Puuttuva pala
 |
| Kirjan graafinen ulkoasu Mika Tuominen. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Marko Järvikallas: Seitsemän päivän avioliitto ja muita kertomuksia. Graafinen suunnittelu Mika Tuominen. 177 s. Siltala 2026.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Ajaa karttaa tutkimatta eteenpäin. Ohittaa pieniä, uinuvia kyliä. Taloja joiden pihoissa kiinni kytketyt koirat haukkuvat, kanat kuopivat maata appelsiinipuiden alla. Ajaa oliivilehtojen ja sitruunatarhojen läpi, pysähtyä vasta kun hahmottaa omat ääriviivansa."
Neljännessä novellikokoelmassaan Marko Järvikallas (1970 -) jatkaa yllätyksellisten novellien linjalla. Novellien henkilöt eivät ole elämänsä huipulla tai edes uneksi huipuista. Heille on useimmiten yhteistä vastatuulessa ponnisteleminen. Jos nykyisyys on hyvin, takana on ihmissuhteiden sotku, vähintään, ja edessä jotain vielä sitäkin suurempaa.
Äiti joka pakottaa koulua käyvän tyttärensä hyvää tekevälle roadtripille koulun syöttämästä propagandasta vapautumisen nimissä, ja päätyy sammuvan autonsa kanssa keskelle ei-mitään lahkolta vaikuttavan ihmisryhmän hoteisiin; veljekset, jotka eivät ole tavanneet toisiaan tai isäänsä vuosikymmeniin ja tulevat velvollisuudentuntoon isän 90-vuotispäivän lähestyessä; vaari, joka opettaa pienelle pojanpojalleen "naisista huolehtimista" työpaikallaan homeisessa uimahallissa... Outous ei ole ongelma novellien henkilöille, se on heidän perusluonnettaan.
Osassa novelleja asiat kehkeytyvät vähitellen yhä kummallisempaan suuntaan, mutta lopun yllätys onnistuu kuitenkin kuin jysäyttämään kiven lukijan vatsaan: mitä tästä seuraa, sen jättäisi mieluiten kuvittelematta, mutta tietää kuitenkin jo. Osassa loppuyllätys kuin sijoittaa puuttuvan, mutta epätodennäköisen palan henkilön elämään. Syntyy ehkä jonkinlainen kylähullu, mutta elämäänsä tyytyväinen ihminen.
Jos todellisuus on mustaa, on sitä huumorikin. Ollaan kadun varjoisalla puolen, tai menossa sinne. Henkilöhahmoihin ei voi sanoa kiintyvänsä, mutta eläviä he ovat, suurella todellisuuskertoimella varustettuja. Heidän näkökulmastaan maailma näyttäytyy tylynä ja vieraana, eivät niinkään he itse. Tätä korostaa minäkerronta, henkilöiden kuvaus sisältäpäin. Silloin kun päähenkilö on samastuttava hänen ympäristönsä alkaa osoittaa huolestuttavia piirteitä kuten novellissa Niin kuin saarella on aina toimittu.
Kun edellisissä kokoelmissa huomioni on kiinnittynyt vierauden ja inhon tunteisiin, tässä kokoelmassa nousee vähitellen yhä enemmän esiin, että outoudesta voi sisäisessä todellisuudessaan löytää sen itsensä, joka todella on. Ja sepä vasta onkin pelottavaa.
Kustantaja nostaa kirjan sisäkannessa esiin kirjailijan esikoisteoksen vertaamisen amerikkalaiseen Raymond Carveriin Helsingin Sanomissa. Jokin tämän kokoelman novelleissa toi mieleeni myös amerikkalaisen Jeffrey Eugenidesin novellit. Vaikka Eugenides kuvaa yleensä keskiluokan edesottamuksia toisin kuin Järvikallas, jonka henkilöt korkeintaan haluaisivat kuulua keskiluokkaan, näiden kahden kirjailijan henkilöitä yhdistää sama vastatuuleen kulkeminen ja tapahtumien oudoksi kääntyminen.
Vertailemattakin voi sanoa Järvikallaksen kuuluvan suomalaisen pienoisproosan mestareihin. Unohdetaan hetkeksi Tsehov ja siirrytään Film Noirin kaltaiseen kerrontaan. Kirjailijan muu tuotanto koostuu pääosin näytelmistä.
"Olen vieras, siis epäilyttävä.
Mietin missä en olisi vieras, en keksi sellaista paikkaa."
Aikaisemmin blogissa esitellyt kirjailijan teokset:
Muualla:
Maija Jelkänen: Arvio: Marko Järvikallas lähettää elokuvallisten novelliensa henkilöt umpikujiin. Kaleva 14.9.2026 (tilaajille)
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
13. syntymäpäivät
16. kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
45. kiusaamista
49. julkaistu 2026
Kommentit
Lähetä kommentti