Siirry pääsisältöön

Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke

Kuva: Ellen Karhulampi

Susinukke Kosola (Daniil Kozlov): Turkoosi vyöhyke. Tutkielma yksinäisyyden väriopista. Runoelma. Sammakko 2021. 207 s. Ulkoasu: Riikka Majanen. Taitto: Daniil Kozlov.

se on turkoosi, mutta suurimmaksi osaksi muuta / katsot kissoja / katsot kissoja ja itket / jäätelö valuu sormiasi pitkin / hän todella on kuollut / astunut ajasta väriin
Leningradista / Pietarista kotoisin oleva Daniil Kozlov käyttää kirjailijanimeä Susinukke Kosola. Turkoosi vyöhyke on hänen viides kirjansa. Hänen tuotantonsa on ollut varsin kokeellista ja sitä on aikaisemmin julkaissut hänen perustamansa Kolera-kollektiivi. Kustannusosakeyhtiö Sammakon julkaisema Turkoosi vyöhyke sai viime vuonna useita palkintoehdokkuuksia ja Kirjailijaliiton Eeva-Liisa Mannerin runopalkinnon sekä Nihil Interitin vuoden 2021 runoteospalkinnon.

Kosolan runoissa ollaan terävien ja ruostuneiden esineiden ja ilmiöiden maailmassa, tavaraestetiikan nurjalla puolella, "maatumassa maailmantalouden varjoaineeksi". Siellä sinnittelevät runojen minä ja sinä, toisilleen puhuen ja toisiaan hapuillen, turkoosin vyöhykkeen hapettuessa hiljalleen kupariin.
Muistan vielä kun ajattelin turkoosin olevan / meren eikä kuparin sävy 
Turkoosi on muodonmuutos, jossa elementit imeytyvät toisiinsa: metalli ja happi, rakastavaiset, keskustelijat, tai kuolleet ja elävät. Se, mitä sanotaan ja mitä ei saada sanotuksi ja sekin, mikä on olemassa ilman kenenkään pyrintöjä kuin taivas. Turkoosin metamorfoosi tuottaa uusia merkityksiä.

Turkoosi väri on kirjassa läsnä myös konkreettisesti turkoosinvärisinä teksteinä, jotka tuovat esiin vaihtoehtoisia merkityksiä ja runojen sinän puhetta, sekä yksinkertaisina kuva-aiheina, jotka näyttävät esimerkiksi auringonpimennyksen vaiheita  kirjaa selatessa.

Kirjassa on korjausten ja vaihtoehtoisten merkitysten lisäksi myös alaviitteiden taso, jossa kirjoittaja avaa - tai hämärtää - tekstin merkityksiä lisähuomautuksillaan. Sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti joissakin runoissa etenevä teksti saattaa muuttua lopulta nelikentäksi tai runojen minä selkeyttää olemisensa tilaa Boolen logiikan toisiaan leikkaavin ympyröin. Lupaahan kirjan alaotsikkokin kyseessä olevan tutkielma.

Mitkään käytetyt ilmaisukeinot eivät sinällään ole runoudessa uusia, silti vaikutelma on kokeileva, uutta etsivä ja tuore.

Runojen puhe on rytmiltään luonnollista, ilmavaa ja kuin vuoropuheluun kutsuvaa. Ihmisen ja maailmankaikkeuden, luonnon ja urbaanin vuoropuhelussa on surullinen sointi, kuin yritys retkeillä metsässä rekka-aseman takana. Ihmisen teoista vapaa tila maailmassa kapenee, sitä ei ole enää olemassa, ja samalla ihminen on yhä vähemmän ihminen.
Kaikki mikä tulee eläimelle luonnostaan / tulee ihmiselle unessa

Tekstit ottavat kantaa sekä ekologisesti että yhteiskunnallisesti. Runot ovat paljolti kertovia, niissä näyttäytyy tuskaisen ulkopuolinen, elämän reuna-alueille hätyytetty maailma - huoneita, joiden ainoat kalusteet ovat patja ja lautanen - jonka sietäminen vaatii kivun turruttamista kaikella, millä se vain käy päinsä. Runon sinä on haavoitettu eikä kotonaan missään muualla kuin yrityksessään tehdä oikein ja osoittaa lempeyttä muita eläviä olentoja kohtaan. Ajoittain vaikuttaa kuin runojen minä pystyisi tarkastelemaan omaa tuskaansa vain toisen tuskassa. 

Merkkaat auringonpimennyksen seinäkalenteriisi / kaksi muistotilaisuutta, töiden alku ja tämä / siinä kaikki vuotesi merkinnät

Tutkielma yksinäisyydestä osoittautuu olevan enemmän tutkielma ymmärtämisen ja kohtaamisen vaillinaisuudesta ja siinä koetusta poissaolosta. Yksinäisyys ei ole absoluuttista, ihminen on kesken ja keskeneräisyyteen sisältyy mahdollisuuksia. 
Ihminen lisääntyy tulemalla nähdyksi / kuinka monta sinua muissa onkaan /--/ tunnustan: / taidan muistaa sinusta vain sen / mitä löydän itsestäni / mutta siinä on turkoosi hohde

Riikka Majasen kansi kuvaa erinomaisesti kirjan rosoista elämänkarttaa. Valitettavasti kansipaperin toiselle puolelle (näin olen lukenut) painettu manifesti ei välity kirjaston kirjan lainaajalle kirjan muovituksen vuoksi.

Yhdellä lauseella: Turkoosi muuttaa kaiken.

Muissa blogeissa:

Kirjakko ruispellossa

Tuijata


Susinukke Kosolan haastattelu Tanssiva karhu -palkintoehdokkuuden yhteydessä


Helmet-lukuhaasteessa 2022 tämä kirja voisi sijoittua seuraaviin kohtiin:

7. Kirja kertoo ystävyydestä

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva (minä suosittelen!)

31. Kirjassa on jotain sinulle* tärkeää (*minulle)

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi