on Veronican äiti. Vielä kummallisemmaksi asia menee, kun Veronica käyttäytyy hyvin vihamielisesti Tonya kohtaan eikä osoita mitään halua luovuttaa Tonyn perimiä dokumentteja.

Tästä käynnistyvä tapahtumaketju pakottaa Tonyn arvioimaan sekä itseään että menneisyyttään uudelleen. Onko hän sellainen ihminen kuin on ajatellut olevansa? Entä Adrian ja Veronica ja hänen muut ystävänsä; hänen käsityksensä heistä? Voiko hän luottaa nuoruudenmuistoihinsa? Samalla tietysti lukija voi kysyä: voiko hän luottaa Tony Websteriin kertojana?

Kirjassa on kaksi osaa, nimettyinä ytimekkäästi Yksi ja Kaksi. Näistä ensimmäinen osa kuvaa Tonyn muistoja nuoruudestaan ja ystävistään ja toinen osa hänen nykyhetkeään ja tapahtumia, jotka seuraavat omituisen perinnön ilmaantumista. 

"Elämän ehtoopuolella ihminen odottaa saavansa levätä, eikö totta? Arvelee sen ansainneensa. Minä ainakin odotin. Mutta sitten alkaa pikkuhiljaa valjeta, että ei ole elämän asia palkita ansioista. 

-- Nuori ei tule kuvitelleeksi itseään johonkin tulevaisuuden hetkeen katsomaan taaksepäin. Oppimaan uusia tunteita, jotka aika tuo tullessaan. Tajuamaan, että oman elämän todistajat hupenevat, ja kun sille kuka minä olen tai olen ollut, löytyy yhä vähemmän varmennusta, se käy yhä kyseenalaisemmaksi. -- Kuinka kuuluikaan Adrianin toistelema sitaatti: 'Historia on varmuus, joka syntyy siinä missä muistin puutteet kohtaavat dokumentaation vaillinaisuuden.'" (Sitaatista on korjattu kirjaan jäänyt painovirhe.)

Barnes rakentaa tarinaa taitavasti ja vetää lukijan mukaan päättelyketjuun, joka on kuin jännitysromaanista. Päättelyketjuun, jota Tony ei voi ratkaista olemalla  vanha kunnon Tony.

Pienoisromaanin mittoihin jäävä romaani on taidokas ja filosofinen klassisella tavalla. Sellaisella, joka jo tuntuu nykyklassikolta ja samalla selkeydessään ja yllätyksellisen juonen puhtaalla ja tiiviillä kuljetuksellaan tuo mieleen vanhempien tyylikausien klassikot. Ei ihme, että teos palkittiin ilmestymisvuonnaan 2011 Booker -palkinnolla. Barnes oli ollut palkinnon saajaksi ehdolla sitä ennen jo useamman kerran.

Kirja pohtii muistin luotettavuutta ja tutkailee itsetuntemuksen ja itsepetoksen välistä rajaseutua. Sinänsä on hiukan ironista, että teoksen saamaa vastaanottoa lueskellessani huomasin joidenkin arvioijien pitäneen kirjaa epäuskottavana. Minun on vaikea välttyä ajatukselta, että epäuskoisuuden kokemus olisi juuri se, minkä tuottamiseen ja kuvaamiseen kirjailija on pyrkinytkin. 

Barnes ei pelkästään pohdiskele korkealentoisia filosofisia kysymyksiä. Hän on omalla älyllisellä tavallaan eloisa kertoja ja ihmistarkkailija, jolla on silmää arkiselle tilannekomiikalle. Hän viljelee englantilaisen kuivakkaa huumoria ja sarkasmia tavalla, jolla pystyy ampumaan omat filosofiset pohdintansa arkielämän tasolle hetkessä. 

Kirjan kuvauksessa 60-luvun englantilaisesta nuoruudesta itseironiaan taipuvainen Tony toteaa, että oikeastaan monet pääsivät 60-luvulle vasta 70-luvulla. Näin etenkin seksuaalisen vapautumisen suhteen. Tämä ei jää ainoaksi elämän tuomaksi pettymykseksi, jota tarina käsittelee. 

"Onhan niin, että aivan kuten poliittinen ja historiallinen muutos tuottaa lopulta pettymyksen, niin tuottaa myös aikuisuus. Ja elämä. Joskus minusta tuntuu, että elämän tarkoitus on uuvuttaa meidät suostumaan sen menettämiseen, todistaa, kuinka kauan siihen sitten meneekin, ettei elämä ihan vastaa mainoksia." (Sitaatista on korjattu kirjaan jäänyt painovirhe.)

Kersti Juva on taitava ja palkittu suomentaja, joka on mm saanut Suomi-palkinnon vuonna 1998 ansioistaan kääntäjänä. Sitäkin ikävämpää on, että kirjaan on jäänyt tavallista enemmän oikoluvussa havaitsemattomia virheitä. Ne eivät tuhoa onnistunutta käännöstä, mutta muodostavat kuitenkin häiritsevän kauneusvirheen.


Muualla:

Justine Jordan: The Sense of an Ending by Julian Barnes - a review. Guardian 26. Jul 2011.

Christian House: The Sense of an Ending by Julian Barnes. A Dark Alley just off Memory Lane. The Independent 7 of August 2011

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Kirjainten virrassa -blogi 8.10.2012


Helmet-lukuhaasteessa 2024

kirjaa voi sovitella seuraaviin kohtiin:

3. Booker tai Pulitzer -palkinnon voittanut kirja

5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi

7. Kirjassa rakastutaan

11. Kirjan kannessa on yksi neljästä elementistä

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (Lontoo)

29. Kirjassa valehdellaan

41. Kirjassa syntyy lapsi






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie