Siirry pääsisältöön

Pierre Lemaitre: Kyykäärme


Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Alkuteos Le serpent majuscule, 2021) Minerva 2022. Suomentaja: Kaila Holma. 286 s. Kannen kuva: iStock ja Shutterstock. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy.


Vauhtia tai vaarallista menoa ja veritöitä ei ainakaan puutu Pierre Lemaitren hirtehisestä romaanista. Jos on ammatiltaan palkkamurhaaja, eläkkeelle jäämistä edeltävä aika saattaa osoittautua hankalaksi. Ainakin, mikäli kognitiiviset kyvyt uhkaavat jo heiketä merkittävästi. Näin käy kirjan päähenkilölle, 63-vuotiaalle Mathilde Perrinille, jonka uran loppuaikaa unohtelut, väärinkäsitykset ja virheelliset tulkinnat alkavat leimata siinä määrin, että työnantaja alkaa pohtia hänestä eroon pääsemistä. Päätös ei ole ihan helppo kolmenkymmenen moitteettoman uravuoden jälkeen.

Lemaitre kertoo kirjan alkusanoissa kirjoittaneensa kirjan jo 80-luvun puolivälissä. Se jäi kuitenkin tuolloin pöytälaatikkoon, ja hän palasi siihen vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, tajutessaan jättäneensä jännärien kirjoittamisen hyvästeittä. Kyykäärme on siis Lemaitren hyvästit jännitysgenrelle. 

Kirjailija kertoo tehneensä kirjaan lähinnä stilisointitasoisia muutoksia, mutta jättäneensä kirjan rakenteen koskemattomaksi. Nykyisin hän olisi kirjoittanut kirjan toisin. Millähän tavoin, mietiskelin lukiessani. 

Rakenne on melko yksinkertainen ja dekkareille tyypillinen. Tarina etenee aikajärjestyksessä ja näkökulma vaihtelee henkilöstä toiseen. Mikäli kirjassa olisi vaikkapa sekoitettu aikatasoja, tuloksena olisi ollutkin tosiaan ihan toisenlainen kokemus.

"Tarina sijoittuu vuoteen 1985, siis puhelinkoppien ja tiekarttojen huolettomaan aikaan, jolloin kirjoittajan ei tarvinnut pelätä sitä, että kännykät, GPS-paikannus, sosiaalinen media, valvontakamerat, äänentunnistus, dna-testit, digitalisoidut keskusarkistot ynnä muut ajaisivat juonen umpikujaan."

Mm. noista tekijän sitaatissa mainitsemista syistä tätä Lemaitren ensimmäiseksi kirjoittamaa romaania leimaa hienoinen menneiden aikojen nostalginen hehku. Sellainen, joka syntyy esimerkiksi siitä, että pikkutarkkakin lukija voi täysin luottaa aikakaudelle tunnusomaisten yksityiskohtien olevan oikein. Ei silti, että lukija ennättäisi noista asioista kovin paljoa nautiskella kirjan kovassa menossa. Käännöksen suomen kielessä sen sijaan on ajoittain huomauttamista.

En ole lukenut Lemaitren aikaisempia jännäreitä, joten en osaa sanoa, missä määrin Kyykäärme poikkeaa niistä. Romaanissa on satiiris-parodinen sävy kautta linjan ja sellaisena se osui minun huumorintajuuni herkullisella tavalla. Tunnustan kyllä kirjan alussa miettineeni sen lukemisen lopettamista, koska se tuntui liian veriseltä. (Ei olisi pitänyt olla yllätys, jos on vaikka vain vilkaissut kirjan kantta - myönnetään.) Juuri kirjan musta huumori kuitenkin veti mukanaan.

Olen viime aikoina lukenut useammankin muistia pohdiskelevan kirjan. Tämä kirja asettautuu teeman synkkään päätyyn, joskin se, yllättävänä bonuksena, myös säteilee myötätuntoa ja kunnioitusta muistisairauksista kärsiviä kohtaan. Siitäkin huolimatta, että päähenkilö, ihmisvihaa poteva Mathilde tappavine kiukunpuuskineen, ei varsinaisesti ole niitä henkilöitä, joihin lukija kokee kiintyvänsä. 

"Hän tuntee kaikki Pariisin sillat, eikä sellaista siltaa löydykään, jolta hän ei olisi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana hankkiutunut yhdestä jos toisestakin pistoolista tai revolverista eroon. Myös pienemmillä paikkakunnilla suoritettavien tehtävien aseet hän on hävittänyt samalla tavalla, minkä hän on jättänyt kertomatta Henrille. Siitä on tullut ikään kuin pakkomielle. Nainen hymyilee pää keikkuen. Hupsut päähänpistot saavat hänet heltymään ja miltei ylpistymään. Hän on viitannut kintaalla yleisohjeelle, jonka mukaan aseesta on hankkiuduttava eroon pikimmiten, ja tuonut myös muualla maassa käytetyt aseet Pariisiin. Viskatakseen ne Seineen. Se näet tuottaa onnea!" 

Yhdellä lauseella: Huonosta muistista kärsii koko ruumis.

Muualla:

Kirja vieköön! -blogi


Helmet-lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (osittain Ranskan vastarintaliikkeeseen)

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

34. Kirjan nimessä on luontosana

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022




 



Kommentit

  1. Minustakin tämä oli mainio. Kommentoin sinulle jo muualla, että Alex on Lemaitren dekkareista hurjin ja väkivaltaisin. Se oli ensimmäinen häneltä lukemani ja sen jälkeen olen lukenut kaikki suomennetut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos kommenteistasi. Ehkä vielä luen häneltä jotain muutakin, mutta sieltä vähiten väkivaltaisesta päästä. Täytyy sanoa, että tämä kirja kyllä täytti kirjailijan sille antaman tarkoituksen mainiolla tavalla - jäähyväisinä dekkarigenrelle siis. Parodia puree, mutta teoksessa on myös sitä syvempi taso. Näin ainakin kuvittelen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie