Siirry pääsisältöön

Susanna Clarke: Piranesi


Susanna Clarke: Piranesi. (Englanninkielinen alkuteos: Piranesi, 2005) WSOY 2021. 261 s. Suomentaja: Helene Bützov. Alkuperäiskansi David Mann, kuvat ©Shutterstock

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset siitä!

-- ajatukseni palasivat yhä uudestaan kuun valaisemaan 192:een Saliin, sen kauneuteen, syvään rauhan tuntuun, patsaiden kunnioittaviin kasvoihin, kun ne kääntyivät, tai näyttivät kääntyvän, kuuta kohti. Tajusin, että Tiedon etsiminen oli saanut meidät ajattelemaan Taloa eräänlaisena ratkaisua odottavana arvoituksena, tulkitsemista vaativana tekstinä, ja jos joskus löytäisimme Tiedon, Talolta riistettäisiin kaikki Arvo ja jäljelle jäisi pelkkä kulissi.

Joskus saa käsiinsä kirjan, jonka maailma osoittautuu niin kiehtovaksi, että siitä on vaikea laskea irti. Se seuraa ajatuksissa, ja omaa maailmaansa huomaa havainnoivansa sen läpi, palaavansa kirjassa koettuihin tunnelmiin ja näkyihin. Susanna Clarken Piranesi on tällainen kirja: sen ihmeellisten, valtavien kivisalien rauha ja Palatsin läpi virtaavien vuorovesien ja tuulten hiljaisuuteen liukenevat äänet jäävät mieleen vaikuttamaan, kun kirja loppuu.

Noissa saleissa asuu Piranesi. Se ei ole hänen oikea nimensä, mutta sillä nimellä häntä kutsuu ainoa toinen ihminen, joka saleissa elää. Piranesi on vuorostaan nimennyt hänet Toiseksi.

Piranesi kirjoittaa muistikirjaansa havaintoja tiedemiehen tarkkuudella ja toimittaa Toiselle "dataa" salien labyrintistä. Hän on nimennyt salien ikkunoista näkyvät tähtikuviot ja laskenut vuoroveden rytmin. Hän tuntee labyrintin valtavan kokonaisuuden kuin omat taskunsa, suuria saleja toinen toistaan kauniimpine patsaineen on satoja ja satoja, hän ei ole löytänyt niille loppua. Hän miettii, koostuuko koko maailmankaikkeus toisiinsa liittyvistä kivisaleista. Ylhäällä ovat pilvet ja sade, alhaalla sortuneet salit, vuorovesi ja mahdollisuus hankkia ruokaa. Keskikerroksissa linnut, Piranesi ja Toinen, jonka tarkkaa olinpaikkaa Piranesi ei tiedä. He tapaavat toisensa kaksi kertaa viikossa tunnin ajan ja tuolloin Piranesi auttaa Toista tämän tutkimuksissa.

Tämä on kirjan mielikuvitusta kiehtova ja fantasianomainen lähtöasetelma, josta jännärielementtejäkin sisältävät tapahtumat käynnistyvät. Piranesilla on syytä epäillä muistiaan, ainakin Toisen mielestä. Hän itse ei ole ongelmasta ihan täysin vakuuttunut, koska kuitenkin muistaa kaiken labyrintista ja sen reiteistä, jonne Toinen ei edes uskaltaudu liikkumaan kuin pieneksi matkaa.

Muistin lisäksi kirjassa pohditaan identiteettiä ja sen pysyvyyttä, hyödyn ja kauneuden suhdetta, sitä miten ihmisen tapa olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa on muuttunut ikivanhoista ajoista. Pitäisikö ihmisen hallita maailmaa vai keskustella sen kanssa? Onko kumpikaan noista mahdollista?

Susanna Clarke on kirjoittanut kirjan sen jälkeen, kun sairastui krooniseen väsymysoireyhtymään ja hänen elämänpiirinsä kapeni merkittävästi. Tätä tietoa vasten saa Piranesin viipyily maailmansa saleja ja niiden kätkemiä kulttuuriaarteita katsellen oman surumielisen sävynsä. 

Maailma tarvitsee jonkun, joka näkee sen, niin myös ihminen.

Vaikka Piranesi saa vastauksen siihen, onko labyrintin salien ulkopuolella mitään, ja mikä hänen nimensä on ollut ennen kuin hänestä tuli Piranesi, monet kirjan herättämät kysymykset jäävät auki. Clarke ei selitä auki maailmaansa, ja siinä varmaan myös piilee syy siihen, että tuo maailma jää niin vahvasti elämään lukijan mielessä.

Kirja on intensiivinen, filosofinen, viisas, lempeä, salaperäinen ja haastava. Sen vertauskuvallisuus ja runollisuus puhuttelevat, mutta se ei tuputa tulkintoja.

1700-luvulla elänyt kivenhakkaajan poika, taiteilija Giovanni Battista Piranesi tunnetaan vankiloiksi nimeämiään labyrinttimaisia tiloja esittävistä etsauksista. Vaikka Clarken kirjan Piranesi saa nimensä Toiselta tämän taiteilijan mukaan, ei tämän tarinan Piranesi ole vanki: hän säilyttää vapautensa labyrintissakin.

Talon Kauneus on mittaamaton, sen Lempeys ääretön.


Helmet -lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

16. Kirjan luvuilla on nimet

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

43. Kirja sopii vähintään kolmeen haastekohtaan

Minulla tämä menee kohtaan "Kirjassa on jotain sinulle tärkeää".







 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie