Siirry pääsisältöön

Susanna Clarke: Piranesi


Susanna Clarke: Piranesi. (Englanninkielinen alkuteos: Piranesi, 2005) WSOY 2021. 261 s. Suomentaja: Helene Bützov. Alkuperäiskansi David Mann, kuvat ©Shutterstock

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset siitä!

-- ajatukseni palasivat yhä uudestaan kuun valaisemaan 192:een Saliin, sen kauneuteen, syvään rauhan tuntuun, patsaiden kunnioittaviin kasvoihin, kun ne kääntyivät, tai näyttivät kääntyvän, kuuta kohti. Tajusin, että Tiedon etsiminen oli saanut meidät ajattelemaan Taloa eräänlaisena ratkaisua odottavana arvoituksena, tulkitsemista vaativana tekstinä, ja jos joskus löytäisimme Tiedon, Talolta riistettäisiin kaikki Arvo ja jäljelle jäisi pelkkä kulissi.

Joskus saa käsiinsä kirjan, jonka maailma osoittautuu niin kiehtovaksi, että siitä on vaikea laskea irti. Se seuraa ajatuksissa, ja omaa maailmaansa huomaa havainnoivansa sen läpi, palaavansa kirjassa koettuihin tunnelmiin ja näkyihin. Susanna Clarken Piranesi on tällainen kirja: sen ihmeellisten, valtavien kivisalien rauha ja Palatsin läpi virtaavien vuorovesien ja tuulten hiljaisuuteen liukenevat äänet jäävät mieleen vaikuttamaan, kun kirja loppuu.

Noissa saleissa asuu Piranesi. Se ei ole hänen oikea nimensä, mutta sillä nimellä häntä kutsuu ainoa toinen ihminen, joka saleissa elää. Piranesi on vuorostaan nimennyt hänet Toiseksi.

Piranesi kirjoittaa muistikirjaansa havaintoja tiedemiehen tarkkuudella ja toimittaa Toiselle "dataa" salien labyrintistä. Hän on nimennyt salien ikkunoista näkyvät tähtikuviot ja laskenut vuoroveden rytmin. Hän tuntee labyrintin valtavan kokonaisuuden kuin omat taskunsa, suuria saleja toinen toistaan kauniimpine patsaineen on satoja ja satoja, hän ei ole löytänyt niille loppua. Hän miettii, koostuuko koko maailmankaikkeus toisiinsa liittyvistä kivisaleista. Ylhäällä ovat pilvet ja sade, alhaalla sortuneet salit, vuorovesi ja mahdollisuus hankkia ruokaa. Keskikerroksissa linnut, Piranesi ja Toinen, jonka tarkkaa olinpaikkaa Piranesi ei tiedä. He tapaavat toisensa kaksi kertaa viikossa tunnin ajan ja tuolloin Piranesi auttaa Toista tämän tutkimuksissa.

Tämä on kirjan mielikuvitusta kiehtova ja fantasianomainen lähtöasetelma, josta jännärielementtejäkin sisältävät tapahtumat käynnistyvät. Piranesilla on syytä epäillä muistiaan, ainakin Toisen mielestä. Hän itse ei ole ongelmasta ihan täysin vakuuttunut, koska kuitenkin muistaa kaiken labyrintista ja sen reiteistä, jonne Toinen ei edes uskaltaudu liikkumaan kuin pieneksi matkaa.

Muistin lisäksi kirjassa pohditaan identiteettiä ja sen pysyvyyttä, hyödyn ja kauneuden suhdetta, sitä miten ihmisen tapa olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa on muuttunut ikivanhoista ajoista. Pitäisikö ihmisen hallita maailmaa vai keskustella sen kanssa? Onko kumpikaan noista mahdollista?

Susanna Clarke on kirjoittanut kirjan sen jälkeen, kun sairastui krooniseen väsymysoireyhtymään ja hänen elämänpiirinsä kapeni merkittävästi. Tätä tietoa vasten saa Piranesin viipyily maailmansa saleja ja niiden kätkemiä kulttuuriaarteita katsellen oman surumielisen sävynsä. 

Maailma tarvitsee jonkun, joka näkee sen, niin myös ihminen.

Vaikka Piranesi saa vastauksen siihen, onko labyrintin salien ulkopuolella mitään, ja mikä hänen nimensä on ollut ennen kuin hänestä tuli Piranesi, monet kirjan herättämät kysymykset jäävät auki. Clarke ei selitä auki maailmaansa, ja siinä varmaan myös piilee syy siihen, että tuo maailma jää niin vahvasti elämään lukijan mielessä.

Kirja on intensiivinen, filosofinen, viisas, lempeä, salaperäinen ja haastava. Sen vertauskuvallisuus ja runollisuus puhuttelevat, mutta se ei tuputa tulkintoja.

1700-luvulla elänyt kivenhakkaajan poika, taiteilija Giovanni Battista Piranesi tunnetaan vankiloiksi nimeämiään labyrinttimaisia tiloja esittävistä etsauksista. Vaikka Clarken kirjan Piranesi saa nimensä Toiselta tämän taiteilijan mukaan, ei tämän tarinan Piranesi ole vanki: hän säilyttää vapautensa labyrintissakin.

Talon Kauneus on mittaamaton, sen Lempeys ääretön.


Helmet -lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

16. Kirjan luvuilla on nimet

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

43. Kirja sopii vähintään kolmeen haastekohtaan

Minulla tämä menee kohtaan "Kirjassa on jotain sinulle tärkeää".







 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...