Siirry pääsisältöön

Konerunoja / Pelle Romantique & Lotta Nevanperä

Pelle Romantique ja Lotta Nevanperä: Konerunoja


Pelle Romantique & Lotta Nevanperä: Konerunoja. Enostone 2021. 56 s.

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos.

Niin minä puhuin tulevaisuudesta, mutta et sinä erottanut lemmenkujetta oikosulusta. Silmäsi viilenivät vanhassa virrassa ja uit takaisin merenpohjassa ruostuvaan kuoreen. Ehkä muistit silloin illan, jolloin suuret kone-elimet nousivat pystyyn, potkurit hapuilivat taivasta, ulvoivat ja kiljuivat, kunnes kaikki katkesi.

Pelle Romantique -nimimerkin kirjoittama ja Lotta Nevanperän kuvittama Konerunoja on melkoinen nostalgisen koneromantiikan sinfonia. Sen kerrostumissa puhuvat Tulenkantajien teollisuusentusiasmi ja sadan vuoden takaisen dadan iloinen, kaiken rikkova järjettömyys.

Edellinen 20-luku oli täynnä bentsiinin katkua, shingleerattuja hiuksia, neonvalojen kuutamoa ja taivaalle kurottavia koneita. Viaton innostus siihen muutokseen, mitä koneet edustivat ja mistä ei vielä tiennyt mitä kaikkea se toisi tullessaan, näkyi Suomen runoudessa Tulenkantajien tuotannossa, erityisesti Mika Waltarin ja Olavi Paavolaisen Olavi Laurin nimimerkillä kirjoittamassa runokokoelmassa Valtatiet (1928). Valtateiden ääriviivat kuultavat Konerunojen takaa. Edessä häämöttää karrelle palanut tulevaisuus, jonka voi vain aavistaa.

Mikä ilmestys: koneet voi käynnistää vain kerran eikä niitä voi sammuttaa koskaan.                                                                            Emme aavistaneet sitäkään, että maailmassa syttyisi sota, joka tekisi ajastamme näin iloisen.

Teksti viheltää ja kirskuu, laulaa ja tanssii, fotografeeraa ja välkkyy kaikissa uuden todellisuuden ihmeellisissä kuvajaisissa rinnallaan kuvallinen ilmaisu, joka lisää menoon kierroksia ja kerroksia appelsiiniauringon alla. Visuaalinen kokonaisuus on huikea.

Fotografikuume uuden kiiltokuvakauden / jaa imitatsiooni ilon, jaa illusioni onnen / on elämä suuri valokuvauskilpa vain

Tulenkantajien tapaan taidelajit, tässä teksti ja kuva, hakevat ja täydentävät toisiaan. Kiinnostavasti kirja myös ottaa mukaan kirjapainotaidon: kirjassa kerrotaan, että sen ensimmäiset 100 kantta on painettu Palladium Kirjojen Heidelberg-painokoneella. Kirjasta ilmestyy myös samanaikainen kirjallinen äänilevy.

Kirjallisten viitteiden ja pastissien kohteet ovat niin moninaiset, että lukijan iloksi kirja sisältää myös luettelon teoksista, joista siinä on "muunnelmia, lainauksia, varkauksia sekä väärennöksiä". Ihan summamutikassa nämä mukanaolollaan kunnioitetut kohteet eivät ole valikoituneet, sillä Pelle Romantique -nimen takaa paljastuu kirjallisuudentutkija Toni Lahtinen.

Iloisen ja huuruisen hurmion taiasta nauttimisen lisäksi teoksen lukijan ajatuksissa kiertävät jo romantiikan taakseen jättäneet uudenlaisen konetodellisuuden näkymät, sillä keinoäly kirjoittaa kokonaistaideteoksia jo uusin tavoin, myös ihmisten lihaan ja vereen, ja koneiden ja konemaailmojen viattomuus on aikaa sitten mennyt. Viittaus sadan vuoden takaiseen 20-lukuun karmii muutenkin lukijan selkäpiitä kaikkine yhtäläisyyksineen nykytodellisuuden kanssa. 

Ma chérie, katso koko näyttämökuvaa: jonakin päivänä kaikki, mikä on rakennettu ruuveille, / puretaan. Sinä aamuna etsin valoasi pölypilvien ja savupatsaiden seasta kuin lamppua, / joka palaa vielä öljysuonien kuivuttua ja sähkölaitteiden sammuttua.






Helmet-lukuhaasteeseen voisin sijoittaa kokoelman kohtiin:

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie