Siirry pääsisältöön

Saara Turunen: Järjettömiä asioita



Saara Turunen: Järjettömiä asioita. Tammi 2021. 337 s. Kannen suunnittelu Markko Taina, maalaus Astrid Sylwan. Äänikirjan lukija: Krista Kosonen.


Kolmannessa romaanissaan Saara Turunen kuvaa rakkaussuhdetta, josta tulee pitkä etäsuhde suomalaisen naisen ja katalonialaisen miehen välillä. Kaikki alkaa nuoren naisen draamaopinnoista, joita hän siirtyy tekemään vaihtoon Helsingin Teatterikorkeakoulusta barcelonalaiseen teatterialan oppilaitokseen, toteuttaen näin unelmansa Espanjaan muutosta.

Rakkaussuhde etenee kummankin muuttoon Suomeen, mutta mies palaa lopulta omaan kotimaahansa. Erossaoloakin kokeillaan, mutta siitä ei tule mitään. Naiselle puolestaan miehen perhe- ja asuinolosuhteet ja varattomuus ovat haastavia ja niin he päätyvät sukkuloimaan kahden maan välillä. Nainen pohtii, miten he sitten eläisivät, jos heille syntyisi lapsi. Lasta ei kuitenkaan kuulu, ja siitäkin tulee suhteessa kipeä asia.

Turusen sinänsä aikajärjestyksessä etenevä kerronta muodostuu toinen toistaan seuraavista episodeista, jotka rakkaussuhteen kuvaamisen lisäksi käsittelevät elämistä vieraassa maassa ja pariskunnan havaintoja toistensa kotimaista, teatterin tekemistä ja kirjoittamista, huonekasvien ja parvekekukkien hoitoa, terapiakäyntejä, sekä miehen että naisen suhdetta vanhempiinsa ja sukuunsa ynnä muita arkisen elämän ilmiöitä.

Monet kirjan kohtauksista ja pohdinnoista ovat lämpimän koomisia. Komiikka nousee usein kahden elämäntavaltaan hyvin erilaisen maan ja henkilön tavoista tarkastella maailmaa ja järjestää elämäänsä.

On omituista, että Suomi ja Espanja kuuluvat molemmat Eurooppaan, vaikka olemisen tavat ovat niin kaukana toisistaan, hän sanoo ja toteaa tuntevansa enemmän yhteenkuuluvuutta arabien ja afrikkalaisten kanssa. Heidän seurassaan kailottaessa hänelle tulee kotoisa olo.

Samoin Turunen löytää runsaasti koomisia, joskin myös traagisia näkökulmia suhteeseen, joka ei vastaa niitä odotuksia, joita ympäristö parisuhteille asettaa. 

Kirja alkaa kevyesti nuoren tytön päiväperhosmaisena liihotteluna vieraassa maassa, mutta mitä pitemmälle tarina etenee sitä painavammaksi sen sisältö muuttuu. Surun, menetyksen ja unelmista luopumisen teemat nousevat alun seikkailullisten elementtien sijaan. Myös rakkauden syvenemisen voi aavistaa täyttävän yhä suuremman osan tilasta.

Jollakin tavalla olen yrittänyt hyväksyä kaiken tämän mutta samalla kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka saattavat kävellä yhdessä Alepaan ja sanoa, että he eivät ainakaan koskaan ryhtyisi kaukosuhteeseen. En vain pystyisi sellaiseen, he ilmoittavat tyytyväisinä. Haluaisin sanoa heille, että ihminen pystyy monenlaiseen, jos vaihtoehtona on hiljainen kuolema yksinäisen asunnon uumeniin. 

Siitä huolimatta, että päähenkilö osoittautuu ammatillisesti lujatahtoiseksi ja päämäärätietoiseksi taiteilijaksi, hän kokee suurta emotionaalista ja sosiaalista riittämättömyyttä. Hänen on vaikeaa ilmaista tunteitaan, heittäytyä nauttimaan seksistä, ja hän pyrkii järjestelemään paitsi omaansa myös miehensä elämää tapaan, jota hän inhoaa äidissään. Terapiassa hän sulkeutuu itseensä ja toteaa, ettei puhuminen muuta mitään.

En ole koskaan pitänyt tunteiden näyttämisestä. Siitä tulee sellainen olo, että ihmiset saattaisivat saada haltuunsa jotakin, mikä kuuluu vain minulle.

Pohtiessaan kirjoittamistaan päähenkilö pohtii myös, miksi on omaksunut jostain sellaisen käsityksen, että rakkaudesta kirjoittaminen on pinnallista ja typerää, eritoten jos kirjoittaja on nainen.

Tunteiden näyttämiseen ja rakkaudesta puhumiseen kulminoituu monia ulottuvuuksia naisen asemasta ja roolista yhteiskunnassa. Turunen kuvaa näitä ulottuvuuksia osoittelematta, vain kuin satunnaisina välähdyksinä elämästä. Ennen muuta hänellä on kyky kuvata sisältäpäin odotuksiin sopimattomuutta, tunnetta, että pyörii pelissä siihen sopimattomana palana, mikäli toteuttaa omaa luonnettaan ja sitä, mitä haluaa.

Kirjan kannen Astrid Sylwanin maalauksesta peräisin oleva väriloisto sopii hyvin kuvaamaan kirjan sisältäpäin muokkautuvaa asetelmaa.


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja voisi minulla sijoittua kohtiin:

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (Katalonian itsenäisyys)

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

37. Kirjan nimi tai kansi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan


Helmet-lukuhaaste 2022


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi