Siirry pääsisältöön

Ohi - Kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä

 



Ohi - Kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä. Toim. Carmen Baltzar ja Aurora Lemma. Kirjoittajat: Niillas Holmberg, Maryan Abdulkarim, Teo Ala-Ruona, Saara Hannus, Warda Ahmed, Laura Eklund-Nhaga, Ndéla Faye, Maija Butters, Olga Palo, Iida Sofia Hirvonen. WSOY 2022. 212 s. 

Ihminen, joka saa antaa eteenpäin, ei väistele Tuonen katsetta.

          (Niillas Holmberg)   

Kauniit kesäpäivät ja -yöt ovat vaihteeksi kuluneet enemmän luonnosta kuin kirjoista nauttien viime viikkoina. Kesken ollut esseekokoelma on silti ollut hyvää seuraa, sillä siitä on voinut lukea esseen silloin, toisen tällöin, kiirehtimättä. Mikä opettaisi enemmän kiireetöntä elämästä nautiskelua kuin kuoleman ajatteleminen?

Huomaan kaivanneeni senkaltaista pohdiskelua, mitä toimittajien Carmen Baltzarin ja Aurora Lemman kutsumat, eri elämänaloja edustavat kirjoittajat tässä kirjassa harjoittavat. Kuoleman yhteisölliset ja yhteiskunnalliset merkitykset voivat olla yhtä moninaisia kuin ne yksilölliset merkityksetkin, joita kaunokirjallisuus usein pystyy parhaiten kuvaamaan.

Pidän kirjan nimestä ja siihen valitusta lähestymistavasta, joka saartaa kuolemaa ilmiönä eri puolilta ja erilaisin kuvailevin välinein, joille on yhteistä kirjoittajan henkilökohtaisen position vahva ja rehellinen esille tuominen. 

Kirjailija ja muusikko Niillas Holmberg kirjoittaa siitä, mitä kaikkea korvaamatonta menetetään, kun saamelaisyhteisön vanhimmat tänä päivänä kuolevat. Hän kertoo myös omasta asemastaan taiteilija-kalastajana, jonka tulee hallita sekä etelän että pohjoisen kieli ja kulttuuri voidakseen tulla kuulluksi. Mutta tunteeko maa enää tällaisen ritarinsa ääntä, hän kysyy.

Kulttuuriantropologi ja kuolematutkija Maija Butters kirjoittaa nykyisestä antroposeenin aikakaudesta eli ihmisen muovaaman geologian aikakaudesta, kuoleman aikakautena. Mikä yhteys ihmisen ikuisen elämän illuusiolla on maailmamme tuhoutumiseen? Kuoleman äärimmäinen ilmentymä on joukkosukupuutto. Posthumanistinen tutkimusote on vastaisku uusliberalistiselle jatkuvan kasvun eetokselle. Ihmiskeskeisyydestä siirrytään kohti kaiken elollisen - Zoen - kunnioitusta. Tällaisessa tarkastelussa todellisuuden kompleksisuus ja elämän ja kuoleman keskinäinen riippuvuus korostuvat, eikä tämä suinkaan ole ihmiskunnalle uusi todellisuuden tarkastelun tapa. Esim. luonnonuskonnot ja buddhalaisuus ja taolaisuus ovat nähneet maailman näin jo aiemmin.

Kirjailija ja toimittaja Maryan Abdilkarim miettii eri kulttuurien kuolemaan liittyvien rituaalien merkitystä vastuun näkökulmasta. Elävien vastuu kuolleista on hänen islamilaisen uskonsa mukaan heidän muistonsa elossa pitäminen.

Warda Ahmed, sarjakuvantekijä ja opettaja, varustautuu matkalle Repeämän tuolle puolen, haastattelemalla niitä, jotka ovat käyneet toisella puolella ja käymällä läpi omia pelkojaan. Hänen fiktiivinen matkansa kuitenkin katkeaa siihen, ettei hän saa lippua matkaansa varten, koska ei ole tarpeeksi käsitellyt omaa suruaan.

Aktivisti, näyttelijä, runoilija ja käsikirjoittaja Laura Eklund Nhaga opiskelee sosiologiaa Iso-Britanniassa erikoisalanaan rotu ja globaali politiikka. Hän tarkastelee esseessään narratiiveja mustasta elämästä ja kuolemasta. Kärsimyksiin ja passiivisuuteen luodun mustan ruumiin narratiivia. Miksi juuri George Lloydin kohdalla mustat elämät alkoivat merkitä valkoisille, mutta eivät sitä ennen eikä sen jälkeen? Antirasismi ei voi olla vain pahimpien rasismin ilmentymien puuttumista, vaan aktiivista rasismia ylläpitävien arvojen ja valtarakenteiden purkamista.
Tarkoitus ei voi olla vain se, että kuolema loppuisi, vaan myös, että elämä alkaisi.

Toimittaja, kirjailija Ndéla Faye kirjoittaa kuolemaan liittyvästä traumasta:

Trauma ei aina saa alkujaan katastrofaalisen järisyttävästä tilanteesta, sodasta, onnettomuudesta tai pakolaisleiriltä. Joskus se hivuttautuu elämäämme miltei huomaamattomasti. Sen hento ote kietoutuu ympärillemme kuin hiuksenhieno hämähäkinseitti ja vetää meidät mukanaan omaan koteloonsa, joka punoutuu osaksi elämäämme ja pitää meitä vankinaan.

Traumat saavat aikaan sekä psyykkistä että fyysistä kipua, ne muuttavat traumatisoituneen hermoratoja ja saavat aikaan stressihormonin pysyvää erittymistä traumatisoituneen kehossa. Traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle niin kauan, että joku on valmis rikkomaan niiden kuoren ja päästämään ulos niihin hautautuneet asiat. Eniten traumojen jäljille on mahdollista tehdä jotakin omien pimeimpien puoliensa parissa työskentelemällä.

Taiteilija ja kuraattori Saara Hannus puolestaan pohtii addiktioita sisäisen tyhjyyden täyttäjinä. Hän jäljittää sisäisen tyhjyyden tunteen haluun löytää pääsy pois itsestä, perustavanlaatuiseen vajavuuden tunteeseen, jossa itse on koko ajan kuin ilman toista puoliskoaan, kaksonen toista, kehittymättä jäänyttä kaksosta, tai platonilaisittain Zeuksen kahtia halkaisemat ihmispuoliskot rakastettuaan.

Esitystaiteilija Teo Ala-Ruoma käsittelee kuolemaa taakse jätettyihin sukupuoli-identiteettiä määrittäneisiin elementteihin liittyvänä asiana transitiossa eli transihmisen sukupuolen korjaus- ja vahvistamisprosessissa. Kuolemasta tulee siirtymä, alku ja uudelleen muovautuminen, ei loppu. Taakse jääneistä, kuolleista minuuden osista syntyy kummitus, joka edelleen silloin tällöin näyttäytyy, syntyneenä yhteiskunnallisen sosiaalisen järjestyksen ja biopoliittisen väkivallan aikaansaamista traumoista. 
Queerien on pakko antautua luopumiselle ja kuolemalle. Lapsi on cis-heteronormista käsin katsottuna kuoleman vastakohta. Syntymä ja lapsi ovat uuden alku ja lupaus tulevaisuudesta. --- Transihmisen menneisyyden kuolema on syntymä, joka ei ole lisääntymisfuturismin mukainen, mutta uutta elämää synnyttävä yhtä kaikki. Tahdon pitää omasta transruumiistani yhtä hyvää huolta kuin pitäisin vastasyntyneestä vauvasta.

Lääketieteen lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja Aurora Lemma on kirjan toinen toimittaja. Hänelle Lasaruksen tarina edustaa ihmisen kuolemattomuuden toivolle luotua porsaanreikää. Onko kuolemasta mahdollista palata?

Kirjailija, käsikirjoittaja ja teatterintekijä Olga Palo tutkii seksin ja kuoleman liittoa. Eufemismissa la petite mort, pieni kuolema, tabu korvataan toisella. Michel Foucault'n mukaan todellinen tabu tässä ilmaisussa on kuolema. Mutta entä jos kyse onkin siitä, että kuolema on orgasmin kaltainen, orgasmi antaa meille esimakua kuolemasta?

Dokumenteristi ja kirjan toinen toimittaja Carmen Baltzar esittelee riemastuttavasti erilaisia kuolleita: elävä kuollut, pystyyn kuollut, kuollut varis, hetki sitten kuollut, saappaat jalassa kuollut, kuolleena syntynyt, kuolemaan syntynyt...

Yksin kuollut on sellainen, että hän on itsessään kaikkien ihmisten pahin pelko, eikä häntä siksi pelota mikään. Hän on yksin yksinäisten taivaassa ja puhuu siellä itsekseen.

Toimittaja ja kirjailija Iida Sofia Hirvonen tutkii "toiseuden ja yön maailmassa" operoivia vampyyreita, joiden todellisuus muistuttaa vampyyritarinoiden syntyaikojen seksuaalivähemmistöjen todellisuutta. Puoliksi elävinä, puoliksi kuolleina vampyyrit houkuttavat ja luovat muotivirtauksia myös nykyhetken somessa.

Yhdellä lauseella: Elävästi kuolemasta.

Muualla:  

Joukon kirjablogi


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sijoittuu minulla kohtaan

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

Lisäksi se sopii ainakin kohtiin

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja (osittain)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu 2022

ja annan toisen lukuhaasteeseen osallistuvan suosituksen kohtaan 27.


 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie