Siirry pääsisältöön

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 


Ann Patchett: Hollantilainen talo (Alkuteos: The Dutch House, 2019) WSOY, 2021. Suomennos: Laura Jänisniemi. 343 s. Kannen maalaus: Noah Saterstrom.

Äänikirjan lukija: Santeri Kinnunen

Kuolevatko talot koskaan suruun?

Olin melko varma, että Hollantilainen talo osoittautuisi pettymykseksi, kuten usein kirjat, joista on kuullut etukäteen paljon kehuja. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kirja teki vaikutuksen hyvänä lukuromaanina, jonka lopettaminen oli hiukan haikeaa.

Tarina, joka pitää sisällään kuvaamansa perheen kolmen sukupolven elämänvaiheet, on ensi sijassa kertomus Philadelphiassa sijaitsevasta talosta, jossa perhe asuu osan elämästään ja on sitä seuraavan ajan pääsemättömissä taloon liittyvistä muistoistaan. Talo on kaunis, tai hirveä, riippuen siitä kenen näkökulmasta on kyse. Se on arvokas arkkitehtoninen helmi tai pröystäilevä ja liian suuri tavallisen perheen taloksi.

Juonen keskiössä ovat veli ja sisar, Danny ja Maeve, joiden isä antaa talon lahjaksi nuorelle vaimolleen. Talolla on silloin jo takanaan pitkä historia, josta kertoo talon mukana perheen omistukseen siirtynyt koko irtaimisto. Vaimo ei kuitenkaan pysty asettumaan taloon, vaan kokee sen liian hienoksi ja siksi vieraaksi. Lopulta hän jättää miehensä ja kaksi lastaan ja lähtee. Isä menee uusiin naimisiin, mutta kaikki ei suju ihan parhaimmalla tavalla.

Sisarukset joutuvat tukeutumaan toisiinsa ja talossa palvelijoina oleviin naisiin, koska isä on etäinen. Heistä tulee loppuelämäkseen epätavallisen läheisiä toisilleen ja he käyvät vielä aikuisinakin yhdessä yhä uudelleen läpi lapsuutensa traumaattisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia.

"Minä näen menneisyyden sellaisena kuin se oikeasti oli", Maeve sanoi. Hän katseli puita. "Mutta me levitämme nykyhetken menneisyyden päälle. Emme näe menneisyyttä ihmisinä, joita silloin olimme, vaan ihmisinä, joita olemme nyt, ja siksi menneisyys muuttuu radikaalisti." Maeve imaisi tupakkaansa ja sanoi: "Ihanaa, tuollaistako teille yliopistossa opetetaan?"

Hollantilainen talo on ensimmäinen amerikkalaiselta Ann Patchettilta suomennettu teos, mutta häneltä on ilmestynyt useita muitakin teoksia ja hän on mm voittanut arvostetun kansainvälisen kirjailijaliitto PENin PEN/Faulkner-palkinnon.

Patchett on varmaotteinen, suvereeni kertoja, jonka matkassa ei pitkästy. Pikkuveli Danny toimii kirjan minäkertojana. Hän kertoo sisarensa tarinaa, ja siinä samalla koko perheen. Kirja kattaa useiden kymmenien vuosien jakson perheen elämästä alkaen maailmansotien jälkeisestä ajasta. Yhdysvallat toki sotii kaiken aikaa, mutta yhteiskunnan myllerrykset jäävät tarinan taustalta aistittaviksi. 

Dannyn kertojanääni ja tapa kertoa välittää sisarusten läheisyyden ja valmiuden ottaa vastaan mitä hyvänsä kohtalon oikkuja, kunhan heillä vain on toisensa. Sisarussuhteen kuvaus onkin kirjan hienointa antia.

Kirjassa on kyse hylätyksi tulemisen trauman vaikutuksista ihmisen elämään, kaiken turvallisuuden menettämisestä varhaisella iällä; katkeruudesta ja vihasta, mutta myös anteeksiannon mahdollisuudesta. Patchett kuvaa taidolla Dannyn silmin sisarusten alkuperäisen perheen ja uusperheen sisäistä dynamiikkaa ja sitä, miten he vähitellen oivaltavat yhä enemmän siitä.

Santeri Kinnusen lukemana Dannyn kertojanääni saa hienon ja välittömän tulkinnan.

Kirja nostaa mieleeni Benedict Wellsin romaanin Yksinäisyyden jälkeen teosten samankaltaisen juoniasetelman vuoksi. Molemmat kuvaavat varhaista menetystä ja sisarusten välistä suhdetta. Siinä missä Wellsin romaanissa yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteet sulkevat päähenkilön omaan hermeettiseen maailmaansa, Patchett kuvaa sisaruussuhteen lämpimänä keskinäisenä havainnointina ja molempien voimanlähteenä. 

Kirjassa on pieni, mutta mielenkiintoinen viittaus Marilynne Robinsonin kirjaan Talonhaltijat. - Minulle tämä on jo toinen viittaus tähän 80-luvulla ilmestyneeseen kirjaan lyhyen ajan sisällä. Se merkitsee varmaan, että minun täytyy palata tähän itselleni aikoinaan rakkaaseen kirjaan. Vinkkinä siis: Ne, jotka pitävät Hollantilaisesta talosta, luultavasti löytävät jotain mieluista myös Talonhaltijat-romaanista.


Yhdellä lauseella: Talot syntyvät unelmista.

Muissa blogeissa: 

Lumiomena

Kirjakaapin kummitus


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sijoittuu helposti näihin kohtiin:

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja (A.P. on työskennellyt toimittajana ennen kirjailijanuraansa)

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (alkuosassa)

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...