Siirry pääsisältöön

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Kahvin haikea tuoksu

Kuva: Ellen Karhulampi


Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy. Japaninkielinen alkuteos Kohi ga Samenai Uchi ni. Suom. Markus Juslin. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. 236 s. Bazar 2024. Kahvia ja aikamatkailua, osa 1.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

    "Kahvila oli perustettu noin 140 vuotta sitten vuonna 1874, meijikaudella, ja pieniä parannuksia lukuun ottamatta sen sisustus oli lähes alkuperäinen. Niihin aikoihin öljylamput olivat yleistyneet. Virallisesti Japaniin avattiin ensimmäinen nykyisen kaltainen kahvila vuonna 1888, eli vasta 14 vuotta myöhemmin.
    Kahvi rantautui Japaniin Edo-kaudella Tokugava Tsunayoshin aikaan. Ilmeisesti sen ajan japanilaiset eivät kuitenkaan pitäneet sen mausta eikä sitä juotu nautinnon vuoksi. Ja onhan kahvi kieltämättä pelkkää mustaa, kitkerää vettä, joten ymmärtäähän sen."

Tokiossa eräällä sivukujalla on pieni kahvila, jonka nimi Funiculì Funiculà tuo mieleen lastenlaulun. Kahvilasta kerrotaan, että jos istuutuu sen tietylle tuolille, voi matkustaa menneisyyteen. Kahvilasta oli joskus juttukin lehdessä, mutta kun selvisi, että menneisyyteen matkustamiseen liittyy monia hankalia ehtoja, alkuun kahvilassa parveilleet ihmiset menettivät suurimmaksi osaksi kiinnostuksensa asiaan. Nykyisin kahvila ja sen erityislaatuiset ominaisuudet ovat lähinnä vain pienen kanta-asiakaspiirin tiedossa ja vain satunnaisesti paikalle sattuu joku uusi asiakas, joka saa tietää kahvilan taiasta. Mikään salaisuus se ei kuitenkaan ole.

Ensimmäinen tuoliin istuutuvan ja menneisyyteen haluavan aikamatkustajan kohtaama vaikeus on, että tuolla nimenomaisella tuolilla istuu useimmiten valkoleninkinen nainen, joka lukee keskittyneesti kirjaansa. Häntä on äärimmäisen vaikeaa saada siirtymään paikaltaan, sillä hän on aave. Jos kuitenkin onnistuu istuutumaan tuolle tietylle paikalle, tarjoilija Kazu tuo tarjottimellisen erityistä kahvia ja arvokkaasti kahvia kuppiin kaataessaan muistuttaa aikamatkustajan tärkeimmästä säännöstä: "Ennen kuin kahvi jäähtyy..." Menneisyydessä voi viipyä ainoastaan niin kauan kuin kuppiin kaadettu kahvi on lämmintä.

Yksi lisäehdoista on, että menneisyydessä tavattavan henkilön täytyy olla ollut samassa kahvilassa hetkellä, johon siirrytään. Kyseessä on siis yhden huoneen tarina, eikä olekaan yllättävää, että tarina on saanut alkunsa kirjailija Toshikazu Kawaguchin kirjoittamasta näytelmästä. Tapahtumat kaikkine sisääntuloineen ja poistumisineen on helppo kuvitella näyttämöllä tapahtuviksi.

Ihminen tarvitsee aina väliin tällaisia hiukan satumaisia hyvän mielen tarinoita, millaiseksi kirjan voi kuvitella jo sen avausasetelman perusteella. Kun olen lukenut tarinoita tulevaisuuden teeseremonioista Becky Chambersin A Monk and Robot Book -sarjasta lienee ihan sopivaa lukea myös kahviseremonioista.

Alkuun minulla oli vaikeuksia tottua kirjan runsaasti toisteisuutta sisältävään tyyliin. En palannut takaisin tutkimaan liittyikö tuo ilmiö vain kirjan ensimmäiseen lukuun vai oliko ongelmassa kyse minun tavastani lukea, sillä myöhemmin asia ei minua enää vaivannut, vaikka tietyt seikat toistuivatkin. Alussa tuntui kuin jopa dialogi olisi juuttunut toistelemaan samoja asioita.

Kirjan tyyli on kahvilan ilmapiiriä ja kahvihetkiä kiireettömästi tunnelmoiva. Kahvilassa istumisen nautintoihin kuuluva muiden asiakkaiden vähäeleinen tarkkailu pääsee myös kunniaansa, ja lisäksi saadaan kahvitietoa ja hiukan myös perehdytystä japanilaiseen kulttuuriin ylipäätään. 

"Kahvilassa kahvi valmistettiin hyväntuoksuisista etiopialaisista kahvipavuista, joita nimitetään yleisesti mokaksi. Mokka on voimakkaan karvasta ja vaatii tottumista, joten jotkut kiertävät sen kaukaa, mutta Nagare halusi ehdottomasti tarjota kahvilassa vain mokkaa."

On arvattavissa, että kun ihminen haluaa palata menneisyyteensä syy siihen liittyy usein haluun korjata jotakin menneisyydessä tapahtunutta. Yksi ikävä menneisyydessä käyntiin liittyvä rajoite on kuitenkin, että käynti siellä ei voi muuttaa nykyisyyttä. Miten kahvilan aikamatkailevat asiakkaat tämän rajoituksen kanssa tulevat toimeen?

Riidoissa eronneet nuoret rakastavaiset, Altzheimerin tautiin sairastunut mies ja hänen vaimonsa... kahvilassa nähdään monenlaisia elämäntilanteita, mutta omistaja ja henkilökunta suhtautuvat kaikkiin hyvin kunnioittavasti, vaikka välillä kahvilan tapahtumat liittyvät omaankin elämään ja menevät syvälle omiinkin tunteisiin. Säännöt ovat kuitenkin kaikille samat.

Vaikka kahvilassa on vakituinen henkilökunta ja vakituista asiakaskuntaakin, kirjassa ei varsinaisesti ole päähenkilöä. Enemmänkin kyseessä on yhteisön kuvaus, tai itse kahvila salaisuuksineen on tarinan päähenkilö. Kirja on ensimmäinen osa sarjassa Kahvia ja aikamatkailua ja sarjan seuraavan osan nimi on lupaavasti Ennen kuin salaisuus paljastuu. Salaisuudeksi ensimmäisen osan jälkeen jäävät mm se, mistä kahvila on merkilliset voimansa saanut, niin kuin sekin, miksi valkoleninkinen nainen päivystää lähes kaiken aikaa kahvilassa.

Kustantaja kertoo kirjan takakannessa, että näytelmäkirjailija Kawaguchin ensimmäinen romaani on myynyt eri puolilla maailmaa jo yli miljoona kappaletta ja noussut BookTok-ilmiöksi. Koska maailmassa on erityisen suuri tarve lohdullisille kirjoille, jotka näyttävät ihmiset ja maailman lempeässä valossa - miksipä ei.

Markus Juslin kääntää suoraan japanista suomeksi. Hänellä on kyky olla korostamatta kulttuurieroja alkuperäistermein ja niiden selityksin; hän kääntää sujuvasti myös japanilaisesta kulttuurista suomalaiseen käyttämällä sopivia suomalaisia käsitteitä. Mietin lukiessani, että "pikkupyyhkeellä", jota useammatkin kirjan henkilöistä kantavat mukanaan ja käyttävät hien pyyhkimiseen kasvoiltaan Tokion helteessä, lienee jokin oma terminsä japanin kielessä. Jos niin, en kuitenkaan suomalaisena lukijana koe menettäneeni mitään, kun se jäi minulta kuulematta. Japanista kääntämisellä on omat erityishaasteensa, mutta on mukavaa, kun ei lukijana tarvitse olla kaikista niistä tietoinen.

Sanna-Reeta Meilahden kansi tavoittaa kirjaan sisältyvän rauhallisen ja odottavan tunnelman.
  

Muualla:
Ennen kuin kahvi jäähtyy. Kartanon kruunamaton lukija -blogi. 5. lokakuuta 2019. (Arvio kirjan englanninkielisestä painoksesta)
Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy. Lumiomena-blogi 5. helmikuuta 2024.


Helmet-lukuhaasteessa 2024 
kirja sopii kohtiin:
2. tehdään taikoja
13. tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu
17. ärsyttävä henkilöhahmo
20. pieni kustantamo
24. tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
31. vammainen henkilö (Altzheimer)
40. erittäin kuuma
41. syntyy lapsi
43. ei päähenkilöä
49. julkaistu 2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi