Kun savesta tulee kiveä
Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin. Ruotsinkielinen alkuteos Sen for jag hem, 2020. Suomennos Outi Menna. Kansi Lukas Möllersten. 320 s. Tammi 2022. Janakippo-trilogia, osa 3.
Äänikirjan lukija Satu Paavola.
"Minun oli vaikea nähdä savihahmojani taiteena. Muovailin vain omia muistojani. Vähän niin kuin jotkut pitävät päiväkirjaa. Itse en ollut mikään kirjoittajatyyppi. Sanat eivät suostuneet asettumaan paperille. Paperilla olevat sanat saattoivat joutua vääriin käsiin. Kuten ääneen lausututkin. Niitä pureskeltiin ja nieleskeltiin ja lopulta ne oksennettiin ulos jonain ihan muuna. Saveen mahtuivat tunteet. Tunteita voi tulkita mutta siinä se. Niitä ei voi todistaa. Eikä käyttää väärin tai ketään vastaan."
Rauhalliseen tahtiin lueskelemani Jana Kippo (tai janakippo, kuten kirjoitusasu kirjoissa on) -trilogia tuli minulle nyt päätösosaansa. Odotukset kirjan suhteen olivat aikaisempien osien perusteella korkealla, ja ne täyttyivät runsaasti. Tällä kertaa kuuntelin kirjan jälleen äänikirjana, ja suomeksi, Outi Mennan suomennoksesta nauttien.
Luontevaa, nautittavan suoraa ja persoonallista kerrontaa, joskin vähintään yhtä rankkaa kuin aiemmatkin osat. Aikaisemmille osille tyypillinen yllätyksellisyys on edelleen mukana. Asiat eivät ole aina sitä, miltä näyttävät, eivätkä tapahtumat suju niin kuin olettaisi; tämä voisi olla Kippojen suvun mietelause.
Jana Kipon ihmissuhteiden ja menetysten lisäksi teoksen keskiössä ovat nyt hänen taiteensa ja taiteelliset päämääränsä. Tukholman taidenäyttelyynsä matkaamisen yhteydessä Janan mieleen palautuvat aikaisemmat ajat Tukholmassa - kauniissa ja pelottavassa, kuten hän kaupunkia kuvaa. Noihin vuosiin sisältyy avaimia siihen, kuka kirjan päähenkilö on ja miten hänen lapsena kokemansa väkivalta on vaurioittanut hänen persoonaansa ja elämäänsä.
Karin Smirnoff kuvaa äärimmäisen hyvin ja kaunistelematta naissukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa ja painostusta eri muodoissaan ja vaikutuksissaan. Samalla hän kuvaa myös sitä, miten häpeä muuttuu voitoksi, kun tapahtunut tulee päivänvaloon. Sekä päähenkilön mielessä että romaanin tapahtumissa, kun Jana Kipon juoppoarmeijakseen kutsumat miesveistokset pääsevät taidepiireissä esiin ja tulevat nähdyiksi.
Rohkeutta Jana Kipolta ei ole puuttunut kirjasarjan tapahtumissa, eikä hän ole suostunut asettumaan uhrin rooliin. Hänen rohkeutensa luonne kuitenkin muuttuu kirjasta toiseen. Uhman- ja häpeänvoittoisesta kapinallisuudesta ja suorasuisuudesta kehkeytyy jotain uutta, mihin hän vasta totuttelee esimerkiksi mennessään uuden tuttavuutensa Nikkin taiteilijaisän yksinäiselle saarelle pyytämään, että kivenhakkaajaksi itseään kutsuva taiteilija opettaisi häntä veistämään kiveä.
Mielenterveysongelmaisena ja väkivaltaisena ihmisvihaajana pidetyn taiteilija Mikkelin vaikeakulkuiselle saarelle meneminen on juuri sellainen hanke, jollaisiin Janan voi olettaa ryhtyvän kohtaloaan haastaakseen. Saarelta löytyy sulkeutunut mies ja hänen maailmalta suljettu taiteensa. Jana pääsee soveltamaan taitojaan arvaamattomien miesten käsittelyssä, hyvällä menestyksellä olosuhteet huomioon ottaen.
Saven muotoilun (muovailuvahan käytön, kuten kivenhakkaaja halveksivasti toteaa) ja kivenveiston välisen eron kuvaus on kirjan avainkohtia. Siinä Jana Kipossa kirjasarjan myötä tapahtuva muutos saa ilmiasunsa.
"Takerrut tavoittelemaan tarkkuutta mikkel sanoi. Ja oli oikeassa. Savihahmoissani pyrin täydellisyyteen. Muunlainen ajattelu oli minulle vaikeaa.
Kontrolli on avainsana hän sanoi. Luulet kontrolloivasi ympärillä olevaa maailmaa kopioimalla sen. Vaikkei se edes ole totta."
Romaanisarjan kokonaisuus on samaan aikaan alleviivaamaton ja taidokas sekä kerronnan tasolla että merkitysten ja vertauskuvallisuuden. Kirjat ovat täynnä viitteitä asioista, jotka saavat lisävalaistusta joskus myöhemmin. Samalla kun Jana Kipon persoona aukeaa, aukeavat myös kirjojen tapahtumista jäljelle jääneet kysymykset. Kaikki täydentyy matkan varrella tavalla, joka oikeastaan houkuttaisi aloittamaan sarjan heti alusta uudelleen.
Tässä osassa esiin tullut uusi avainhenkilö Nikki jää hahmona ohueksi, mutta hänen symbolinen painoarvonsa on suuri. Hän konkretisoi Jana Kippon oman itsensä löytämisen.
Smirnoffin tapa kirjoittaa ja rakentaa päähenkilönsä rikkonainen, mutta voimakkaasti tunteva ja luomisvimmainen sisäinen maailma on ainutlaatuinen. On haikeaa sanoa tälle hyvästit, mutta samalla ymmärrettävää, ettei kirjoille luonteenomaista jännitettä voisi ylläpitää loputtomiin. Tarinalla on päätöksensä.
Arvioni kirjasarjan aiemmista osista:
Muualla:
Hannele Salminen: Jotain minkä voimalla elää. Kiiltomato 20.12.2022 (sisältää juonipaljastuksia)
Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin. Kirjaluotsi 25.11.2022 (juonipaljastuksia)
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirjan voisi sijoittaa kohtiin:
7. Kirjassa rakastutaan
9. Kirjassa joku karkaa
11. Kirjan kannessa on useampikin neljästä elementistä
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
25. Kirjassa vietetään juhlapyhää
29. Kirjassa valehdellaan
31. Kirjassa on vammainen henkilö
32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla korkeintaan 10 milj. puhujaa
35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö
Kommentit
Lähetä kommentti