Siirry pääsisältöön

Kai Nieminen: Heräsin taas unesta

 


Kai Nieminen: Heräsin taas unesta. Basam Books, 2021. 85 s. Kansi: Taivo Org, Küpress OÜ.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.


-- en ole nähnyt ainoatakaan unta jossa olet lopullisesti kuollut

Rakkaus ja kuolema, runoilijoiden ikuiset aiheet, ovat harvoin niin konkreettisesti ja käsinkosketeltavasti läsnä ja yhdessä kuin Kai Niemisen uudessa runokokoelmassa.

Runot ovat arkista puhetta vastikään kuolleelle rakastetulle, paljasta kertomusta haparoivasta yksinolosta ja menetyksen kivun kanssa elämisestä. Rakastettu on poissa, mutta palaa uniin ja aamuisiin puolivalveen hetkiin, jolloin heräävän ympäriltä kuuluu hiljaisia liikahdusten ääniä, jotka hänen täytyy yhä uudelleen joka aamu oppia tunnistamaan merkeiksi talon elämästä, ei rakastetun.

Elämä täyttyy pienistä arkipäiväisistä tapahtumista ja unista, mutta myös puolison puolesta hoidettavista asioista, muistonäyttelyistä, veroilmoituksista. 

- - miksi kaikki tulee väliimme,                                                         vie kaiken aikani niin etten ehdi puhua sinulle, kuunnella sinua --

Vähitellen kuitenkin löytyy myös lohduttavia asioita: musiikki, joka laimentaa tuskan suruksi, työ, ruuanlaitto, läheiset. 

Runoista syntyy pitkä jatkumo, jossa tarkastellaan rakkauden ja rakastettuna olemisen ulottuvuuksia. Mitä kaikkea nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ja yhteinen elämä on merkinnyt ja mahdollistanut, mitä siitä on jäljellä, kun "me" on lakannut olemasta.

Viime kädessä koko elämä muuttuu päättymättömäksi puheeksi rakastetulle.

-- olen pitänyt sinut ajan tasalla, senkin vainaja--

Kieli pysyttäytyy konkreettisessa, on riisuttua raportointia. Runojen minän tuntoja ei ole tarvetta tuoda esiin vertauskuvin, ne ovat paljaina nähtävissä.

Pitkät, vähävälimerkkiset säkeet ja lauseet, joille ei löydy pistettä kuvaavat päättymätöntä prosessia, jossa runot syntyvät. Prosessissa ei ole selkeitä välietappeja, uutta virkettä ei tule runosikermienkään vaihtuessa. Puheen ja kirjoituksen jatkuvuus on tärkein tyylipiirre, se lanka, joka pitää yllä yhteyttä aikaisempaan elämään ja ennen kaikkea kuulijaan, puolisoon.

Kokoelman koskettavuus on vereslihalla olevaa, puhdasta kipua, joka kuitenkin hahmottuu sanoiksi, muistiksi. Ehkä siinä on yksi kielen funktioista: pitää poissaolevat lähellämme. 


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sopii mielestäni seuraaviin kohtiin:

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun (Kai Niemisen isä Pertti Nieminen on myös runoilija ja kääntäjä)

Helmet-lukuhaaste 2022



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi