Siirry pääsisältöön

Jeet Thayil: Nämä virheet ovat oikein

Maailmansielun virheet


Jeet Thayil: Nämä virheet ovat oikein. Valitut runot. Suomentanut Aki Salmela. 104 s. Kansi ja suunnittelu Terhi Adler. Kustannusliike Parkko 2023.
Kustantajan arvostelukappale, kiitokset!

Kuva: Ellen Karhulampi



"Kaikki asiat yhdistyvät yhä uusin tavoin, 
taivas valuu alas värinauhoina. 
Olen isäni ja oma vanhaksi kasvanut poikani. 
Kaikki elävä tulee jatkamaan elämistään."


Jeet Thayil (s. 1959) on intialainen runoilija ja kirjailija, joka kirjoittaa englanniksi. Hän on julkaissut neljä runokokoelmaa. Niiden pohjalta koottuihin runoihin pohjautuu Aki Salmelan erinomaisesti suomentama runoteos. 

Thayilin runotuotanto on siis melko suppea ja hän on ennättänyt ilmoittamaan, ettei enää Koottujen runojensa (2015) jälkeen tule julkaisemaan runoja. Kuitenkin suomennoksessa on mukana viisi uutta, ennen julkaisematonta runoa, jotka on kirjoitettu vuosina 2020 - 2023.

Kirjassa on Thayilin koottuihin runoihinsa kirjoittama esipuhe sekä suomentajan jälkisanat ja suomalaiselle lukijakunnalle tarkoitettuja huomautuksia runoihin. Lisätieto kyllä auttaa lukijaa asemoimaan lukemaansa niin maailmankartalle kuin mielikuvakartallekin. 

Tietoisuus usean eri maanosan runoudesta muotoineen on Thayilin runoissa ensimmäisiä silmiinpistäviä piirteitä. Häneltä luontuvat niin vanha itämainen gazal, gaseeli, kuin eurooppalainen balladimainen villanellekin. Hän viittaa Rilkeen, Baudelaireen ja eri uskontojen pyhiin kirjoituksiin. Viittaukset ja traditiot sulavat hänen tekstisulattamossaan osaksi kokonaisuutta, joka muodostaa eräänlaisen beathymnin elämälle ja sen särkyvyydelle. 

Runoissa puhuu kaiken aikaa muotoaan muuttava levoton, vaeltava henki, milloin Bombayn tai Delhin slummeissa heroiiniannostaan etsivänä, milloin kielestä humaltuvana ja muodonmuutoksia kuvaavana mahdottoman tavoittelijana ja jumaluudeksi tekeytyjänä. Monijumalaisen kaikkeuden Spritus Mundi, maailmansielu tai pyhä kolminaisuus, on suurmoguli poikansa vangitsemana palatsissaan, josta on näköala hänen kuolleen vaimonsa kunniaksi rakentamaansa muistomerkkiin. Ehkäpä Intian kuuluisin rakkaustarina.     

Runojen keskeisen tematiikan ymmärtämisessä helpottaa tietää ne muutamat elämäkerralliset asiat, jotka suomentaja Aki Salmela jälkisanoissaan kertoo. Runoilijan vaimo kuoli odottamattomasti nuorena. Hän itse on ollut päihdekoukussa 20 vuotta elämästään. Paitsi eri puolilla Intiaa, hän on asunut myös USA:ssa ja Hong Kongissa.

Kuolleen rakastetun kipeää tekevä poissaolo on luettavissa monissa runoissa. Runossa nimeltä Omakuva Thayil näkee koko maailman merkkeinä, joita kuolleet ovat jättäneet jälkeensä tulkittaviksi; ajatus joka on lähellä symbolististen runoilijoiden käsitystä maailmasta kokonaisuutena, jossa näkyvän todellisuuden takana oleva kokonaisuus on tulkittavissa näkyvien osiensa kautta.

Keinotekoisen taivaan ja todellisen helvetin välissä Thayilin runoissa pilkahtaa myös surumielistä seesteisyyttä, tai ehkä sitä pitäisi kutsua kohtaloon tyytymiseksi. Tällaista tunneskaalaa voi lukea luonto- tai kaupunkinäkymistä, jotka ovat hiukan sukua Baudelairen Le Spleen de Paris -teokselle samaan tapaan kuin jotkut muut osat tuntuvat ammentavan inspiraatiota Baudelairen Les Fleurs du Mal -runokokoelmasta. Näin voinee päätellä syyllistymättä ylitulkintaan tai mestarointiyritykseen, koska Thayil viittaa Baudelaireen useampaankin kertaan.

Päin vastoin kuin edellä olevan perusteella voisi arvella, huumori - milloin sysimusta, milloin sarkastinen tai surrealistinen - ei ole sekään Thayilille vierasta. Esimerkiksi Muodonmuuttaja-sarjassa voi lukea ilottelua itsensä luomisesta runoilijan ominaisuutena.

Aki Salmelan käännöstä on vaivatonta seurata. Kieli on sidotun mitan runoissakin luontevaa ja rytmi vapautuneen oloinen, mikä on sopusoinnussa runojen usein arkisen rujon sisällön kanssa. 

Terhi Adlerin visuaalinen suunnittelu ja kansi jatkavat Kustannusliike Parkon kauniiden ja tunnistettavien kirjojen linjaa. Kirjojen pitkänomainen muoto sallii monien pitempienkin runojen sijoittumisen sivulle kokonaisuudessaan, mikä on runouden lukijalle ilo. 
  
Thayilin tuotantoon kuuluu runojen lisäksi mm kaksi romaania, joista ensimmäinen, Narcopolis (2012) oli Booker-ehdokkaana. Thayilin neljäs runokokoelma, These errors are correct, jolta suomennosvalikoima on saanut nimensä, on voittanut Sahitya Academy Award -palkinnon 2013.

Kulttuurisesti monikerroksisina, mutta kuitenkin helposti lähestyttävinä Jeet Thayilin runot ovat kiehtovaa luettavaa runouden kosmopoliiteille. 


Muualla:

Suomennos on juuri ilmestynyt enkä löytänyt siitä vielä muita esittelyjä tai arvosteluja.

Preti Taneja: "Yeet Thayil: 'I have a liver condition and I'm very aware that time is limited'" Guardian Interview 9.2.2018. Henkilöhaastattelu Thayilista ja hänen tuotannostaan.

Ipshita Mitra: These Errors Are Correct by Jeet Thayil. Book review 14.7.2022. Outlook India Magazine.


Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirjan voisi sijoittaa kohtiin:

18. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Delhi)
29. Kirjassa on minäkertoja (lyyrinen minä, runon minäkertoja)
30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi
39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie