Siirry pääsisältöön

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Kansi: Anna Makkonen. Äänikirjan lukija: Elsa Saisio.



"En ole varma siitä, mitä suuri rakkaus on. Mutta ehkä se on sitä, että haluaa tarttua toisen käteen, vaikka se ei olisi enää lämmin."

Anna-Maria Eilittän esikoisromaani Kun olen poissa liikkui sillä huokoisella ja hengittävällä vyöhykkeellä, jolla elämä ja kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Niin tekee myös hänen toinen romaaninsa. Silti kirjailija ei millään muotoa toista itseään.

Romaani on kolmen ihmisen kertomus elämästään ja läheisistään. Heidän tarinansa risteävät kaiken aikaa, sillä he ovat puolisot Vuokko ja Eino sekä heidän tyttärensä Lotta. Vuokko ja Eino ovat jo yli kahdeksankymppisiä ja heidän elämänsä pohjoisessa on rauhallista, pienten, mutta heidän merkityksellisiksi havaitsemiensa hetkien täyttämää. Lotan elämä miehensä ja kahden lapsensa kanssa Helsingissä taas täyttyy kilpailusta ja suorittamisesta. Kumpikin puolisoista on ekonomi ja työskentelee meklarina. Varallisuus ja ylellisyys elämässä lisääntyy kaiken aikaa, mutta niin lisääntyy myös henkinen pahoinvointi.

Tärkeä henkilö kirjassa on Valo, Einon ja Vuokon ystäväpariskunnan leskeksi jäänyt mies, jolla on kyky levittää iloa ympärilleen. Valolla on nuoruudesta saakka ollut suuri merkitys sekä Einolle että Vuokolle, kummallekin omalla tavallaan ja niin, ettei asiaa oikeastaan koskaan ole ääneen sanottu. Näiden kolmen ystävyksen välisten suhteiden hienovaraisesti virittynyt, lämmin kuvaus muodostui minulle kuin kirjan sydämeksi, hyviksi hetkiksi, jotka kannattelivat paitsi kirjan henkilöitä, myös lukijaa. Dialogin pohjoisen murre luo omaa leppoisaa tunnelmaansa.

Lotan avioliitto rakoilee ja suhde vanhempiinsa on kireä ja häpeilevä. Lapset potevat aikuisen ikävää ja viihtyvät isovanhempiensa seurassa. 
"Muistoni eletystä elämästä tulevat, ja alan tarjoilla Almalle hapertuneita katkelmia vuosikymmenten takaa. Kirkkaita, nopeita välähdyksiä, hetkiä, joiden joskus todellakin uskoin vain jatkuvan. Noin vain karheatukkainen tyttö edessäni on pieni Lotta, joka on jo laittanut paistinpannun levylle lämpenemään, ottanut punakuorisen pallojuuston esille ja kutsunut minut keittiöön."
Vuokon, Einon ja Valon heikkenevä terveys saa lisärasitteekseen koronan ilmaantumisen ja eristäytymisen, ja elämään kerääntyy yhä enemmän tummia sävyjä. Kirjan nimi kuvaa hyvin sitä enteilevää, surumielistä, muistelevaa, mutta kuitenkin elämää ylistävää tunnelmaa, joka ystävysten mielet yhä enenevässä määrin valtaa. 

Toisiinsa kiertyvistä näkökulmista muodostuu kudelma, jonka keskikuviona on Valo, kuin aurinko. Myös Lotalle ja hänen perheelleen. Kaikessa kielellisessä kauneudessaan, eheydessään ja alleviivaamattomassa viisaudessaan romaani on kuin lempeä Nocturno, hämäräinen yölaulu. 

Kustannustoimittajana työskentelevän Eilittän tapa kertoa on hieno esimerkki siitä, ettei kirjan tarvitse olla tuhatsivuinen sisältääkseen elämän ja kuoleman kirjon kaikessa kauneudessaan ja riipaisevuudessaan. Tarvitsee pysähtyä ja oivaltaa. 

Kirjan tunnelma viipyilee mielessä vielä pitkään lukemisen päätyttyäkin - pettämätön hyvän kirjan merkki. Ja toivo, jonka kirja onnistuu kutsumaan esiin, kuin valon pimeästä.

Elsa Saisiosta on jo muutamien kirjojen perusteella tullut yksi suosikkilukijoistani. Hänen eläytymisensä kirjassa puhuviin kolmeen eri henkilöön on nautittavaa kuunneltavaa, eikä vähiten murteen ansiosta.

Tunnemallisen kansikuvan tekijä on Anna Makkonen. 
"Istahdan hänen viereensä ja taitan puolet korvapuustista. Kahvi maistuu tässä laiturilla, ja kalalokkien huuto on kuin paraskin konsertti. Minä en ole synkkyyteen taipuvainen mies vaan pikemminkin tyytyväisyyteen kallellaan, mutta tämä hetki on jo yltäkylläisyyttä."

 

Yhdellä lauseella: Hetket valaisevat.

Muualla: 




Helmet-lukuhaasteessa 2022 
kirja sijoittuu minulla kohtaan
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

Voisin sijoittaa kirjan myös ainakin näihin kohtiin:
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
18. Kirjan on kirjoittanut (kustannus)toimittaja
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi