Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. (Alkuteos: 10 Minutes 38 Seconds in This Strange World, 2019) Gummerus 2021. Käännös: Maria Erämaja. 359 s. Kannen tekijän tiedot puuttuvat kirjasta.
"-- muista, että elämän aavikolla typerys matkustaa yksin ja viisas karavaanissa."
Ensimmäinen (mutta ei viimeinen) turkkilais-brittiläiseltä Elif Shafakilta lukemani kirja säväytti laajassa tunne- ja tapahtumaskaalassaan. Kirjan nimi 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa viittaa istanbulilaisen prostituoitu Leilan shokeeraavan äkkikuoleman jälkeisiin hetkiin. Niihin muutamiin kuoleman jälkeisiin minuutteihin, joiden aikana joidenkin aivotutkimusten mukaan ihmisaivojen toiminta vielä jatkuu. Noina hetkinä, murhatun ruumiinsa maatessa roskasäiliössä, Leila ennättää muistella elämäänsä ja ajatella ystäviään.
Omaiset, jotka ovat Leilan prostituutioon ajaneet, ovat hänet myös hylänneet eivätkä halua tietää hänestä mitään myöskään hänen kuolemansa jälkeen. Hänen elämänsä ei silti ole ollut yksinäistä. Hän on rakastanut ja saanut rakkautta ja hänellä on ystäviä. Ja millaisia ystäviä he ovatkaan!
Leila muistaa lapsuutensa Vanissa. Perheen täynnä salaisuuksia ja kiellettyjä keskustelunaiheita ja elämänsä, joka tuhoutuu omassa perheessä jo ennen kuin kunnolla ennättää alkaakaan. Mutta jo silloinkin hänellä on ystävä, joka ei suostu luopumaan hänestä.
Kirjassa esitetään ajatus veri- ja vesiperheestä. Jotkut ihmiset ovat onnellisia verisiteisiin perustuvissa perheissään, mutta osalla ei tällaista onnea ole. "Asiat saattoivat muuttua paremmaksi, kun oli valmis jättämään oman kodin kalman kalliin." Joitakin ihmisiä saattoi kohdata onni saada vesiperhe: ystäviä, jotka muodostuvat yhtä läheisiksi kuin perhe ja suku, ja jotka huolenpidollaan pesevät veriperheen aiheuttamat haavat puhtaiksi.
Leilan ystävät ovat kaikki tavalla tai toisella menettäneet perheensä tai joutuvat elämään vastoin omaa luonnettaan ja arvojaan perheensä parissa. He myös edustavat eri tavoin yhteiskunnan marginaaliin työnnettyjä: miehensä väkivaltaa paennut yökerholaulajatar Humeyra, Somaliassa syntynyt turvapaikanhakija Jameelah, lyhytkasvuinen kotoaan vaeltavaksi ennustajaksi lähtenyt Zaynab, hääiltanaan hänelle määrätyn morsiamensa jättänyt, transnaiseksi muuntunut Nalan ja Leilaa lapsuudesta asti seurannut Sinan, liian kiltti potkiakseen liekaa vastaan. Yhteistä heille on kyky rakastaa ehdoitta. He ovat liittyneet Leilan elämään sen eri vaiheissa ja Leila yhdistää heitä vielä kuoltuaankin.
Kirjan alkuosa keskittyy kuvaamaan sekä Leilan että hänen ystäviensä elämäntarinaa sellaisena kuin Leila sen muistaa. Muistot kytkeytyvät haju- ja makuaistimuksiin, joissa tiivistyy jotakin muiston luonteesta. Niissä painottuu Leilan sisäinen kokemus, mikä tuo oman, ajoittain lähes runollisen mietiskelevän painotuksensa tarinoihin.
Loppupuolella kirjaa ystävät ovat saaneet tiedon Leilan kuolemasta ja kerääntyneet sairaalan ruumishuoneen ulkopuolelle värikkääksi ja kummastusta herättäväksi ihmisryhmäksi, joka vaatii saada päästä hyvästelemään ystäväänsä. Heidän vaatimuksensa evätään tylysti ja heidät karkotetaan sairaalan alueelta, koska he eivät ole verisukulaisia. Vain yksi henkilö sairaalassa kykenee näkemään heidät niinä rakastavina läheisinä, joita he ovat; mutta se riittää. He saavat tiedon, että Leila ollaan hautaamassa Yksinäisten hautausmaalle - paikkaan, jonne päätyvät sukunsa hylkäämät, itsemurhan tehneet, rikolliset, prostituoidut, meren maihin huuhtomat pakolaiset ja muut sellaiset henkilöt, joiden yhteiskuntaan kuulumattomuutta halutaan alleviivata vielä heidän kuoltuaankin.
Leilan ystävät eivät anna periksi. He kokoontuvat suremaan Leilan asuntoon, jonne heillä kaikilla on oma vara-avain. Heidän surunsa on lohdutonta, mutta heissä on myös voimaa kapinoida Leilalle määrättyä kohtaloa vastaan. Pian heillä on suunnitelma siitä kuinka he pääsevät hyvästelemään Leilan ja toteuttamaan sen, mitä tietävät tämän toiveesta ruumiinsa viimeisen leposijan suhteen.
Kirjan loppuosa on Leilan ystävien keskinäisten suhteiden ja heidän toimiensa kuvausta. Tyylilaji muuttuu, eikä paikoin varsin vauhdikkaista tapahtumista puutu monen sävyistä huumoriakaan. Ystäväjoukon huolenpito Leilasta nostaa mieleeni John Steinbeckin Ystävyyden talon väen kaikkine hyvine tarkoituksineen.
Shafakin kerronnan voima onkin siinä vaivattomuudessa, jolla hän siirtyy tyyliskaalalla vakavuudesta komiikkaan ja takaisin. Kirjan lopussa palataan vielä Leilan sielun tuntemuksiin.
"Tuulenpuuska puhalsi sisään parvekkeelta saaden verhot lepattamaan. Silmänräpäyksen oli kuin huoneessa olisi ollut joku muukin läsnä. Tuskin havaittava värinä, kuin irtohius niskassa. Mutta se vahvistui, ja nyt he kaikki tunsivat sen voiman, sen nykäisyn. Joko he olivat astuneet johonkin näkymättömään todellisuuteen tai toinen todellisuus oli tunkeutumassa heidän maailmaansa. Kellon tikittäessä seinällä he kaikki odottivat keskiyötä - maalaukset seinillä, jyrisevä asunto, kuuro kissa, banaanikärpänen ja Tequila Leilan viisi vanhaa ystävää."
Ystävysten elämän taustalla elää Istanbul hämärine kujineen ja hienoine ostoskatuineen, uusine pilvenpiirtäjineen ja ikivanhoine kaupunginosineen. Kaupunki, joka on vuosisadasta toiseen yhtä paljon unta kuin tottakin ja yhtä paljon idässä kuin lännessäkin. Leilan rakastetun, vasemmistoradikaali D/Alin kautta ollaan myös mukana opiskelijakapinassa ja Taksimin aukion vapunpäivän 1977 traagisissa tapahtumissa. Löysin kirjasta sekä sen Istanbulin, jonka itse tunnen, että tuntemaani paljon karumman ja julmemman, jonka olemassaolosta toki olen ollut tietoinen.
"Istanbul oli illuusio. Pieleen mennyt taikurin temppu. // Istanbul oli uni, joka oli olemassa ainoastaan hasiksen käyttäjien mielessä. Todellisuudessa mitään Istanbulia ei ollut. Oli lukuisia Istanbuleja - ne kamppailivat, kilpailivat ja ottivat yhteen ymmärtäessään, että lopulta vain yksi voisi selviytyä."
Ranskalaissyntyisellä Shafakilla on laaja, monille kielille käännetty tuotanto, joka on alkujaan kirjoitettu turkiksi ja englanniksi. Hän on valtiotieteilijä ja toiminut Turkissa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa yliopisto-opettajana ja professorina erikoistumisalueenaan vähemmistöjen ja naisten oikeudet. Lisäksi hän on aktiivinen toimija monissa kansainvälisissä järjestöissä. Turkissa hän on saanut tuotannostaan sekä palkintoja että rikossyytteen.
Maria Erämajan käännös kirjasta soljuu esteittä. Tekstiin jätetyt turkinkieliset sanat ja käsitteet selityksineen tuovat oman lisänsä kirjan runsaaseen paikallisväriin.
"Istanbulissa elävät olivat väliaikaisia asukkaita, he olivat kutsumattomia vieraita, täällä tänään ja huomenna poissa, ja syvällä sisimmässään jokainen tiesi sen."
Lyhyesti: Ystävyyttä Istanbulin kaduilla ja yössä.
Muualla:
Maailmankirjat - Käännöskirjallisuuden verkkolehti. Jyväskylän yliopisto.
Mirva Karkinen
Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirjan voi sijoittaa vaikka seuraaviin kohtiin:
7. Kirja kertoo ystävyydestä
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
16. Kirjan luvuilla on nimet
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Kommentit
Lähetä kommentti