Siirry pääsisältöön

Pertti Sillanpää: Kyypakki

Myrkylliset kuviot



Kuva: Ellen Karhulampi


Pertti Sillanpää: Kyypakki. 268 s. Kansi: Taivo Org. Basam Books 2023.
Arvostelukappale kustantajalta, kiitokset!

"Kämpän kamiina oli niin hidas, että vesi lämpeni nuotiolla nopeammin. Se oli huomattu aamupuuroa keitettäessä. Vatkasin korennon nokassa keikkuvaan pakkirähjään pussikanakeiton ja heitin perään raviolin. Eväspussista löytyi lisäksi parmesaania. // En tinkinyt ruuasta edes metsässä. Punaviiniä en sentään tällä kertaa jaksanut kantaa mukana kuten nuorempana viikonloppuretkillä." 

Pertti Sillanpään esikoisromaani sijoittuu retkeilyn maailmaan. Kirjalle omistetussa blogissaan kirjailija käyttää termiä vaelluskirjoittaminen. Päähenkilö, lukion historianopettaja, harrastaa kirjoittamisen ja luonnon lisäksi maratoneja ja hiihtoa. Pohjoisen luonnossa retkeily on myös kirjan käänteentekevien tapahtumien ympäristönä.

Lapsuuden ystävykset kutsutaan 50-vuotispäiville vanhaan kotipitäjään pohjoisessa. Lapsuuden ystäväporukasta osa asuu vielä samalla paikkakunnalla, osaa saapuu muualta päin Suomea ja yhtä odotetaan Ruotsista. Kyseessä ovat miesten juhlat, joissa musisoidaan, syödään ja juodaan, saunotaan ja muistellaan menneitä. Humalatilan syvetessä yhä rujompia piirteitä nousee esiin niin kaveruksista kuin heidän keskinäisistä väleistäänkin. Keskusteluissa palataan porukan puuttuvaan jäseneen Korkkiin ja hänen kuolemaansa vaellusretkellä jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Kuolema pyrkii useammallakin tavalla vieraaksi juhlaan.

Päähenkilö, Pikku-Heikiksi kutsuttu Ari, juo muita vähemmän, ja palaa mietteissään ystävyyden ja oman elämänsä käännekohtiin. Mitä Korkin kuolemaan johtaneella vaelluksella oikeastaan tapahtui?

Kirjan juonessa on murhamysteerin piirteitä, vaikkei kirja siihen lajityyppiin kuulukaan. Kerrontaa tämä kuitenkin jämäköittää ja pitää lukijan valppaana. Kerronta kestää hyvin liikkumisen aikaisempien tapahtumien takaumien ja syntymäpäivien välillä. Loppupuoli kirjasta on hiukan hajanaisempi ja painopiste siinä siirtyy lähes kokonaan Ariin ja hänen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Maria, entinen tyttöystävä, on tuntenut myös miesporukan jäseniä, eivätkä muistot kaikilta osin ole mukavia. Kirjan loppupuolella näkökulma kääntyy hetkeksi myös Marialle.

Kirjan teemoissa nousevat esiin lapsuuden traumaattisten kokemusten vaikutus nuoriin ja heidän selviytymiskeinoihinsa. Erilaisten kiusaamisen ja väkivallan muotojen ja toisaalta alistumisen kertautuminen ovat antaneet miehille siinä kuin Mariallekin haastetta koko elämäkseen. Miten murtaa noita noidankehiä ja mitä siitä seuraa?

"Olin jo nuorena kiinnostuneempi tyttöystävästä kuin kaveriporukasta jossa oli käynnissä jatkuva nokkimiskisa ja nolaamiskilpailu. Jos ei pärjännyt, oli muita alempana. Jos suuttui, oli surkimus. Se oli tietenkin hauskanpitoa, huumoria, mutta vain vahvoille."

Sillanpää yhdistää mukavalla tavalla juonivetoista tarinaa ja pohdiskelevaa, psykologista ihmiskuvausta. Pohjoisen luonnon aistimukset ja kehotuntuma tulevat tekstistä liki ilman varsinaisia kuvailevia jaksoja, osana toimintaa.

Toksisen maskuliinisuuden umpikujien kuvauksena kirja tuo mieleeni Juha Itkosen romaanin Kaikki oli heidän. Sillanpää kuvaa ylisukupolvista taakkaa miesten elämässä eleettömämmin ja pienemmissä ympyröissä kuin Itkonen, joka kytkee tuhoisat valinnat koko planeetan tulevaisuuteen. Sillanpään mieskuvassa on kuitenkin optimismia. Kaikkea ei ole menetetty.

Taivo Orgin kansi kuvaa upeasti sekä kirjan fyysistä että tunneilmastoa.

"Heikin juhlien jälkeen olin aikonut kirjoittaa menneestä, joka onneksi on takana, kirjoittaa sen mikä vaatii tulla kirjoitetuksi. Nyt kaikki tuntuu kuitenkin olevan edessäni."


Muualla:



Arvosteluja tai blogikirjoituksia en vielä löytänyt vastailmestyneestä kirjasta.


Helmet-lukuhaasteessa 2023 
kirjan voi sijoittaa esim. seuraaviin kohtiin:
11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (esim. Seinäjoki, Oulu, Helsinki, Kuusamo, Kiilopää, mukana on myös kansallispuistoja)
24. Kirja kertoo urheilijasta
29. Kirjassa on minäkertoja
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun
40. Kirjassa hylätään jotain
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Kommentit

  1. Mukava kuulla, että tuntui osuvalta Pertti! Kiitos sinulle intensiivisestä lukukokemuksesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Louhen synty Kirjan kansi Jussi Kaakinen. Valokuva Ellen Karhulampi Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Graafinen suunnittelu Jussi Kaakinen. 410 s. Teos 2025. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Katselin, miten Synnytär käveli vastasyntyneessä maailmassa ja kultainen kimallus aaltojen alla osui hänen silmiinsä, kutsui häntä lähemmäs. Hän kurkotti kätensä mereen ja sulki sormensa hohtavan kiven ympärille: sen pintaan oli tarttunut auringonvaloa . Synnytär muovasi kivestä käsissään saaren. Sen karuun louhikkomaahan hän pudotti pisaran maitoa rinnoiltaan, ja pisara alkoi versoa kalliosta. Maanalaisessa pimeydessä se työnsi juurensa syvälle maan sydämeen asti, ja maan päälle se kasvatti korkean varren, pylvään, joka kiertyi ympäri yhdessä auringon kanssa. Pylvään pintaa peittivät kirjavat kuviot kuin linnunmunaa tai käärmeen suomuista ihoa." Pohjolan matriarkaalinen kylä on vauras. Siellä naiset käyttävät taikavoimaansa kylän yhteiseksi hyödyksi ja turvaksi ja miehet käyvät kauppaa,...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...

Rebecca F. Kuang: Yellowface #dekkariviikkokirjablogeissa

Näin omitaan kulttuuriperintöä Kirjan kansi Ellie Garne. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi   Rebecca F. Kuang: Yellowface. Alkuteos Yellowface, 2023. Suomentanut Helene Bützov. Kannen suunnittelu Ellie Garne. 336 s. Teos 2024. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Syvällä sisimmässäni olen aina epäillyt, että Athena viihtyy kanssani juuri siksi, etten pysty kilpailemaan hänen kanssaan. Ymmärrän hänen maailmaansa, mutta en ole uhka, ja hänen saavutuksensa ovat niin kaukana ulottumattomissani, että hänestä ei tunnu pahalta puhua voitoistaan. Emmekö me kaikki kaipaa ystävää, joka ei kyseenalaista ylivertaisuuttamme koska tietää jo menettäneensä pelin? Emmekö me kaikki halua ihmisen, jota voi käyttää nyrkkeilysäkkinä?" USA:n kirjalliseen maailmaan sijoittuva jännäri käynnistyy, kun yhden teoksen julkaissut, mutta jo unohdettu nuori kirjailija June saa elämänsä tilaisuuden eikä pysty vastustamaan sitä. Hän saa haltuunsa entisen opiskelukaverinsa Athenan käsikirjoituksen. Athen...