Keskustelua kuoleman kanssa
 |
| Kirjan kansi Piia Leino. Valokuva Ellen Karhulampi |
Oksana Vasjakina: Ruusu. Venäjänkielinen alkuteos Po3a. Suomentanut Riku Toivola. Kirjan kansi Piia Aho. Kannen suunnittelussa on käytetty fragmenttia Hermanus Numanin etsauksesta "Ruusu". Noin 1754-1825. 208 s. Otava 2026. Otavan kirjasto 330.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Vihasin näitä naisia, vihani oli hiljaista, mutta oikeutettua. Koska he vihasivat toisiaan. Viha oli yksi harvoista sallituista tunteista, joita naisia kohtaan sai tuntea. Heitä sai vihata mistä tahansa ja kaikesta, mitä heillä oli: kauneudesta, ruumiista, riidanhalusta ja värittömyydestä."
Oksana Vasjakina (1989 -) kertoi ensimmäisessä romaanissaan suhteestaan äitiinsä, toisessa isäänsä, ja nyt, kolmannessa, äitinsä siskoon Svetlanaan.
Svetlana sairastaa tuberkuloosia, jonka aiheuttajaa kirjassa esitettyjen tietojen mukaan kantaa elimistössään kolmannes venäläisistä. Hän elää kuin ikuisessa teini-ikäisen roolissa, lapsuudenkodissaan yhdessä äitinsä kanssa ja äitinsä elätettävänä, sillä hän ei sopeudu työelämän vaatimuksiin, vaan ryyppää mieluummin ja käy härnäämässä miehiä. Svetlana on usein lapsenvahtina kirjan minälle tämän ollessa pieni, ja tätä kautta suhteesta tulee pakostakin läheinen.
Svetlana synnyttää pienen tytön, uuden jäsenen pelkästään naisista koostuvaan eri sukupolvien perheeseen. Lapsen isän Svetlana ajaa tiehensä jo lapsen ensimmäisten elinviikkojen aikana.
Kirjan minä tarkastelee Svetlanan ja mummonsa elämää ja äidin suhdetta mummoon ja sisareensa, mutta ennen kaikkea Svetlanan sairautta ja sitä, miten se muuttaa tädin kehoa ja mieltä.
Kirjoittaja myös tutkii ja pohtii tuberkuloosia taiteessa ja kirjallisuudessa. Hän kuvaa Mihail Nesterovin maalausta Sairas tyttö osana tuberkuloosin ikonografiaa. Maalauksessa kuihtunut, sairas nuori nainen pitelee kädessään ruusua. On kuin kukoistava, hehkuva ruusu olisi imenyt kaiken elinvoiman naisesta. Maalauksen ruusu on tuberkuloosi, ja se on läsnäolevampi kuin tyttö, joka jo katsoo pimeyteen.
Kirjoittaessaan tädistään, kirjoittaja kuitenkin toteaa kuvaavansa yhtä aikaa itseään. Hänen oma tautinsa on masennus, jonka kanssa taistelu vie hänet kazakstanilaisen samaanin luo ja kasaa hänen yöpöydälleen erilaisia psyykenlääkkeitä.
Kuvaukset Venäjällä voimissaan olevasta kansanlääkinnästä ja siihen liittyvistä rajuistakin uskomuksista ovat ehkä kirjassa pysähdyttävintä. Maailmankuvan maagisuus nykyajan kevyen pinnan alla. Lääkäreihin turvaudutaan lahjusten kanssa, kun mikään muu ei auta. Usein ei myöskään lääketiede auta maassa, jossa terveydenhoito ei ole lähelläkään ykkösprioriteettia vallanvaihdoksista huolimatta.
"Useimmiten keskustelu kääntyi siihen, että tuberkuloosia sairastavan oli syötävä koiranlihaa. Koiranliha sisälsi kuulemma aineksia, jotka voivat vastustaa elimistön kuihtumista ja lopulta voittaa taudin. Kuunnellessani heidän juttujaan ajattelin koiria. Oliko niiden lihassa tosiaan jotain erityistä, jotakin sellaista, mikä saattaisi parantaa ihmisen hengenvaarallisesta taudista - sellaisesta, johon eivät tepsineet monimutkaiset lääkekuuritkaan. Muistelin, kuinka minua oli lapsena pyydetty pissaamaan rätille, jotta sillä voitaisiin painella isän loukkaantunutta jalkaa. Uskottiin, että puhtaan sukukypsymättömän lapsen virtsalla oli parantavia ominaisuuksia. ---"
Vasjakinasta on tullut yksi lempikirjailijoistani hänen tinkimättömän avoimen ja rehellisen kirjoittamisen tapansa vuoksi. Kirja kirjalta hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Kirjoittamisen prosessi on hänelle fyysinen, siihen tulevat mukaan hänen kirjoittamisympäristönsä ja kirjoittamishetken tunteet ja kokemukset.
"Etsin pitkään paikkaa tälle kirjalle. Palasimme vanhaan asuntoomme, mutta nojatuolissani oli mahdotonta kirjoittaa. Tuoli kuului ensimmäiselle romaanille. Istuessani siihen vaivuin pimeään horrokseen, joka on annettu kuolleelle äidilleni; siinä kirjoitettu kirja on omistettu hänelle.
Lopulta löysin työhuoneen metsästä. Joka päivä tulen Timirjazevin metsään, istahdan penkille koetilan eteen ja katselen lintulautoja."
Koen oppineeni Vasjakinan kirjoista naapurimaasta enemmän kuin ehkä mistään muusta venäläisestä kirjallisuudesta olen pystynyt oppimaan ja ymmärtämään. Naisen asemasta ja ylisukupolvisesta taakasta (Haava), rikollisuuden ja väkivallan hyväksytystä ja jopa ihannoidusta elämäntavasta ja siitä nousevasta kansallistunteen värittämästä uhosta, joka ehkä selittää maan nykyistä tilaa (Aro). Monin eri tavoin turhaan ja surullisesti tuhoutuvista ihmiselämistä.
Kirjailija on kirjoittanut Ruusua Krimin sodan alkaessa. Kuvauksessa tuberkuloosista ja sen yleisyydestä Venäjällä voi halutessaan nähdä myös yhteiskunnallista vertauskuvallisuutta. Vasjakina on tunnettu feministinen ihmisoikeustaistelija ja hän kirjoittaa maansa yhteiskunnallisesta todellisuudesta suoremmin kuin uskoisi kenenkään siellä tällä hetkellä uskaltavan.
"Näen unia sodasta. Koko viime yön purin kuormaa, mustia säkkejä, joissa oli miesten ruumiita. Säkit oli pinottu harmaaseen konttiin, joka oli irrotettu rekasta, ja kun kurkistin sinne, revenneestä pussista pilkottivat paljaat, kangistuneet varpaat. Helmikuun 24. päivän jälkeen (Venäjän hyökkäys Krimille, blogistin huom.) aloin käyttää masennuslääkkeitä ja viettää enemmän aikaa metsässä, jossa harvoin näkee ihmisiä."
Ajoittain esseistiseksi muuttuva tyyli on Vasjakinan tunnusmerkkejä; sille vastapainona hän kuvaa todellisuutta äärimmäisen konkreettisesti, kehollisesti ja kaunistelematta yksityiskohtineen, joista monet ovat kuin zoomin kautta nähtyjä naturalistisessa paljaudessaan.
Svetlanan ainoaksi aseeksi sairauttaan vastaan jää lopulta eräänlainen ylimielinen fatalismi, jonka avulla näyttää kuvaannollisesti keskisormea kuolemalle ja menoaan kuolemista välittämättä jatkavalla maailmalle. Kirjan minälle Svetlana edustaa ihmistä, joka jo elämässään on pakotettu seurustelemaan kuoleman ja kuolleiden kanssa. Kohtalo, jonka samaaninainen nimesi myös kirjan minän kohtaloksi.
Riku Toivola on suomentanut myös Vasjakinan kuolemantrilogiana tunnetun kirjasarjan aikaisemmat osat. Käännös vaatii herkkyyttä ja notkeutta, niitä ominaisuuksia joita Vasjakinan kielessä on.
Blogissa aikaisemmin arvioidut kirjasarjan osat:
Muualla:
Kirja on niin hiljattain ilmestynyt, ettei siitä löydy verkosta vielä arvosteluja. Marjatan kirjat ennätti kuitenkin julkaisemaan omansa juuri ennen minua.
Oksana Vasjakina: Ruusu. Marjatan kirjat 30.6. 2026
Helmet-lukuhaasteessa:
4. Otavan kirjaston kirjalistalla
5. loppusanat
6. sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset (Moskova)
10. leikataan
28. tanssitaan
29. tapahtumat sijoittuvat useammalle eri vuosikymmenelle
34. mennään piiloon
38. keräillään jotain
41. kirjan kansi on mielestäni kaunis
43. uusin kirja yhdeltä lempikirjailijoistani
45. kiusaamista
48. trilogian kolmas osa
49. kirja (käännös) on julkaistu 2026
Kommentit
Lähetä kommentti