Quynh Tran: Skugga och svalka. Förlaget 2021. 200 s. (Suomenkielisen teoksen nimi Varjo ja viileys. Suomennos Outi Menna.) Teos 2021. Ruotsinkielisen laitoksen kansi: Sara R. Acedo. Suomenkielisen painoksen kansi: Elina Warsta. Ruotsinkielisen äänikirjan lukija Mattias Björkas.
Men tänk om vi hade utvecklat våra civilisationer oberoende av varandra. Jag menar öst och väst åtskilda. Alltså, lek med tanken! Vi hade haft vår egen expertise inom fysik och kemi och biologi. Vi hade haft våra egna industrier och egen teknik. Allt skulle vara anpassat efter oss. Så tänk om allt hade varit anpassat efter oss, tror ni att vi hade suttit här i den här belysningen då. Titta! Man ser alla dina burer, vill du det? Tänkte du på det, när du köpte den där lampan?
Perhe saapuu Suomeen pakolaisina keskelle talvea. Perillä odottaa tyhjä huoneisto Pietarsaaressa ja ylen innostunut suomenruotsalainen nainen Gunnel yhdessä tulkin kanssa, valmiina toimimaan tukihenkilönä.
Perhe, johon kuuluu kaksi poikaa ja äiti, tekee parhaansa sopeutuakseen uuteen kotimaahansa. Äiti, Má, raataa työssä ja leipoo ja laittaa ruokaa perheelleen. Kirjan minä, ala-astetta käyvä poika, opiskelee ahkerasti ja seuraa yläastetta käyvän isoveljensä Hieun sopeutumista ikäistensä keskuuteen ja ensiaskeleita seurusteluun suomalaisten tyttöjen kanssa.
Pikkuveli, kertoja, jää kirjassa nimettömäksi havainnoijaksi ja aistijaksi. Hän kokee uuden kotimaansa vuodenajat ja tunnelmat ja oppii jo lapsena kuvaamaan niitä niin, että opettaja menee sanattomaksi hänen lukiessaan ainettaan kesälomansa vietosta.
Hän kuulee joskus suomalaiselta pojalta, että vietnamilaisista pidetään, koska he ovat ahkeria, niin kuin suomalaisetkin. Hänen on vaikea hillitä nauruaan. Näin sanoo poika, joka valitti pomolleen siitä, että olisi joutunut tekemään töitä ruokatunnillaan. Kuinka kukaan, joka ei pysty yhtä aikaa syömään eväitään ja tekemään työtä, voi pitää itseään ahkerana!
Omituisinta suomalaisissa on heidän mieltymyksensä suoraan auringonpaisteeseen. He rakentavat talonsa niin, että mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä pääsee sisään. Varjoa ei tule mistään, toisin kuin siellä, mistä poika tulee, jossa varjon ja suojan löytäminen on yksi kaikkien haluamista asioista. Jopa helteisellä säällä suomalaiset menevät istumaan kadunvarren aurinkoon ja hokevat kuinka mukavaa se on. - Suomalaisena, joka ei pidä liiasta kuumuudesta, koin tämän havainnon kahden kulttuurin perustavasta eroavuudesta niin riemastuttavana, että hekottelin sille lukiessani pitkään: juuri näin, tätä minäkin olen aina ihmetellyt!
Pojan vaikutelmat ovat kuin nopeasti otettuja valokuvia, joita kirjassa katsellaan. Má ottaa valokuvia, valokuvauksen prosessi kiinnostaa poikaa.
Så här går framkallningen till: i totalt mörker, i dagsljus.
Filmin kuvat on mahdollista järjestää lukemattomilla erilaisilla tavoilla, kiinnittää huomio aina uuteen asiaan ja tutkia sitä. Kirja koostuu välähdyksittäisistä, lyhyistä katkelmista perheen elämässä. Elämä on hetkiä perheessä, koulussa, vietnamilaisten siirtolaisten yhteisössä.
Jotkut kuvat toistuvat: metsään lähtenyt marjaseurue, johon poika oli liian pieni liittymään ja hänet jätettiin hoitopaikkaan viikoksi, veli riitelemässä tyttöystävänsä kanssa. Kuvat, jotka toistuvat, ovat niitä, joissa hän ei edes itse ole mukana. Jotka hän voi vain aavistaa. Loppua kohti huomio kiinnittyy yhä enemmän ja intensiivisemmin juuri näihin kuviin. Aavistukset, muistot. Mitä eroa niillä on, jollei muista muistavansa? Má'ta naurattaa valkoisten naiivius, he kun luulevat, että kaikesta voi puhua.
Tran kirjoittaa selkeästi, yksinkertaisen toteavasti, mutta sävykkäästi. Monesti tapahtumat ovat niin pieniä, että ne kuvatulla tarkkuudella havaitakseen täytyy kyetä melkein pysäyttämään liike, ja näin Tran tekeekin. Huumori on suupielessä viipyilevää.
Tran on nimennyt julkisuudessa yhdeksi esikuvakseen Virginia Woolfin. Tämä tieto avaakin jotain hänen kertomisen tavassaan ja tyylissään ja liittää sen persoonalliseksi osaksi modernismin traditiota. Samalla teosta tietenkin lukee myös tervetulleena esimerkkinä Suomessa kirjoitetun kirjallisuuden moniäänistymisestä ja suomalaisuuden muutoksesta.
Kuuntelin kirjan sen alkukielellä, ruotsiksi. Sitä ei ainakaan vielä ole tarjolla alkuperäiskielellä e-kirjana Storytelissa. Joissakin kohdin jäin ihmettelemään jotakin sanaa, kuuntelemaan uudelleenkin Mattias Björkasin hiukan epäselväksi kokemaani artikulaatiota.
Ruotsinkielisen ja suomenkielisen kirjan kannet poikkeavat toisistaan suuresti. Sara R. Acedon valokuvakansi ruotsinkieliseen laitokseen kuvittaa teoksen keskeistä valokuviin liittyvää vertauksellisuutta nopeasti katoavista hetkistä. Elina Warstan voimaa ja värejä uhkuva kansi taas tekee eläväksi kirjan sisäisten kokemusten ja muistojen väkevyyttä, Tei-Tei -tädin tarinaa marjametsässä näkemästään leopardista.
Det var en lista över Finland's däggdjur. "Inga apor, och inga leoparder, som jag sa." Han gick tillbaka till sin kateder och påbörjade lektionen. Hade han problem? Varför gjorde han so? Jag undrade länge över detta, men det kom ingen tillfälle då jag kunde fråga honom och till slut hade det runnit ut i sanden, det där med apor och leoparder. Hade jag sagt det där under någon lektion, att det finns apor i Finland? Hade jag problem?
Tran asuu nykyisin Ruotsissa ja työskentelee psykologina. Hänen esikoisteoksensa on palkittu Suomessa sekä ruotsinkielisen YLEn kirjallisuuspalkinnolla että Runeberg-palkinnolla.
Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja voisi minulla mennä kohtiin:
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
11. Kirjan tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
16. Kirjan luvuilla on nimet
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
45. Palkittu esikoisteos (Runeberg-palkinto 2022, Svenska YLEn kirjallisuuspalkinto 2021)
Kommentit
Lähetä kommentti