Miki Liukkonen: Vierastila

Maailmankaikkeus kielen päällä

Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Jussi Karjalainen.

Miki Liukkonen: Vierastila. 554 s. Jälkisanat Samuli Knuuti. Päällys Jussi Karjalainen. WSOY 2023.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Myös kirjoittaminen oli minulle ennen kaikkea yksinäisyyttä. Se yksinäisyys on koko maailman yksinäisyyttä, se tunkeutuu kaikkialle. Se on vino kommunikaation muoto, loppujen lopuksi. Yksinäisen yhteyttä yhteen laajaan yksinäisyyteen, erillisyyteen. Ilman tuota yksinäisyyttä ei nähdä mitään, tehdä mitään. Se on liikettä, paljasta läsnäoloa itsen kanssa. Kaipaan yksinäistä yhteyttä kuin jotain mannaa, kuin raikasta mineraalipitoista vettä, ja Ren oli minun yksinäisyyteni nuppineula laajan henkisen kartaston oleellisessa saarekkeessa."

Kirjailijalla on päähänpinttymä eräästä henkilöstä, Ren Dawnista, jonka elämää hän stalkkaa kiinteästi. Ren Dawnilla puolestaan on päähänpinttymä siitä, että hän on keksijä, vaikkei hän oikeastaan ole keksinyt mitään. Ainakin hän esittäytyy keksijänä. Tosin hän myös harkitsee, että voisi alkaa filosofiksikin.

Sitten on joukko muita henkilöitä, kuten erakoituneen Renin ystäviä, joita hän tapaa äärimmäisen harvoin; nainen, jonka nimeksi Ren muistaa Anne ja johon hän ihastuu ensimmäisillä, pieleen menevillä treffeillä. Ynnä muita tapahtumien edetessä eteen tulevia, itse asiassa toinen toistaan erikoisempia hahmoja.

Ren Dawn on äärimmäisen aistiherkkä ja kokee vaikeaksi ilmaista itseään sosiaalisissa tilanteissa. Ehkä siksi hän juo, vaikkei se muutakaan asioita helpommiksi. Opioidien väärinkäytöstä hän on luopunut, mutta hänellä on silti kotona kaapillinen päihdyttäviä reseptilääkkeitä, jotka hyväuskoinen lääkäri on hänelle kirjoittanut.

Tapahtumat ovat pitkään vaeltelua Renin omassa asunnossa tai ravintoloissa ilman että mitään erityistä oikein tapahtuu. Sitten yhtäkkiä tapahtuukin ihan liian kanssa ja kaikki asiat ovat solmussa. Ren joutuu pakenemaan poliisia ja lähtee seuraamaan Annea, joka on matkustanut Meksikoon. Meksikossa odottaa kuuma turistihelvetti...

Kyllä, tässä kirjassa on juoni. On myös Miki Liukkosen (1989-2023) pulppuavaa ja pulputtavaa kieltä ja maailmankaikkeudellinen pohdintoja, joilla ei ole alkua eikä loppua. On aistihavaintoja ja assosiaatioita niistä, ja aistiharhoja. Karrikoituja henkilöhahmoja ja vielä karrikoidumpia muiden henkilöhahmojen käsityksiä heistä. On kieltä, joka on suoraa runoa ja kieltä, joka on kaikkea muuta kuin runoa.

Vierastila on ensimmäinen kirja, jonka luen Liukkoselta. Se vastaa ja ei vastaa odotuksiani. Olen odottanut kielellistä ilottelua, josta Liukkonen on kuuluisa. Saan mitä odotan potenssiin jotakin. Liukkosen kielellinen rekisteri on uskomattoman laaja. Mutta jostain syystä olen odottanut myös kirjaa, jossa ei oikein tapahdu mitään. En olisi voinut olla enemmän väärässä.

Tapahtumat kääntyilevät ja kietoutuvat sykkyröille. Välillä, tai varsin usein, ollaan kuin narkomaanin painajaisissa - missä oikeastaan ainakin ajoittain ollaankin. Henkilötkin ovat kovin muuntautuvaisia, joten lukijan aika ei tule pitkäksi kärryillä pysymistä yrittäessä.

Kirja vaatii lukijalta toisaalta kärsivällisyyttä ja loputonta, mutta hetkellistä kiinnostusta mitattomaan määrään asioita, joita sivutaan. Hajuaistia ja mahdollisuutta kirjoittaa maailmanhistoria uudelleen tuoksujen näkökulmasta. Muitakin aisteja. Valkoisia tulppaaneja. Mielipiteiden moninaisuutta. Ajattelemista. Galileoa. Matematiikkaa. Kadunnimiä. Geometristen kuvioiden piirtämistä.

"-- kun tuntosarvet ovat kasvaneet tahattomasti otsaan, niistä ei enää pääse eroon, ja kaiken merkityksellisyys ja niin ollen merkityksettömyys ajaa kroonisen huimauksen, postiktaalisen hämmennyksen ja aistimusten sekasorron orjuuteen. Maailma ei ole aistimista varten. Maailma, elämä, on asia, jota tulee piileskellä koko ikänsä, jotta selviäisi vanhuuteen asti edes jossain määrin hourailuvapaana. Aniharva ajattelee siten kuin ajattelu yleensä määritellään. Yleensä ihmiset vain reagoivat. -- Ajatteleminen on luonnotonta ja vaarallista. Niin se on. Huonoksi suolistolle ja iholle ja läheisille. He katsovat sinua huolissaan jos istut vain ja saatana - ajattelet! Mikä tuota ihmismerimakkaraa oikein VAIVAA?"

Ehkä vielä kärsivällisyyttä ja henkistä uteliaisuutta enemmän kirja vaatii irti päästämistä. Luopumista siitä ajatuksesta, että romaani on jotakin, minkä lukija voi hallita. Tai, koska lukija kulkee kirjailijan jalanjäljissä, luopumista uskosta siihen, että kirjailija hallitsee romaaninsa maailman, haluaa hallita tai kykenee hallitsemaan. Pitäisikö käsittämättömässä maailmassa luoda käsitettäviä maailmoita? 

"Kaikki mielenkiintoinen tapahtuu pimennossa."

Kirjan kirjailijahahmon tapa olla vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa imeytymällä henkilöön ja hänen vanaveteensä niin immersiivisesti, että hän unohtaa täysin oman elämänsä, on käänteinen kuva lukijan odotuksista saada elää hetki kirjan henkilön elämää. Immersion harha on altis rikkoutumaan, ja kirjailija voi kääntää todellisuuden hetkessä ylösalaisin, ja kääntääkin.

Vierastila on moniaalle viittaavaa tekstiä. Se elää kirjallisuuden ja filosofian ilmanalassa ja hengittää molekyylejä muista teoksista. Vaikka kirjassa on luettelo lainauksista, luettelo ei ole turhantarkka, eikä asialla ehkä ole tämäntyyppisessä teoksessa niin suurta merkitystäkään. Eeva-Liisa Mannerin olisin kuitenkin itse lisännyt lainausluetteloon.

Kirjan kieli - vaikkei niinkään sen maailma - ilahduttaa minua suunnattomasti. Vasta Liukkosta lukiessani tunnen todella ymmärtäväni, mitä sanonta "elävä kieli" tarkoittaa. Se on kuin katselisi kasvien kasvua ja kukkaan puhkeamista tuhatkertaisesti nopeutettuna: hypnoottisen lumoavaa. Kaikki ilo sinänsä synkässä maailmassa pakkautuu Liukkosen tekstissä kieleen ja sen ilmaisuvoimaisuuteen, ja se on samanaikaisesti sekä riemastuttavaa että surullista.

Surun tunnetta minun oli vaikea välttää lukiessani, ajatellessani millaisia kirjoja Liukkonen olisi vielä voinut kirjoittaa. Kustannustoimittaja Samuli Knuutin jälkisanoissa avataan kirjan kustannustoimittamisen prosessia mielenkiintoisella tavalla. Samalla Knuuti toteaa, että Liukkonen ennätti saada kirjan täysin valmiiksi ennen kuolemaansa.

Jussi Karjalaisen upea kansi osuu ytimeen taas kerran, galaktisiin luomisen ja tuhoutumisen näkymiin.

Näinkin myöhäinen kirjan lukeminen sen ilmestymisen ja Finlandia-ehdokkuuden jälkeen suo tilaisuuden tarkastella myös kirjan vastaanottoa. Ei ole kovin yllättävää, että se on kahtiajakautunutta. On niitä, jotka eivät voi kirjaa sietää, kuten Suomen Kuvalehdessä kirjoittava Silvia Hosseini, jonka mielestä "Vierastila on täynnä epäkypsää länkytystä" ja "vitsi kääntyy surulliseksi", kun "Vierastila infantilisoi elämän tyhjyyden": "Metafiktion ja kaksoisolentoteeman kautta viritellään siis tutkielmaa kirjailijan ja henkilöhahmon suhteesta tai minuuden hajoamisesta. Lopputulosta voisi kuvata infantiiliksi, turboahdetuksi versioksi Paul Austerin tyylikkäästä New York -trilogiasta (1985–1986)." 

Hosseini tulkitsee kirjan henkilöiden lausahdukset Liukkosen mielipiteinä ja reagoi erityisesti identiteettipolitiikan kommentointiin replikoinnissa. Itse tulkitsen lapselliset misogynian ja erilaisuuden pelon ilmentymät osana ärsyttävyyteen pyrkimistä kirjan henkilökuvissa - missä onkin onnistuttu enemmän kuin hyvin. Niin hyvin, että saatan käyttää kirjaa ihan täysosumana tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa kohtaan Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo.

Anna Hollingsworth Kulttuuritoimituksessa puolestaan ihastelee tekstin maksimaalisuutta ja sitä, kuinka kirja "yllättää jatkuvasti absurdiudessaan uutta kieltä luovilla kuvauksillaan" ja "Huumori syntyy paljolti hahmojen maailmankuvan kyynisyydestä ja jopa julmuudesta tavanomaista ihmisyyttä kohtaan sekä tästä kumpuavista, nokkelasti kielellistetyistä huomioista". 

Anna-lehden Minna Juti puolestaan lukee kirjan avainosuudeksi sen kirjailijahahmon Telin monologin, jossa hän puhuu aistiherkkyydestään ja siitä, ettei hänen sanottavansa koskaan tavoita ihmisiä. "Päähenkilö sanoo kadehtivansa Touretten oireyhtymästä kärsiviä. ”Touretten-syndroomaiset ovat tämän maailman kuninkaallisia. He puhuvat mitä sattuu ja saavat sen vielä anteeksi!” Houreissa saavat kyytiä myös Black Lives Matter -liike, lesbot, rumat naiset ja kehopositiiviset. Ehkä kaikki selittyy sanoilla nurkkaan ajetuista eläimistä: ”Perääntyminen ei hyödytä enää mitään. Ainoa keino edetä, on hyökätä vastaan.”

Bloggaajien puolella Tainan ja Tommin aarrearkun Taina ei pysty näkemään teoksessa huumoria, vaikka sitä on humoristisena markkinoitu. Bloggaajan mielestä teoksessa on enemmänkin kyse "synkästä goottilaisesta yöstä". Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjakin toteaa, että "Huumori, jos sitä pilkahtaa, on lähes läpitunkemattoman mustaa." 

Monella arvioijalla on vaikeuksia erottaa romaania sen tekijästä, mikä on hyvin ymmärrettävää teoksen traagisen taustan vuoksi. Liukkonen on myös kirjoittanut itsensä mukaan romaanin kirjailijahahmoon ja metafiktiotasoon sillä tavoin, että se suorastaan vaatii tulkitsemaan kirjaa osittain tälläkin tavoin.

Huumorin puuttumisesta olen eri mieltä - Samuel Beckettkin on minusta eräänlainen humoristi.

Muualla:

Silvia Hosseini: Vitsi kääntyy surulliseksi. Suomen Kuvalehti 2.3.2023

Anna Hollingsworth: Vierastila luo oman epäloogisuutensa ja hurmaa absurdiudessaan. Kulttuuritoimitus 24.10.2023

Minna Juti: Miki Liukkonen kirjoitti viimeiseksi jääneeseen Vierastila-romaaniinsa kohdan, jota ei voi lukea itkemättä. Anna 17.9.2023

Miki Liukkosen tuskaisa testamentti. Tainan ja Tommin aarrearkku.

Miki Liukkonen: Vierastila. Kulttuuri kukoistaa 3. marraskuuta 2023.

Helmet-lukuhaasteessa

kirja sopii kohtiin:

7. rakastutaan

9. joku karkaa

17. ärsyttävä henkilöhahmo

24. tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (suurimmaksi osaksi Helsinkiin)

29. valehdellaan

32. kirjoitettu kielellä, jolla alle 10 milj. puhujaa

40. erittäin kuuma