Siirry pääsisältöön

Alastair Reynolds: Permafrost / Ikirouta


Alastair Reynolds: Permafrost. Tom Doherty Associates, 2019. 175 s. Read by Natasha Soudek. Helmet-kirjaston OverDrive Listen -äänikirja. (Käännetty suomeksi nimellä Ikirouta)

"Paradox", Margaret said, "black and white, either present or absent. If you don't absorb, paradox hides its class. If you tempt to absorb, it kills you. Metaphorically. Mostly." I nodded. "That's correct." "But your mother went beyond binary paradox", Jo said. "She developed a class of models in which a paradox is a noise effect, a parameter of values rather than just black and white." "She spoke about it less as I grew older", I replied. "They hammered her, the all establishment, treated her like an idiot." *
Alastair Reynoldsin pienoisromaani on tiiviiksi punottu dystopia, joka pitää otteessaan. Teemat eivät ole sen vähäisempiä kuin ajan olemus ja maailman tuhoutumisen estäminen.

2080-luvulla, jolloin ihmiskunnalla on enää joitakin vuosia tulevaisuutta edessään ja joukkosteriloinnit ovat laupeudentekoja niitä sukupolvia kohtaan, jotka olisivat syntymässä, ryhmä tutkijoita yrittää toteuttaa aikamatkailua pystyäkseen tasapainottamaan menneisyydessä alkunsa saaneen kasvi- ja eläinlajista toiseen ulottuneen tuhoutumisketjun. Avainasemassa tässä yrityksessä on erään aikaisemmin eläneen venäläisen tutkijan teoria ajan luonteesta.

Tämän vuoksi tiedemiehet ottavat yhteyttä tutkijan tyttäreen Valentinaan, tuolloin 71-vuotiaaseen opettajaan, valittuaan hänet yhdeksi koulutettavaksi aikapilotti-ohjelmaansa. Epäröiden nainen suostuu.

Tutkimusasema Permafrost, Ikirouta, sijaitsee Siperiassa Jenisenin lahdella, sillä alhaiset lämpötilat tukevat aikamatkustuksen teknologiaa. Näissä lumisissa ja jäisissä maisemissa projekti Permafrost käynnistää suunnitelmansa toteutuksen ja siellä myös näytellään tarinan loppukohtaus.

Tavoitteena on noutaa menneisyyden siemenpankista Suomesta joukko tuulipölytteisten kasvien siemeniä, joiden avulla tutkijat voisivat palauttaa 2080-luvulla kasvikunnan henkiin. Kaikki ei tietenkään suju ihan käsikirjoituksen mukaan, sillä jokin suunnitellun aikasiirtymämekanismin toiminnassa ei ole kohdallaan. Tehtävästä suoriutumisen tielle tulee myös joukko eettisiä kysymyksiä, sillä siirtyminen menneisyyteen toteutetaan siirtämällä aikapilotin tietoisuus vuonna 2028 juuri aivoleikkauksessa olleen naisen mieleen ja kehoon.

Alastair Reynolds on tiedemies, joka on julkaissut runsaasti science fiction -kirjallisuutta. Hän on toiminut työkseen astrofyysikkona, mikä epäilemättä näkyy luonnontieteiden tuntemuksena hänen tuotannossaan. Hän kirjoitti ensimmäisen scifi-romaaninsa jo poikasena.

Permafrost on vahvasti ekologisesti painottunut tiheätunnelmainen pienoisromaani, jossa kiinnostus ei kuitenkaan kohdistu niinkään luonnontieteisiin tai tekniikkaan vaan enemmänkin ihmisen mieleen ja sen oppimis- ja mukautumiskykyyn, joka lopulta osoittautuu luotettavammaksi kuin teknologia ja tekoäly.

Kirja on käännetty suomeksi, mutta sain suosituksen lukea kirja mieluummin alkukielellä ja toteutin sen. Kuuntelin kirjan äänikirjana, hurjasta kuuntelukokemuksesta vastasi lukijana Natasha Soudek. Luetun englannin vahva venäläisaksentti sopi erinomaisesti kirjaan, joskaan kaiken sanotun ymmärtäminen ei ollut minulle kaikin paikoin ihan helppoa.

Scifi ei ole minun omimpia lajejani lukijana. Pidin kuitenkin kirjasta. Aikamatkailu on ehtymätön teema ja sen paljon tätä kömpelömmätkin toteutukset jaksavat kiehtoa mieltäni ainakin harvakseltaan luettuina. Reynolds pysyttelee tässä kirjassa taitavasti pienoisromaanin tiiviissä muodossa, vaikka on kirjoittanut yleensä paljon laveampia teoksia. Koska pienoisromaanit ovat erityisiä suosikkejani, tähänkin kirjaan oli helppo tarttua eikä sen viehätystä riittänyt kadottamaan edes helposti arvattavissa ollut loppuratkaisu tai esitetyn maailmanpelastusstrategian ylimalkaisuus. Saattaa olla, että sopivana hetkenä sitten uskallan tarttua myös Reynoldsin avaruusoopperoihin.
Time wasn't a river, and it wasn't circle diagram. Nor was it a tree with multiple branches. It was a block structure more like a crystal lattice than any of those old dead-end paradigms. It was a lattice that spans the entire existence of the universe, from the beginning to the end. *

 

* Sitaatit kuullusta tekstistä. 

    
Yhdellä lauseella: Kiteisen ajan sisällä.

Muualla: 




Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sopii ainakin minulle kohtiin:

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva (itsekin suosittelen)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi