Siirry pääsisältöön

Vanhoja löytöjä - Helmi Krohn: Meri matkustaa


Helmi Krohn: Meri matkustaa. Koulutyttökertomus. Runsaasti kuvitettu. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1934. 112 s.

Helmi Krohn (1871-1967) ei ole kovin näkyvä hahmo suomalaisen kirjallisuuden historiassa nykylukijan näkökulmasta. Hänet muistetaan ehkä lähinnä monista klassikkokäännöksistään ja lasten Hipsuvarvas-kirjoistaan. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut muitakin satuja, enimmäkseen jo unohtuneita nuortenkirjoja, romaaneja ja elämäkertoja ja toiminut sekä kustannustoimittajana että kirjallisuuskriitikkona ja päätoimittajana lastenlehti Pääskysessä sekä kulttuurilehti Valvojassa. Luonteeltaan hän on siis nykypäivän lukijalle enemmänkin kirjallisuuden harmaa eminenssi kuin kirjallinen tähti. Toisin kuin sisarensa Aino Kallas (1878-1956).

Helmet-lukuhaasteessa on tänä vuonna kohta, joka edellyttää kahden samaan perheeseen tai sukuun kuuluvan kirjailijan teosten lukemista. Tämä muistutti mieleeni Krohnin perheen sisarukset. Jonkin aikaa asiaa tutkittuani ja mieleistäni lueskeltavaa sekä Helmiltä että Ainolta haeskeltuani päädyin tekemään antikvariaatista haastetta varten täsmähankinnan sisarusten kahdesta matkustusaiheisesta kirjasta. Aino Kallakselta luin hänen matkakertomuksensa Marokon lumoissa.

Helmi Krohnin Meri matkustaa on nuortenromaani. Tänään sitä kutsuttaisiin luultavasti kuitenkin myös muotitermillä autofiktio. Kirja on runsain valokuvin kuvitettu ja on helppoa arvailla, että se todennäköisesti pohjautuu Krohnin omiin matkakokemuksiin. Ehkäpä Lontoossa asuneen sisarensa Ainon luo kohdistuviin matkoihin. Aino Kallashan asui Lontoossa vuosina 1922-1934 Viron suurlähettilään puolisona. 

Helmi Krohnin kirjassa koululainen Meri pääsee palkkioksi hyvästä englannin kielen arvosanasta matkalle äitinsä ja sisarensa kanssa. Sillä, että matka suuntautuu lempikaupunkiini Lontooseen, saattaa olla oma vaikutuksensa siihen, miksi kirjasta kiinnostuin. 

Matka Helsingistä Lontooseen taitetaan laivalla, jossa isä on kapteenina, ja reitti kulkee Kööpenhaminan kautta. Laivamatka kestää useamman päivän. Laivalla Meri tutustuu suomalais-amerikkalaiseen tyttöön, Peggyyn, ja heistä tulee ystävät.

Lontoossa tutkitaan nähtävyyksiä, kuten Hyde Parkin puistoa ja Peter Panin patsasta, nähdään pikkuinen prinsessa Elisabet sisarensa kanssa puistossa, käydään Madame Tussaudin vahakuvamuseossa, ajetaan tuubilla ja käydään eläintarhassa yhdessä Peggyn ja hänen lemmikkiapinansa kanssa. Vierailu apinataloon ei pääty hyvin. Peggyn lemmikkiapina karkaa ja yksi suuttunut apina varastaa Merin hatun.

Kun Meri kertoi äidilleen ja Helville seikkailuistaan, sanoi Helvi: "Kiitä onneasi, ettei sinulla ole pitkää tukkaa eikä hattuneuloja, muuten sinun olisi käynyt yhtä huonosti kuin valkoihoisten punanahkojen parissa. Sinun päänahkasi olisi varmaan ripustettu Zoon portinpieleen."

Käydään myös tutustumassa orpolasten Tyttöjenkylään ja Kew-puutarhan kukkaloistoon. Iltaohjelmana käydään aikansa ihmelapsen, tuolloin 10-vuotiaan Yehudi Menuhinin konsertissa Albert Hallissa.

Kirja edustaa samantyyppistä puhdashenkistä tyttöjen tarinaa kuin aikaisempi antikvariaattilöytöni Helmi Krohnilta, tyttökirja Eeva-Liisakin. Päähenkilö Meri on aina iloinen ja kiltti 16-vuotias, jonka kiinnostus kohdistuu kaikkiin ympäristönsä ilmiöihin. Kaikki on huisin hauskaa ja eri jännittävää. 

Lontoo maamerkkeineen pääsee esiin ja yhdeksi tarinan päähenkilöistä, oppaina toimivat kaupungin ja sen historian jo hyvin tuntevat äiti ja isosisko. Nähdään myös eri puolilta maailmaa tulleiden ihmisten kirjo. Meri oppii, mitä sana mulatti tarkoittaa, ja äiti valistaa, ettei kadulla kerjääville tule antaa rahaa, koska osa heistä voi olla huijareita ja englantilaiset kyllä tekevät hyväntekeväisyyttä riittävästi.

Naiskysymystä sivutaan kertomalla, että päähenkilö haluaisi olla poika voidakseen ryhtyä merimieheksi ja että isä sallii tyttärensä matkustaa opettajan luvalla kahta viikkoa ennen koulun päättymistä, koska tyttöjen koulunkäynti ei ole niin vakava asia kuin poikien.

Krohnin lisäksi Lontoosta matkakohteena on kirjoittanut tyttökirjan runsas kymmenen vuotta myöhemmin ainakin sveitsiläinen Margit Hauserina Suomessa tunnettu kirjailija. Hänen Marianne Lontoossa -kirjansa kyllä kertoo au pair -vuodesta sotienjälkeisessä Lontoossa. Tästä kirjasta kertoo enemmän matkakirjoihin koukussa oleva alter egoni Ms Tati. Hauserin kirjan kohdeyleisönä on hiukan vanhempi nuoriso ja se meneekin nähtävyyksien katselua syvemmälle Lontooseen ja sen elämään, jopa kipeiden sotakokemusten ihmisiin jättämiin jälkiin.

Pyrin aina silloin tällöin lukemaan vanhoja kotimaisen kirjallisuuden klassikkoja tai muuten vain vanhoja, jo unohtuneitakin, kirjoja. Nautin vanhasta tai vanhahtavasta suomen kielestä sekä ajankuvista. Nuortenkirjat, jotka olivat vanhentuneita jo ennen omaa nuoruuttani, ovat painuneet unohduksiin ja ovat kirjastojen varastokokoelmissa ja antikvariaateissakin harvinaisuuksia. Sieltä niitä voi kaivaa esiin ja ihmeteltäviksi pieninä aarteina ja tervehdyksinä menneiltä vuosikymmeniltä.


Yhdellä lauseella: Tyttönä Lontoossa.


Helmet-lukuhaasteessa voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

7. Kirja kertoo ystävyydestä

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää (Lontoo)

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

23. Pieni kirja

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun (yhdessä Aino Kallaksen Marokon lumoissa -kirjan kanssa)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie