Siirry pääsisältöön

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 


Ann Patchett: Hollantilainen talo (Alkuteos: The Dutch House, 2019) WSOY, 2021. Suomennos: Laura Jänisniemi. 343 s. Kannen maalaus: Noah Saterstrom.

Äänikirjan lukija: Santeri Kinnunen

Kuolevatko talot koskaan suruun?

Olin melko varma, että Hollantilainen talo osoittautuisi pettymykseksi, kuten usein kirjat, joista on kuullut etukäteen paljon kehuja. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kirja teki vaikutuksen hyvänä lukuromaanina, jonka lopettaminen oli hiukan haikeaa.

Tarina, joka pitää sisällään kuvaamansa perheen kolmen sukupolven elämänvaiheet, on ensi sijassa kertomus Philadelphiassa sijaitsevasta talosta, jossa perhe asuu osan elämästään ja on sitä seuraavan ajan pääsemättömissä taloon liittyvistä muistoistaan. Talo on kaunis, tai hirveä, riippuen siitä kenen näkökulmasta on kyse. Se on arvokas arkkitehtoninen helmi tai pröystäilevä ja liian suuri tavallisen perheen taloksi.

Juonen keskiössä ovat veli ja sisar, Danny ja Maeve, joiden isä antaa talon lahjaksi nuorelle vaimolleen. Talolla on silloin jo takanaan pitkä historia, josta kertoo talon mukana perheen omistukseen siirtynyt koko irtaimisto. Vaimo ei kuitenkaan pysty asettumaan taloon, vaan kokee sen liian hienoksi ja siksi vieraaksi. Lopulta hän jättää miehensä ja kaksi lastaan ja lähtee. Isä menee uusiin naimisiin, mutta kaikki ei suju ihan parhaimmalla tavalla.

Sisarukset joutuvat tukeutumaan toisiinsa ja talossa palvelijoina oleviin naisiin, koska isä on etäinen. Heistä tulee loppuelämäkseen epätavallisen läheisiä toisilleen ja he käyvät vielä aikuisinakin yhdessä yhä uudelleen läpi lapsuutensa traumaattisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia.

"Minä näen menneisyyden sellaisena kuin se oikeasti oli", Maeve sanoi. Hän katseli puita. "Mutta me levitämme nykyhetken menneisyyden päälle. Emme näe menneisyyttä ihmisinä, joita silloin olimme, vaan ihmisinä, joita olemme nyt, ja siksi menneisyys muuttuu radikaalisti." Maeve imaisi tupakkaansa ja sanoi: "Ihanaa, tuollaistako teille yliopistossa opetetaan?"

Hollantilainen talo on ensimmäinen amerikkalaiselta Ann Patchettilta suomennettu teos, mutta häneltä on ilmestynyt useita muitakin teoksia ja hän on mm voittanut arvostetun kansainvälisen kirjailijaliitto PENin PEN/Faulkner-palkinnon.

Patchett on varmaotteinen, suvereeni kertoja, jonka matkassa ei pitkästy. Pikkuveli Danny toimii kirjan minäkertojana. Hän kertoo sisarensa tarinaa, ja siinä samalla koko perheen. Kirja kattaa useiden kymmenien vuosien jakson perheen elämästä alkaen maailmansotien jälkeisestä ajasta. Yhdysvallat toki sotii kaiken aikaa, mutta yhteiskunnan myllerrykset jäävät tarinan taustalta aistittaviksi. 

Dannyn kertojanääni ja tapa kertoa välittää sisarusten läheisyyden ja valmiuden ottaa vastaan mitä hyvänsä kohtalon oikkuja, kunhan heillä vain on toisensa. Sisarussuhteen kuvaus onkin kirjan hienointa antia.

Kirjassa on kyse hylätyksi tulemisen trauman vaikutuksista ihmisen elämään, kaiken turvallisuuden menettämisestä varhaisella iällä; katkeruudesta ja vihasta, mutta myös anteeksiannon mahdollisuudesta. Patchett kuvaa taidolla Dannyn silmin sisarusten alkuperäisen perheen ja uusperheen sisäistä dynamiikkaa ja sitä, miten he vähitellen oivaltavat yhä enemmän siitä.

Santeri Kinnusen lukemana Dannyn kertojanääni saa hienon ja välittömän tulkinnan.

Kirja nostaa mieleeni Benedict Wellsin romaanin Yksinäisyyden jälkeen teosten samankaltaisen juoniasetelman vuoksi. Molemmat kuvaavat varhaista menetystä ja sisarusten välistä suhdetta. Siinä missä Wellsin romaanissa yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteet sulkevat päähenkilön omaan hermeettiseen maailmaansa, Patchett kuvaa sisaruussuhteen lämpimänä keskinäisenä havainnointina ja molempien voimanlähteenä. 

Kirjassa on pieni, mutta mielenkiintoinen viittaus Marilynne Robinsonin kirjaan Talonhaltijat. - Minulle tämä on jo toinen viittaus tähän 80-luvulla ilmestyneeseen kirjaan lyhyen ajan sisällä. Se merkitsee varmaan, että minun täytyy palata tähän itselleni aikoinaan rakkaaseen kirjaan. Vinkkinä siis: Ne, jotka pitävät Hollantilaisesta talosta, luultavasti löytävät jotain mieluista myös Talonhaltijat-romaanista.


Yhdellä lauseella: Talot syntyvät unelmista.

Muissa blogeissa: 

Lumiomena

Kirjakaapin kummitus


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sijoittuu helposti näihin kohtiin:

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja (A.P. on työskennellyt toimittajana ennen kirjailijanuraansa)

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (alkuosassa)

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie