Vanhoja löytöjä - Aino Kallas: Marokon lumoissa

Aino Kallas: Marokon lumoissa. Pieniä kirjeitä Marokosta. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1931. 173 s. 49 syväpainokuvaa.

Ensimmäistä kertaa eteläisten, eksoottisten maailmojen kosketus, kuin enteenä, että olemme pääsemässä pitkiksi ajoiksi eroon Euroopasta. Lontoon pikajuna saapuu Southamptonin satamaan, ja tuokiossa vilisee asemasilta kirjavanaan Rotterdam Lloydin Indrapoera-laivan malaijimatruuseja, niinkuin olisi laivaruumasta äkkiä livahtanut esiin lauma kiilusilmäisiä, häärääviä ihmisrottia. Pienikasvuisia, hentojäsenisiä, pään ympäri kierrettynä kirjava huivi, hiljaisenhiipiviä liikkeissään, epätodellisia, ikään kuin metsän menninkäiset, avojaloin tai paulakengät jalassa. Kaksi tällaista lintukotolaista tarvitaan raahaamaan laivaan tavallisen kokoista käsimatkalaukkua.

Aino Kallaksen matkakertomuksen avauskappale kertoo jo aika paljon kirjasta: kaukokaipuuta, eksotismin etsintää ja vähemmän hienotunteista eri maista tulevien ihmisten ihmettelyä.

Ainoatakaan malaijinaista ei ole matkassa, eikä myöskään valkoihoisia. Varovaisuustoimenpidekö? - estämään vieraan veren vaaroja, sillä huhu käy, että ainoastaan Hollannin kaikkein vanhimmat aatelissuvut ovat tähän saakka säilyneet verensekoitukselta.

En pysty käsittämään, että nämä sileänaamaiset, itseliikkuvat nuket saattaisivat tuntea inhimillisiä sielunliikkeitä, rakkautta, vihaa, tuskaa ja kuolemanpelkoa.

Pelkästä ihmettelystäkään ei ole kyse, sillä Kallas tarkastelee estottomasti malaijeja kuin esineitä ja tekee rinnastuksia heidän ja lasten ja eläinten välillä. Hän vertaa Tangerin kansainvälisen hotellin ikkunanäkymiä paikallisine asukkaineen ilmaiseen elokuvanäytökseen ja elämään eurooppalaisessa linnoituksessa, josta käsin tehdään hyökkäyksiä maurien maahan. Kaikki vieraat kansallisuudet ovat epäilyttäviä ja se herättää loputonta iloa ja ihmetystä matkustavassa diplomaatinrouvassa.

Aino Kallas on tunnettu klassikkokirjailija sekä Suomessa että toisessa kotimaassaan Virossa. Omana aikanaan hän oli harvinaisen kosmopoliittinen suomalainen. Tähän vaikutti luultavasti eniten hänen miehensä diplomaattiasema, jonka vuoksi pariskunta asui pitkään ulkomailla. 

Kallaksen tapa kirjoittaa on eloisa ja värikäs, pinnistelemättömän hauska ja luonteva, hyvässä ja pahassa. Hän havaitsee ja kuvaa liikettä, näkymiä, ääni- ja tuoksumaisemia. Vaikka kirjan nimen alaotsikkona on Pieniä kirjeitä Marokosta, ei kirja ole kirjemuodossa. Joko nimi on tarkoitettu vertauskuvalliseksi vain löyhästi toisiinsa liittyvien lyhyiden tekstien vuoksi tai sitten kokonaisuus on toimitettu kirjaksi Kallaksen lähettämistä kirjeistä; tästä ei kuitenkaan mainita mitään teoksessa.

Pariskunta siirtyy nopeasti liian kansainväliseksi kokemastaan Tangerista "oikeaan" Marokkoon ja Afrikkaan, Marrakechiin. He asuvat Djemaa el Fna -torin reunalla hotellissa, katsellen torille ja vieraillen siellä joka päivä viikkojen ajan. Kallas pääsee vierailuille marrakechilaisiin koteihin ja saa tutustua naisten vaatetukseen ja jalokivin koristeltuihin, runsaisiin kultakoruihin. Hän kuvaa teeseremonioita, ateriointia ja ruokia. Vanhan Muftin haaremissa vieraillessaan hän suree nuoren, lapsettoman lempivaimon tulevaa kohtaloa. Hän toteaa orjuutta yhä esiintyvän maassa, vaikka se on lailla kielletty 18 vuotta aiemmin. Hän tapaa vierailupaikassaan 6-vuotiaan, jo vuosia työtä tehneen orjatytön, joka myöhemmin katoaa jälkiä jättämättä samalla, kun hänen isäntänsä kuolee.  

Myös Marrakechin vanhan kaupunkikeskustan, medinan, käsityöläisten kauppakatujen eli sukhien eksyttävät reitit tulevat koettua, ja maailmanmatkaaja miettii vielä kuukausia matkansa jälkeenkin, tuleeko koko ikänsä kantamaan sekä unessa että valveilla pelkoa sukheihin eksymisestä. Kovaa työtä tekevien lasten tyhjät katseet jäävät hänen mieleensä ja muuallakin hän havainnoi tarkasti rodullista, sosiaalista ja sukupuolten keskinäistä käyttäytymistä.

Matkalla vieraillaan monien paikallisten merkkihenkilöiden lisäksi myös kuuluisan maanmiehen Edward Westermarckin talossa ja puutarhassa lähellä Tangeria. Westermarckin Suomen, Englannin ja Marokon välille jakama elämäntapa herättää ihailua, mutta isännän tieteellistä uraa tai mainetta ei juuri kommentoida.  

Vaikka kirjailijan ajalleen tunnusomainen muita kulttuureja koskeva ajatusmaailma tuntuukin häiritsevältä, tunnistan silti vieläkin hänen kuvauksestaan sen Marokon, jossa olen itsekin vieraillut. Olen eksynyt illan pimennyttyä Marrakechin medinan edelleen muuttumattomiin sukhien labyrintteihin etsiessäni siellä sijaitsevaa majataloani riadia. Olen istunut vieraana teeseremoniassa, katsellut käärmeenlumoojaa Djemaa el Fna -torilla ja ostanut paikallisia hajusteita ja rohtoja sukhien rohtokujalta. Olen nähnyt modernit kaupunginosat, mutta myös naisten kätkevän kasvonsa ja lasten ponnistelevan raskaan työnsä äärellä. 

Kuinka kauan on keskiaika vielä kestävä Marokossa? En tiedä. Uusi aika tekee jo tuloaan, autoin, omnibussein, sähkövaloin, vesijohdoin, lentokonein ja rautatein. Casablanca ja Tanger ovat jo antautuneet. Vahvin varustuksista on yhä Marrakech, - on kuin sitä varjelisi erämaan ja Saharan henki. Sen punaisten muurien suojassa elää vielä tuhatvuotinen satu.

Olenko tosiaankin kaiken sen nähnyt, näillä maallisilla silmilläni, vai onko se ollut vain hashish-unta --

  

PS Kuvassa marokkolainen kirjanmerkki, joka on tehty berberien perinteisin käsityömenetelmin. 

Yhdellä lauseella: Sadun ja kurjuuden välissä.

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie

Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja voisi sijoittua kohtiin:

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää (Marokko)

16. Kirjan luvuilla on nimet

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun (yhdessä Helmi Krohnin Meri matkustaa -kirjan kanssa)