Siirry pääsisältöön

Pierre Lemaitre: Kyykäärme


Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Alkuteos Le serpent majuscule, 2021) Minerva 2022. Suomentaja: Kaila Holma. 286 s. Kannen kuva: iStock ja Shutterstock. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy.


Vauhtia tai vaarallista menoa ja veritöitä ei ainakaan puutu Pierre Lemaitren hirtehisestä romaanista. Jos on ammatiltaan palkkamurhaaja, eläkkeelle jäämistä edeltävä aika saattaa osoittautua hankalaksi. Ainakin, mikäli kognitiiviset kyvyt uhkaavat jo heiketä merkittävästi. Näin käy kirjan päähenkilölle, 63-vuotiaalle Mathilde Perrinille, jonka uran loppuaikaa unohtelut, väärinkäsitykset ja virheelliset tulkinnat alkavat leimata siinä määrin, että työnantaja alkaa pohtia hänestä eroon pääsemistä. Päätös ei ole ihan helppo kolmenkymmenen moitteettoman uravuoden jälkeen.

Lemaitre kertoo kirjan alkusanoissa kirjoittaneensa kirjan jo 80-luvun puolivälissä. Se jäi kuitenkin tuolloin pöytälaatikkoon, ja hän palasi siihen vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, tajutessaan jättäneensä jännärien kirjoittamisen hyvästeittä. Kyykäärme on siis Lemaitren hyvästit jännitysgenrelle. 

Kirjailija kertoo tehneensä kirjaan lähinnä stilisointitasoisia muutoksia, mutta jättäneensä kirjan rakenteen koskemattomaksi. Nykyisin hän olisi kirjoittanut kirjan toisin. Millähän tavoin, mietiskelin lukiessani. 

Rakenne on melko yksinkertainen ja dekkareille tyypillinen. Tarina etenee aikajärjestyksessä ja näkökulma vaihtelee henkilöstä toiseen. Mikäli kirjassa olisi vaikkapa sekoitettu aikatasoja, tuloksena olisi ollutkin tosiaan ihan toisenlainen kokemus.

"Tarina sijoittuu vuoteen 1985, siis puhelinkoppien ja tiekarttojen huolettomaan aikaan, jolloin kirjoittajan ei tarvinnut pelätä sitä, että kännykät, GPS-paikannus, sosiaalinen media, valvontakamerat, äänentunnistus, dna-testit, digitalisoidut keskusarkistot ynnä muut ajaisivat juonen umpikujaan."

Mm. noista tekijän sitaatissa mainitsemista syistä tätä Lemaitren ensimmäiseksi kirjoittamaa romaania leimaa hienoinen menneiden aikojen nostalginen hehku. Sellainen, joka syntyy esimerkiksi siitä, että pikkutarkkakin lukija voi täysin luottaa aikakaudelle tunnusomaisten yksityiskohtien olevan oikein. Ei silti, että lukija ennättäisi noista asioista kovin paljoa nautiskella kirjan kovassa menossa. Käännöksen suomen kielessä sen sijaan on ajoittain huomauttamista.

En ole lukenut Lemaitren aikaisempia jännäreitä, joten en osaa sanoa, missä määrin Kyykäärme poikkeaa niistä. Romaanissa on satiiris-parodinen sävy kautta linjan ja sellaisena se osui minun huumorintajuuni herkullisella tavalla. Tunnustan kyllä kirjan alussa miettineeni sen lukemisen lopettamista, koska se tuntui liian veriseltä. (Ei olisi pitänyt olla yllätys, jos on vaikka vain vilkaissut kirjan kantta - myönnetään.) Juuri kirjan musta huumori kuitenkin veti mukanaan.

Olen viime aikoina lukenut useammankin muistia pohdiskelevan kirjan. Tämä kirja asettautuu teeman synkkään päätyyn, joskin se, yllättävänä bonuksena, myös säteilee myötätuntoa ja kunnioitusta muistisairauksista kärsiviä kohtaan. Siitäkin huolimatta, että päähenkilö, ihmisvihaa poteva Mathilde tappavine kiukunpuuskineen, ei varsinaisesti ole niitä henkilöitä, joihin lukija kokee kiintyvänsä. 

"Hän tuntee kaikki Pariisin sillat, eikä sellaista siltaa löydykään, jolta hän ei olisi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana hankkiutunut yhdestä jos toisestakin pistoolista tai revolverista eroon. Myös pienemmillä paikkakunnilla suoritettavien tehtävien aseet hän on hävittänyt samalla tavalla, minkä hän on jättänyt kertomatta Henrille. Siitä on tullut ikään kuin pakkomielle. Nainen hymyilee pää keikkuen. Hupsut päähänpistot saavat hänet heltymään ja miltei ylpistymään. Hän on viitannut kintaalla yleisohjeelle, jonka mukaan aseesta on hankkiuduttava eroon pikimmiten, ja tuonut myös muualla maassa käytetyt aseet Pariisiin. Viskatakseen ne Seineen. Se näet tuottaa onnea!" 

Yhdellä lauseella: Huonosta muistista kärsii koko ruumis.

Muualla:

Kirja vieköön! -blogi


Helmet-lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (osittain Ranskan vastarintaliikkeeseen)

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

34. Kirjan nimessä on luontosana

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022




 



Kommentit

  1. Minustakin tämä oli mainio. Kommentoin sinulle jo muualla, että Alex on Lemaitren dekkareista hurjin ja väkivaltaisin. Se oli ensimmäinen häneltä lukemani ja sen jälkeen olen lukenut kaikki suomennetut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos kommenteistasi. Ehkä vielä luen häneltä jotain muutakin, mutta sieltä vähiten väkivaltaisesta päästä. Täytyy sanoa, että tämä kirja kyllä täytti kirjailijan sille antaman tarkoituksen mainiolla tavalla - jäähyväisinä dekkarigenrelle siis. Parodia puree, mutta teoksessa on myös sitä syvempi taso. Näin ainakin kuvittelen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...